Dead Space

Selviytymiskauhu on genre, jonka edustamien pelien kimppuun käy mielellään. Jos vielä puitteet hyvälle ahdingolle ovat suotuisat, niin itsensä pelottelu on masokistisen mukavaa ajanvietettä yön pimeinä tunteina; yksin ja vapisten, olemassaolon haurautta pohtien. Dead Space onnistuu niittämään hyvin kypsyneen tunnelman ja toimivan pelattavuuden sadon nautittavaksemme.

Kuollutko?

Avaruuslaiva USG Ishimura on ollut kaivelemassa linnunradan takapihalla, kun yhteydet alukseen ovat äkillisesti katkenneet. Paikalle lähetetään tutkijaryhmä ihmettelemään tapahtunutta, ja klassinen kauhujuoni on kasassa.

Ishimuran sijaintina olevalta planeetalta on löytynyt jotain, mikä on syynä traagisille tapahtumille hiljenneessä laivassa. Hirviöitä vilisee nurkissa, eikä paikalla tietenkään ole ketään, keneltä voisi tiedustella asiasta. Lisäksi hiljaisen päähenkilön, Iisacin, tyttöystävä on aluksella (elossa? Kuollut?!), joten Ishimuran arvoitus on siis draamannälkäänkin aivan pakko selvittää!

Dead Space ei aikaile sen kanssa, mistä koko hommassa on kyse. Heti alkumetreiltä asti tunnelma kiristyy kuin hirttosilmukka kaulalla ja painostava tunnelma on läsnä eritasoisena loppuun asti. Tarinaa valotetaan pääosin paikalta löytyneiden video- ja äänilogien avulla, mikä ei ole välttämättä paras mahdollinen toteutustapa palapelin kokoamiseen, mutta hyvä näinkin. Kaikkien kauheuksien keskellä miehistöllä on ollut aikaa nauhoitella mitä kummallisempia viestejä ja jättää niitä lojumaan pitkin poikin. Joidenkin nauhoitusten osin tuppaa ihmispoloisten kova kohtalo kaikessa karmivuudessaan jopa naurattamaan: "Voi ei, kauhean kohtalon edessä ei ole muuta keinoa kuin katkoa omat raajani, nyyh, aaarrgghhhh!" Ylidramaattisuus ei liene tarkoituksenmukaista. Mene ja tiedä. Sen sijaan kyseisessä ratkaisussa on hienoa se, että logeja tutkiessa pelitilanne on päällä kaiken aikaa. Käytännössä on siis mahdollista, että videopätkää katsellessa jostakin ryömii vihollinen salakavalasti kimppuun, jos ympäristö unohtuu liiaksi esimerkiksi viestejä tutkiessa. Sama pätee myös pelin valikoihin, aina inventaariosta karttaan ja niin edelleen.

Pelimekaniikka tarjoillaan kolmannesta persoonasta käsin, mikä luonnollisesti muistuttaa ehkä pelin kiistämättömästä esikuvasta, Resident Evil 4:stä. Yhteneväisyydet löytyvät yleisfiiliksen lisäksi pitkin alusta sijaitsevien kauppa-automaattien yhteydessä sijaitsevista tavaransäilytyslootista sekä erillisillä virityspenkeillä päivitettävistä aseista. Nämä tekijät onneksi toimivat pelin puolesta eivätkä sitä vastaan, joten plagioinnista ei EA:ta jaksa siis syyttää. Koko hoito on onnistuneesti parsittu kokoon, ja se toimii myös kiitettävän hyvin. Peli perehdyttää lisäksi heti alkuun ohjaimen toimintoihin pelaamisen ohessa, mikä on hatunnoston arvoinen aspekti nykypeleissä. Matala aloituskynnys, asteittain kasvava monipuolisuus ja ennen kaikkea viihdyttävyys ovat plussaa tämänkin teoksen osin.

Kauhun anatomia

Kuollut avaruus lähestyy hirviöiden lahtausta hieman omalaatuisemmalla tavalla normaalin ampuma-asepolitiikan osin. Päälle haikailevat möröt pistetään halki, poikki ja pinoon tehokkaimmin tekemällä ne liikuntakyvyttömiksi. Raajat katkova plasmaleikkuri on - strategisestikin - mukava työväline hidastamaan lähempää kontaktia haluavien avaruuszombieiden syliintuloa. Liian lähelle päässeitä on mahdollista huitaista myös luuvitosella, joka antaa hieman lisäaikaa tappavampia jatkotoimenpiteitä varten. Myös jalalla tallaaminen onnistuu, mikäli jaloissa pyörivät pirulaiset haluaa hiljentää panoksia tuhlaamatta. Aukenevatpahan pitkin peliä lojuvat varustelaatikotkin miehekkäästi polkaisten. Asearsenaali tarjoilee plasmaleikkurin lisäksi sirkkeliä, paineilmapyssyä ja muuta mukavaa. Vain neljää asetta on kuitenkin mahdollista kantaa kerrallaan mukana, joten aseiden päivitettävyyden ansiosta kaikkia tuhon työvälineitä ei yhden läpipeluukerran voimin kannattane ostaakaan. Syynä tähän ovat suhteellisen hintavat päivityspatruunat sekä aseiden kunnolliseen parantamiseen tarvittava määrä niitä. Valinnanvara ja uudelleenpeluuarvo kulkevat kivasti käsi kädessä.

