Jälleen kerran Jokerin perässä
Batman Vengeance on Suomenkin televisiossa pyörineeseen New Batman Adventures -piirrossarjaan perustuva peli, jota voisi luonnehtia lähinnä arcade/seikkailu/FPS-ammuskelu/tasoloikka-hybridiksi. Pelin tapahtumat muodostavat juonellisen kokonaisuuden, joka saa alkunsa siitä, että Batmanin vanha verivihollinen Jokeri on kidnapannut Mary Flynn -nimisen naisihmisen. Batman pelastaa Maryn ja saa selville, että Jokerilla on hallussaan Maryn poika Toby, jonka Jokeri uhkaa tappaa ellei hänen 5 miljoonan dollarin lunnasvaatimuksiinsa suostuta. En viitsi paljastaa juonesta sen enempää - kerrottakoon vain, että seikkailun edetessä Batman joutuu napit vastakkain muidenkin vanhojen tuttujensa kanssa, eikä aivan kaikki ole sitä miltä näyttää. Pelin käsikirjoitusta on selvästi mietitty, ja juoni jaksaa pitää otteessaan loppuun asti.
Peli koostuu viidestä jaksosta, jotka on puolestaan jaettu 19:ään vaihtelevan kokoiseen tasoon. Tarinan juonta viedään eteenpäin peliosioitten välissä näytettävillä videopätkillä, joista osa on prerenderöityjä FMV-videoita ja osa toteutettu pelimoottorilla. FMV-pätkien taso vaihtelee jonkin verran, mutta pääosin ne ovat hienoa katseltavaa. Kotiteatteriomistajille mainittakoon, että FMV-videot on toteutettu Dolby Digital –äänillä. Jostakin syystä vain niiden äänenvoimakkuus on huomattavasti alhaisempi kuin varsinaisten peliäänien, mikä saattaa aiheuttaa turhaa näpräämistä volumesäätimen kanssa.
Pelistä löytyy monenlaisia pienempiä alipelejä, mutta suurin osa ajasta liikutellaan Batmania joko third tai first person -kuvakulmasta. Liikkuminen on mahdollista kummassakin kuvakulmassa, mutta niiden erona on se, että ulkopuolisesta kuvakulmasta pelatessa Batman pystyy hyppimään, kiipeämään, tappelemaan ja niin edespäin, kun taas Batmanin silmin katsellessa voi tähtäillä ja ampua haluamaansa paikkaan erilaisia Bat-vyöstä löytyviä vempaimia. Näiden kahden kuvakulman välillä vaihteleminen tuo peliin osaltaan monipuolisuutta, ja molempia tarvitaan pelin aikana melko tasapuolisesti. Batmanin liikuttelu on aluksi hieman hankalaa sillä liikkeet ovat kovin äkkinäisiä, mutta ajan mittaan ohjaustuntumaan kyllä tottuu.
Alussa tapahtuvan Maryn pelastusoperaation aikana peli neuvoo pelaajaa lähes kädestä pitäen ohjaustoimintojen käytössä, ja kun tämä tehtävä on suoritettu, päästään Lepakkoluolaan harjoittelemaan lisää Batmanin kykyjen hallintaa Alfred-hovimestarin opastuksella. Tämän johdosta ohjekirjaa ei tarvitse välttämättä vilkaistakaan ennen pelaamisen aloittamista, mikä on aina mielestäni hyvä asia. Peliohjaimen näppäinkonfiguraatiota pelaaja ei pääse itse muokkaamaan muuten kuin värähtelyn ja tähtäämisen (normaali/ylösalainen) osalta, mutta ainakaan itselläni ei ollut näppäinasetusten kanssa suurempia ongelmia pienen alkukankeuden jälkeen.
Päättämisen sietämätön vaikeus, eli juoksenko karkuun vai lyönkö?
Batmanin liikevalikoima on vähintäänkin riittävä. Tavallisen hyppimisen ja kiipeilyn lisäksi mahdollista on vaivihkaa seinänviertä hivuttautuminen ja kulman taakse kurkkaaminen (tyyliin Solid Snake); vihollisten tulitukselta viitan alle suojautuminen (aivan kuten Batmanilla itselläänkin, viitalla on oma energiapylväänsä jonka huvettua se ei enää toimi suojana); sekä viitan käyttäminen liitovälineenä korkealta pudotessa tai muuten vaan ilmojen halki liidellessä. Ennen kaikkea viitalla liitely on hauskaa ja hienon tuntuista, ja jopa melkoinen vaarantuntu on saatu aikaiseksi tilanteissa joissa liito juuri ja juuri jaksaa - tai ei jaksa - kantaa seuraavan talon katolle asti. Ja koska ennemmin tai myöhemmin on kuitenkin käytävä konnien kanssa käsikähmään, löytyy Batmanilta myös lyöntejä ja potkuja, joita yhdistelemällä saa aikaiseksi erilaisia combohyökkäyksiä sekä pelin aikana ansaittavia Power Move -erikoishyökkäyksiä. Käytännössä kylläkin huomasin, että lähitaisteluissa pärjäsi hyvin pitkälti "rämpytä lyöntinappia niin nopeasti kuin ehdit" -systeemillä, mutta onneksi joidenkin pahempien vastustajien kanssa pääsi toteuttamaan vähän monipuolisempiakin taktiikoita.
