Romuralli on ollut konsoleilla suhteellisen harvinaista herkkua, vaikka markkinoille on tuotu Motorstormin ja Flatoutin kaltaisia onnistuneita tekeleitä. Codemasters paikkailee puutetta Dirt: Showdown -pelillään, joka tekee pesäeroa sarjan aiempiin osiin. Vaikka lähestymistapa näyttää päällisin puolin kilpailijoitaan virallisemmalta, ei vahvaa arcade-henkeä ole unohdettu.
Romuttamisen juhlaa
Romuralli ei ole Dirt: Showdownin ainoa temppu, vaikka pellin kolhinnalle pyhitetäänkin pari eri pelitilaa. Suljetuille areenoille sijoittuvassa Rampagessa kuskit pyrkivät romuttamaan toisiaan pisteiden toivossa. Säännöt ovat yksinkertaiset: Mitä kovempi tälli, sitä suurempi pistesaldo. Knock out jatkaa samalla linjalla, mutta taistelutanner on korotettu. Tie menestykseen on kanssakilpailijoiden pudottaminen areenalta. Tuho-orgioiden lisäksi pääsee harrastamaan perinteisempää kaahailua, jonka ainoa päämäärä on ajaa ensimmäisenä maaliin.
Kilvanajoa piristetään Eliminator- ja Domination -kisoilla. Ensin mainitussa peränpitäjä putoaa pois tietyin väliajoin, kun taas jälkimmäisessä radat ovat jaettu sektoreihin, joiden hallinta tuo voiton. 8-ballissa kisaillaan keskenään risteävillä radoilla, joissa törmäyksiltä ei voida välttyä. Hoonigan-tilassa pelaajan on selvitettävä kaikenlaista pientä haastetta tarjoava temppurata mahdollisimman nopeasti. Kumia siis pääsee polttamaan yhden jos toisenlaisen koitoksen parissa.
Yksinpelattavassa uratilassa eri pelimuodot vaihtelevat sopivassa suhteessa, minkä ansiosta kaahailu ei tunnu yksitoikkoiselta. Sooloilijan ilo kuitenkin päättyy valitettavan lyhyeen, sillä innokkaiden kuskien hupi on ohi parissa illassa. Moninpelissä onneksi riittää tekemistä, ja se onkin selvästi ollut kehittäjillä etusijalla. Ihmisvastustajien haastaminen onnistuu sekä jaetulta ruudulta, että verkon kautta.
Moninpeliin voi valita minkä tahansa uratilasta tutun kisamuodon, mutta vaihtoehdot eivät rajoitu pelkästään niihin, sillä autoilla pystyy harrastamaan myös hippaleikkejä sekä lipunryöstöä. Nettipelin toteutus on laadukasta, ja hakutoimintojen monipuolisuus tekee sopivien kisojen löytämisestä helppoa. Ajokarkeloita voi rukata mieleisekseen mukavan monipuolisesti myös jaetulla ruudulla. Samalta sohvalta pelaaminen on oivallista viihdettä, vaikka pelaajia voi olla vain kaksi kerrallaan.
Aja, älä ajattele
Dirt: Showdownin ohjattavuus on puhdasta arcadea. Ajettavuus iskostuu selkärankaa hyvin pian, eikä autojen hallinta tunnu missään vaiheessa erityisen vaikealta. Haastetta tuodaankin lähinnä kuminauhatekoälyllä, joka hetkittäin aiheuttaa ärsytystä. Räväkkyyttä kaasutteluun saadaan turbonapilla, joka hetkellisesti lisää hevosvoimia konepellin alle. Käytössä kuluva nitro palautuu hitaasti pelkästään odottelemalla, kun taas vastustajien kolhiminen täyttää mittaria rivakammin. Codemasters ei siis ole lähtenyt uudistamaan genreä, vaan pitäytyy puhtaassa hauskanpidossa.
Graafinen puoli on kunnossa, kuten sarjan aiemmissakin osissa. EGO-pelimoottori loihtii kauniin yksityiskohtaisia näkymiä, ja mallintaa autojen vauriot kiitettävästi. Ruudunpäivityskin on pääasiassa sulavaa, mutta jaetulla ruudulla meno näyttää jo hieman takkuisemmalta – se ei kuitenkaan pilaa peli-iloa. Äänipuoli on tasaisen vahvaa ja suurimmaksi osaksi konemusiikista koostuva ääniraita tukee vauhdintunnetta. Valituksenaihetta irtoaa lähinnä aneemisesta kommentaattorista, jota ilmankin olisi varmasti pärjätty.
Perussettiä
Dirt: Showdown on jokseenkin onnistunut sivuaskel laadukkaassa sarjassa. Se ei mullista lajityyppiä, mutta hoitaa osa-alueensa varsin tyydyttävästi. Yksinpeli olisi kaivannut enemmän lihaa luidensa ympärille, eikä muutama ylimääräinen ratakaan olisi ollut pahitteeksi. Moninpelistä ja romurallista pitävät saavat tästä varmasti irti muita autoilijoita enemmän. Jatkoa todennäköisesti seuraa jossakin vaiheessa, ja silloin varmaan on lupa odottaa enemmän kaikkea.