Ammuskelun kylkiäisenä oman makunsa soppaan tuovat telekinesis- ja stasis-ominaisuudet. Telekinesiaan pystyvän vempeleen avulla Iisac kykenee nostelemaan ja viskomaan kappaleita kuin jedi konsanaan. Nestekaasupullot ovat - esimerkkinä mainittakoon - Half Life 2:n tapaan mukavia ja tehokkaita vihollisia päin singottavia paukkuja. Stasis sen sijaan jäädyttää turhan vauhdikkaasti liikkuvat objektit hidastaen niitä. Vaikkapa ilmastointikanavien tappavaa vauhtia pyörivät propellit ovat näin ohitettavissa. Myös normaalia vikkelämmät viholliset on kätevä hoidella pienen rauhoittelun jälkeen. Näistä kahdesta ominaisuudesta vain telekinesistä voi käyttää rajattomasti, mutta stasiksen käyttö verottaa siihen liittyvää varastoa aivan kuten aseiden käyttö omaansa panosten suhteen. Rahaa ja rahanarvoisia kortteja löydettyään näitä kulutustuotteita, kuin myös käytettävissä olevan puvun päivityksiä, voi ostaa aiemmin mainituista kauppa-automaateista.

Ulkoisilta puitteiltaan Dead Space on upeaa katseltavaa ja kuunneltavaa. Esimerkiksi valoefektit häikäisevät jo pelin introa ihmetellessä, eikä silmille avautuva pelimaailma tämän jälkeenkään ole yhtään vähemmän miellyttävä. Ruudunpäivityksenkin pysyessä kasassa on visuaalinen puoli paremmin kuin hyvin hallussa. Äänipuolen toteutus on hienon graafisen ilmeen sekä valon ja varjon leikin lisäksi yksi tärkeimmistä tunnelmanluojista. Kaikenlainen kilinä ja kolina, kaukaiset kaiut ja hirviöiden odottava korina jossakin pelin pimeistä nurkista saavat kylmät väreet juoksemaan pitkin selkäpiitä. Tuiki, tuiki, tähtönen -lallatus on myös kivasti tulkittuna läsnä. Lisätunnelmaa tuovat lisäksi itse tuotetut "Ai saa*ana" -tyyliset pelonhuudahdukset tiukkojen tilanteiden tahdissa. Surround-laitteisto on suositeltava kumppani Ishimuran käytävillä hiippaileville.

Joitakin koodivirheitä löytyy ainakin fysiikanmallinnuksen kanssa, mutta seinien läpi välillä leijuvat irtoraajat ovat pieni valittamisen aihe suuremmassa, hienossa kokonaisuudessa. Hieman suurempi valittamisen aihe on, vaikka vain kosmeettinen vika myöskin, miltei olematon massa esimerkiksi lattialla lojuvien ruumiiden osin. Kävely vaikkapa poloisen lajitoverin ruhoon sinkoaa sen (pieni liioittelu suotakoon) toiselle puolelle huonetta. Ruumiin päälle astuminen taas katkaisee käden, jalan, pään tai koko ruhon! Periaatteessa varsin mitätön seikka, eikä vaikuta peliin sen koommin, mutta huomiota herättävä se on siitä huolimatta. Ja kieltämättä hieman ärsyttäväkin. Onneksi räsynukke-efekti on sentään hyvin toteutettu. Vähän tekisi mieli purnata myös kameran ja tähtäyksen nopeussäätöjen puutteista, mutta tietty kankeus järkeistyi ajatuksissani hankalan avaruuspuvun ominaisuudeksi, ei viaksi!

Mikä on siis pelejään Dead Space? Se on tiivistunnelmainen paketti suoraa toimintaa ja vielä suorempaa piinaavaa jännitystä. Kauhean monipuolista hirviökaartia ei leikkikaveriksi anneta, eikä pelikokemusta, joka kuljettaisi vaihtelevuudellaan taivaisiin. Näiden sijaan se vie pelaajan kaiken kaikkiaan onnistuneelle putkijuoksulle hyvin tunnelmalliseen, vaikkakin vähän ahtaaseen miljööseensä. Hetken yksitoikkoisuudellaan tylsistyttävä paikasta A paikkaan B ravaaminen onneksi tsemppaa lopulta muutaman käänteen kautta erittäin hyvän mielen jättäväksi pelikokemukseksi. Illuusio oikeasta maailmasta jää hieman vaisuksi, mutta sisältö auttaa paremmin kuin hyvin unohtamaan hieman pahvisen lavastuksen ja käsikirjoituksen hyvän toiminnan ja tunnelmansa ansiosta. Jatko-osakin maistuisi mieluusti, sillä potentiaalia löytyy. Ehdottomasti kokemisen arvoista synkistelyä siis tiedossa.