Monipuolinen liikkuminen on siis mahdollista, mutta kyllä varustearsenaaliakin riittää. Batmanin ilmeisesti todella tilavasta varustevyöstä löytyy mm. Batcuffs eli käsiraudat, joilla taintuneen konnan saa pysymään aloillaan (Batmanhan ei tietenkään rehtinä miehenä oikeasti tapa ketään, tainnuttaa vain); heiteltäviä Batarang-aseita sekä normaaleina että sähköisinä versioina (nämä ovat käteviä aseistettuja vihulaisia vastaan - he kun eivät osaa enää etsiä asettaan kun sen on Batarangilla kirvoittanut käsistä); kiikarit joilla voi tähyillä ja zoomailla ympärilleen; kaukolaukaistavia sähköräjähteitä; savupommeja hämäystä varten; ja Batgrapple eli eräänlainen ammuttava köysi- ja koukkusysteemi, jonka avulla voi kätevästi kiitää talonkatolta toiselle. Mainittakoon vielä Bat-communicator, jolla voi ottaa yhteyttä Batgirliin hyödyllisten neuvojen toivossa. Ammuttavia välineitä ei tietenkään voi syytää ympärilleen mielin määrin, vaan niitä on rajallinen määrä ja lisää löytyy perinteiseen tapaan jonkin ystävällisen henkilön sinne tänne kylvämänä. Varsinkin Batarangien rajallisuus pistää välillä miettimään todella tarkoin, pystyisikö mitenkään välttämään edessä olevaa konfliktitilannetta.
Yksipuolisuudesta tätä peliä ei voi syyttää. Sen lisäksi että käytettäviä kuvakulmia on kaksi, eri tasojen tavoitteet ja niissä toimiviksi osoittautuvat taktiikat vaihtelevat ilahduttavan paljon, ja juuri tämä on mielestäni pelin parhaita puolia. Osassa tehtävistä voi aivan rauhassa edetä niin hitaasti kuin haluaa ja tutkia joka ikisen nurkan, sillä pelissä on jonkin verran salaisia paikkoja, jotka löytää vain tarkoin nuuskimalla. Usein on jopa pakko edetä hitaasti ja suunnitella tarkoin miten parhaiten selviää vastustajista: eliminoiko heidät yksi kerrallaan vai yrittääkö mieluummin pysyä kokonaan näkymättömissä. Joissakin tasoissa taas on syystä tai toisesta julmettu kiire - joko ruudulla kuluu armotta aika, jonka loputtua tapahtuu Jotakin Ikävää, tai sitten Batmanin perässä on joku/jokin, jonka kanssa ei kannata jäädä juttelemaan. Päästyään tällaisen tason läpi saa pyyhkiä tyytyväisenä hikeä otsaltaan. Lisäksi löytyy erilaisia pienimuotoisia ongelmanratkomistehtäviä, jotka tuovat omanlaistaan tervetullutta vaihtelua hiippailuun ja juoksenteluun.
Peliin on myös lisätty autoilu- ja ilmailumahdollisuus - Batmobililla ja Batwingillä tietysti. Nämäkin tekevät tavallaan pelistä monipuolisemman, mutta ainakin omasta mielestäni näiden käyttö jäi hieman puolitiehen. Kumpaakin vempainta pääsee käyttämään vain yhdessä tasossa, ja nämä tasot on toteutettu pelillisesti kovin yksinkertaisesti - joskin graafisesti hyvin. Ehkä tekijät ovat vain ajatelleet, että pitäähän Batman-pelissä Lepakkomobiili ja Batwing olla, eivätkä ole sitten kuitenkaan paneutuneet tekemään ko. tasoista kovin mielenkiintoisia.
Synkkiä kuvia ja tuttuja ääniä
Batman Vengeange -pelissä on tunnelman luomiseen panostettu paljon. Sekä graafinen yleisilme että äänimaailma on todella uskollinen esikuvana toimineelle animaatiosarjalle. Ensimmäinen tunnelmaa luova seikka on se, että pelin alettua ja pelaajan lähdettyä etsimään kidnapattua Marya ilmestyy ruudulle pikkuhiljaa pelin edetessä alkutekstejä kuin TV-sarjassa ikään. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta toimii.
