Crysis 2

Juu, mutta pyörittääkö se Crysista?

Jopa paatunein konsolimies on kuullut, ettei ensimmäinen Crysis pyörinyt täysillä grafiikka-asetuksilla yhdelläkään julkaisuhetkellä kaupasta löytyneellä PC:llä. Fysiikkamallinnus ja visuaaliset yksityiskohdat olivat jotain niin taivaallista, että katsojan sydän suli, enkelikuoron laulu kuului korvissa ja kyynel tirahti silmäpieleen. Peli sai muutenkin ylistäviä arvioita, ja piraattikopiot suorastaan lensivät hyllyiltä. Myyntiluvut olivat PC-pelille rohkaisevasti yli mljoonan.

Konsolistien suureksi riemuksi Crytek ilmoitti hyvissä ajoin tuovansa jatko-osan – sen oikean, ei mitään Warheadia – myös Xbox 360:lle ja PS3:lle. Luvassa oli kaikkien aikojen parasta konsolipeligrafiikkaa ja muutenkin ihan mukiinmenevä räiskintäpläjäys. Grafiikan osalta päästiin lähelle, eikä peli muutenkaan älyttömän kehno ole.

Nano, nano!

New York on sotatilassa. Avaruusötisköt ovat hyökänneet Manhattanin saarelle, ja erikoisjoukot lähetetään paikalle. Pelastuspartion matkassa on myös Alcatraz, elämänsä ryöpytykseen joutuva rivijantteri. Hudson-joen pohjaan haaksirikkoutuvan sukellusveneen hylystä paennut sankari löytää itsensä varastorakennuksen raunioista, yllään kummallisesta materiaalista valmistetut spandexit.

Alcatraz oppii pian sen, minkä pelaaja jo tietää: kyseessä on huipputeknologinen asejärjestelmä, käyttäjänsä voimaa, nopeutta ja aisteja tehostava nanopuku. Puvun avulla voi muuttua lähes näkymättömäksi tai haavoittumattomaksi. Näin reippaalla lelulla olisi tietysti muitakin ottajia, joten Alcatrazin täytyy maailman pelastamisen lomassa väistellä puvun perässä juoksevaa pahaa palkka-armeijaa. Matkalla Battery Parkista Central Parkiin Alcatraz törmää uusiin ystäviin ja pettureihin. Hän saa kolhuja ja uusia voimia. Ja ennen kaikkea matka on täynnä toimintaa.

Crysis 2:n käsikirjoituksesta vastaa kyberpunk-scifi-kirjailija Richard Morgan. Tarina ei ole huikean monimutkainen, mutta se toimii räiskintäpelin runkona. Alcatraz ei itse sano pelin aikana sanaakaan, vaan tarinoita selostavat radioyhteydessä olevat kumppanit. Palasia tapahtumien kehittymisestä voi poimia vihollissotilaiden juttelusta. Liekehtivän kaupungin rauniot puhuvat omaa kieltään. Tämä maailma ei ole kaunis, eivätkä sen asukkaat hyviä.

Karkkia silmille ja korville

Crysis 2 on erittäin hyvännäköinen peli, vaikka Crytekin lupauksia kaikkien aikojen upeimmasta konsolikokemuksesta ei täysin lunastetakaan. Yksityiskohdat ja piirtoetäisyys on saatu hiottua oikein näteiksi, mutta ruudunpäivityksessä tuntuu ajoittain lievää lipsahtelua. Nämä eivät kuitenkaan häiritse kokemusta suunnattomasti. 3D-tuki jää Motorstorm Apocalypsen ja Killzone 3:n vastaavista, etenkin crosstalkia on välillä häiritsevän paljon.

Aseissa on mukavaa voiman tuntua, mitä tehostavat hyvät äänet. Rekyyli ja osuma-animaatiot tekevät ampumisesta hauskaa. Ampumaan myös pääsee usein ja paljon, sillä jokusessa kohtauksessa vihollisia tuntuu tulevan vastaan ääretön määrä. Onneksi ammuslaatikoita on sijoiteltu anteliaasti joka puolelle.

Pelin ongelmallisempiin puoliin kuuluu kummallinen tekoäly. Vihollisten käyttäytymistä on vaikea arvioida, sillä välillä ne näkevät nanonäkymättömyyden turvissa kyhjöttävän Alcatrazin sadan metrin etäisyydeltä seinän takaa. Välillä taas pelaaja voi hipsiä pitkiäkin pätkiä vihollisarmeijan ohi, mikä tietysti on järkevä taktinen vaihtoehto mutta tuntuu jotenkin halvalta ratkaisulta. Tavallaan erilaiset etenemisvaihtoehdot tarjoavat lähes vastaavan valinnanvapauden kuin ensimmäisen Crysisin täysin avoimet ympäristöt.

Lisää samaa

Nopeatempoisempiin räiskintöihin tottuneet ovat Crysis 2:n kanssa kuin kotonaan. Kontrollien opetteluun ei tuhlaudu turhaa aikaa, ja sekä ohjauksen nopeus että tarkkuus ovat kiitettävää luokkaa. Persoonallisuutta luovat nanopuvun kyvyt ja laadukas tekninen toteutus. Silti on vaikea keksiä, miten peli erottuu riittävästi massasta kerätäkseen uskollisen fanijoukon näin verkkosodinnan täyttämänä vuonna. Killzone 3:ssa on paremmat grafiikat ja Warzone-moninpelitila, Socom panostaa realistisuuteen ja taktisuuteen, Brink rakentaa tiimityön varaan ja uudet Battlefieldit ja Call of Dutyt vetävät massoja puoleensa pelkästään vanhoilla ansioillaan.

Vaikka Crysis 2 on laadukas peli, se ei räjäytä tajuntaa. Kampanja on paria pitkitettyä taistelua ja kummallisesti sijoitettua tallennuspistettä lukuun ottamatta keskitasoa parempi, ja sen jaksaa koluta läpi toisenkin kerran. Moninpeli ei innovaatioilla loista mutta ajaa asiansa. Itse en uskalla povata näille verkkomätöille pitkää ja suurta suosiota, mutta siitä huolimatta Crysis 2 on varsinkin räiskintäpelien suurkuluttajalle lähes pakkohankinta.