"Bravo 2, kiirettä nyt siihen työskentelyyn! Meillä ei ole varaa menettää enempää laivoja!" karjuu kenraali radiossa pelaajalle, jolla on täysi työ tapella kahden siipimiehen kanssa kolmeakymmentä vihollista vastaan. Eipä ole hurraamista UPF:n komentajien taktiikkaälyssä.
Hei me lennetään!
Dropshipissä pelaaja asetetaan United Peace Forcen (vuonna 2020 perustettu NATO:n ja YK:n fuusio) lentäjäksi ilman sen kummempia tehtävämäärittelyitä, sillä pelaaja välillä lentää rahtikonetta, välillä hävittäjää ja välillä toimii autokuskina. Dropship on pääasiassa lentokone, jolla voi leijailla ja nousta ja laskeutua paikoillaan. Toisin kun voisi olettaa, suurin osa operaatioista toteutetaan aina jollakin rahtikoneen tapaisella aluksella ja hävittäjillä lentely onkin pääasiassa muutaman ilmatilan siistintätehtävän herkkua. Suunnilleen kerran operaatiossa käydään vielä ajelemassa autolla, joko huikeana pakomatkana vihollislinjojen takaa tai vakoilutehtävänä vihollistukikohdassa.
Peli on kyllä selvästi brittiläistä tuotantoa, sen verran kevyttä meno on välillä. Peli kompastuu lähinnä tehtäväsuunnitteluun mutta ei siihen perinteiseen itsensä toistoon niin pahasti kuin ylipitkiin tehtäviin, joiden aikana ei voi tallentaa. Alkuosa tehtävästä saattaa mennä varsin kevyesti läpi, mutta sitten tulee vaikkapa lennettyä vahingossa päin maata ja ei kun alusta. Sinänsä on kivaa että tehtävät ovat moniosaisia mutta kun virkistävästä poikkeuksesta onkin tehty sääntö ja mikään ei ikinä mene kuten pitää, minkä lisäksi jotkut tehtävät kuvastavat armeijan komentajien suoranaista tumpelointia.
Räiskintämenosta kertoo sekin, että kaikkialle on aina hirvittävä kiire syystä tai toisesta, pelaaja taistelee jatkuvasti ylivoimaa vastaan ja todella harvoin vihollinen kuolee ensimmäisestä tai edes toisesta ohjuksesta. Sitkeitä taisteluhelikoptereita sanon minä.
Ulkoasu on puoli ruokaa
Grafiikka pelissä on hyvää keskitasoa mutta ei aivan niin hyvää kuin olin odottanut. Perusgrafiikka, kuten yksiköt ja rakennukset on tehty hyvin, mutta efekteissä olisi parantamista. Nyt ohjukset ja räjähdykset näyttävät aavistuksen vaisuilta. Lisätään soppaan sahalaidat ja hämmennetään ja meillä on kohtuulliselta näyttävä vauhdikas lentoräiskintä. Onneksi vauhdintuntu pelissä on jotenkin tallella ja siksi kaartotaistelut ja muutama matalalentokohtaus ovatkin hauskoja.
Maisemat pelissä ovat kohtuullisen kohdallaan, aina tietää missä päin maailmaa on menossa. Yksikkösuunnittelu on kohtuullista, muutaman lentohärvelin suunnitteluun on selvästi haettu potkua NASA:lta. Tankit ja muut ajoneuvot ovat tosin aivan liian perinteisen oloisia, hurjinta niiden kohdalla tuntuu olevan toisen tykin lisääminen Command&Conquerin mammuttitankin tapaan.
Äänissä ei varsinaisesti ole yllätyksiä, suihkumoottorit kuulostavat itseltään, musiikki on aika vaisua, konetykit kuulostavat kevyiltä ja ohjukset vain suhisevat. Lisäksi ääninäyttelijät ovat lähes poikkeuksetta tunteettomia lahnoja vaikka repliikki suorastaan kirkuisi painotusta. Ainoa tilanne, jolloin repliikeissä on edes aavistus eloa, on silloin kun ne vaativat pelaajaa tekemään jotain nopeammin tai varovaisemmin ja usein vielä tilanteessa, jota ei pysty selvittämään nopeammin tai varovaisemmin.
Kontrollit pelissä sentään toimivat suhteellisen moitteettomasti. Ohjauksessa on tunto tallella, osa kiitosta siitä kuuluu nappien analogialle ja ohjauksen suunnittelu on muutenkin kohtuullisen onnistunutta. Tärähtelyä olisi saatu käyttää enemmän ja rajummin, nyt tuntuu vain pientä jotain kun pelaaja mäjäyttää aluksensa 1500km/h vauhdilla maahan.
Muistikorttia peli tuntuu käsittelevän hellävaroen, yhden pilotin tallenne vie vain 50Kt. Peli voidaan tallentaa vain tehtävien välissä, mikä ei olisi ongelma jos tehtävät olisivat aavistuksen lyhyempiä. Levyä peli tuntuu välillä lukevan koko ajan ja tehtävänannoissa on ihmeellisen pitkä tauko komentajan puherepliikkien välissä.
Idiootit tehtävät
Tehtäväsuunnittelussa on jonkin verran vaihtelua. Välillä saatetaan omia rahtikoneita ja räiskitään vihollisen hävittäjiä, välillä käydään tuhoamassa vihollisen tukikohta ja välillä siirrellään joukkoja paikasta toiseen. Todellisena virkistyspalana peli tarjoaa silloin tällöin kaahaustehtäviä panssaroidulla jeepillä. Erityisesti mieleeni jäi pelin alkupuolelta pako vihollislinjojen takaa 160km/h lasissa miinakentän halki. Valitettavasti auton fysiikkamallinnus on todella onnetonta ja siksi sillä on välillä mahdotonta ajaa järkevästi. Ilmeisesti autolle ei ole kovinkaan suurta elopainoa määritelty ja siitä johtuen se pomppii ja heiluu maaston mukaan hillittömästi ja lentää pahimmillaan mutkissa kyljelleen.
Ilmeisesti pelissä haetaan jonkinlaista armeijan sisäistä juonta tai muuta, sillä joidenkin tehtävien välissä juonta kuljetetaan animaatiopätkillä. Valitettavasti huono ääninäyttely ja huonot ideat sössivät nekin. Välillä sisäiset riidat ja mielipiteet tuodaan taistelun keskelle, ja kieltämättä meininki on aika korni kun pelaajan apupilotti ruotii siipimiehenä toimivan kiinalaisveteraanin ihmissuhdeongelmia samalla kun pelaaja itse on keskellä hurjinta ilmataistelua.
Suurin ongelma tehtävissä vain tuntuu olevan keinotekoinen venytys sekä välillä suoranainen idioottimaisuus. Lisäksi kampanjat ovat kyllä mielestäni liian lyhyitä, viisi tehtävää per kriisialue. Eikä kampanjoitten asetteluissakaan ole kehumista, en oikein jaksaisi uskoa että UPF:n kaltainen maailmanpoliisi komennettaisiin paimentamaan huumekartellia tai että edes UPF ryhtyisi väenväkisin haastamaan riitaa kiinalaisille, varsinkin jos kiinalaisten tekniikka on UPF:n mielestä parempaa ja niitä on enemmän.
Ensin pelaaja saa lennettäväkseen vanhentunutta mallia olevan rahtialuksen ja hieman myöhemmin keksitään hankkia uudet ajanmukaiset vermeet lennettäväksi. Aseistuksena kaikissa aluksissa on 25mm konetykki sekä vaihteleva määrä erilaisia ohjuksia, joiden teho tuntuu vaihtelevan suurestikin. Lisäksi välillä pitää käydä skannailemassa autoja aseiden ja räjähteiden varalta. Myös maajoukkoja ja siipimiehiä käskytetään valitsemalla ne aseeksi ja ampumalla kohti maalia.
Sinänsä kivana yksityiskohtana pelissä on zoomaus vakiona, joskus harrastettaessa tarkkuusammuntaa (tai useimmiten lähinnä pelkkää tähtäystä) se on suurena apuna ja toimii luontevasti oikeasta tatista. Valitettavasti vain aluksen tähtäysjärjestelmä on onneton peli, joka haahuilee tuhoutuneissa kohteissa hieman liikaa ja ottaa lukitukset mielestäni aivan liian läheltä, eivätkä jenkit ole ilmeisesti kuudenkymmenen vuoden aikana ymmärtäneet vieläkään kypärätähtäyksen merkitystä ohjuksia lukittaessa.
Lisäksi mielestäni pelin rakenne on siinä mielessä kierossa, että vuosiluvun pitäisi olla 2050 ja silti kaikilla on käytössään samanlaiset taistelukopterit ja tankit kuin nykyisin, varsinkin kun nyt jo ollaan jo osin luopumassa panssarivaunuista.
Loppujen lopuksi
Jos pystyy unohtamaan pelin suoranaiset virheet tunnelman- ja tehtävänluonnissa, jää Dropshipistä jäljelle ajoittain jopa loistavalta tuntuva lentoräiskintä, jossa riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Valitettavasti turhalla tekosyvyydellä on pilattu peliä ja muutama suoranainen ilmataistelukiepunta lisää ilman sen kummempia lisäjuonia olisi parantanut peliä jo huomattavasti.