Varsinkin ulkona tapahtuvat tasot ovat todella vaikuttavia - Gothamin yössä synkänpunaisena vellovaa taivasta halkovat sinne tänne pyyhkivät valokeilat, ukkonen ja poliisiautojen sireenit rikkovat vähän väliä hiljaisuuden, ja pilvenpiirtäjien siluetit ovat uhkaavan ja synkän näköisiä. Ympäristön uskottavuutta lisää myös se, että talot joiden katoille on mahdollista päästä, näkyvät todella kauas.
Pelin äänten suhteen musiikkia käytetään pääasiassa aika säästeliäästi, mutta oikeissa kohdissa. Musiikki on suurimmaksi osaksi juuri sitä mitä tällainen peli kaipaakin eli tarpeen mukaan dynaamista, pahaenteistä tai mahtipontista (tai kaikkea kolmea yhtäaikaa) ja jälleen kerran Batman-piirrossarjan mieleen tuovaa. Ainoan pienen miinuksen voisi antaa siitä, että jotkin musiikit koostuvat suhteellisen lyhyestä loopista jota toistetaan, ja mikäli on esimerkiksi juuttunut johonkin kohtaan, jossa musiikki soi koko ajan taustalla, saattaa se käydä pidemmän päälle hermoille. Mielestäni positiivinen asia pelin äänissä on, että puhetta löytyy aika paljon, ja peliin on saatu samat ääninäyttelijät kuin piirretyssäkin. Tämähän tietysti tarkoittaa muun muassa sitä, että paremmin tatooinelaisena maalaispoikana tunnettu Mark Hamill pääsee jatkamaan loisteliasta (köh) uraansa mielipuolisena Jokerina. Kaiken kaikkiaan ääninäyttely on toteutettu todella huolellisesti, mitä ei nykyään voi kovin monesta pelistä sanoa.
Mikä mättää?
Paljon hyvää(kin) sanottavaa tästä monipuolisesta pelistä siis löytyy. Mikä sitten pudottaa arvosanaa alaspäin? Ensinnäkin: vaikkakin pelin grafiikka on hienoa, on se aika ajoin sen verran yksipuolista tai muuten synkkäväristä, että on vaikea saada selville mitä seuraavaksi tulisi tehdä tai minne mennä. Omalla kohdallani jouduin pelin aikana nelisen kertaa turvautumaan GameFaqsin auttavaan käteen, hakattuani ensin tarpeeksi kauan päätä seinään huonoin tuloksin. Tämä tietysti saattaisi johtua enemmänkin allekirjoittaneen kädettömyydestä kuin huonosta pelisuunnittelusta, mutta ei kai nyt sentään...?
Tähän väliin fakta: millimetrin tarkkaa liikkumista vaativat hypi-pompi-ja-pidä-kiirettä -kentät ja äkkinäinen, hieman epätarkka ohjaustuntuma omapäisellä kuvakulmalla ryyditettynä ovat kaksi konseptia, joita ei olisi koskaan pitänyt esitellä toisilleen. Muutama kenttä tässä pelissä vaatii suorastaan zeniläistä mielenlaatua ja keskittymistä, jotta niitä jaksaa yrittää uudelleen ja uudelleen, kunnes lopulta pääsee puoliksi tuurilla läpi. Tällaisissa kohdissa ainoastaan pelin mukaansatempaava juoni ja pakonomainen tarve saada tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu antavat voimia jatkaa yrittämistä "vielä yhden kerran".
Omalla kohdallani törmäsin pelin aikana kahteen bugiksi laskettavaan ilmiöön: tarpeeksi kauan tahkottuani yllä olevassa kappaleessa mainitsemani kaltaista tasoa, peli ilmeisesti kyllästyi taitojeni puutteeseen ja päätti vaientaa äänet tyystin; ja eräässä varastorakennuksessa onnistuin hyppäämään nähtävästi umpinaisen laatikon sisälle niin, ettei auttanut muu kuin resetoida koko kone. Kumpaakaan näistä virheistä en kylläkään onnistunut enää yrityksistä huolimatta toistamaan.
Miinukseksi voitaisiin laskea myös piirre, joka lineaarisen juonen mukaan etenevästä pelistä väistämättä löytyy: kun pelin on kertaalleen pelannut läpi, ei sitä välttämättä enää jaksa aloittaa uudelleen. Oma läpipeluuaikani oli arviolta 15-20 tuntia, tosin mikäli en olisi turvautunut GameFaqsin apuun, olisi aikaa luultavasti mennyt enemmän. Vaikka kaikkia läpi pelaamiaan tasoja on mahdollista pelata uudelleen koska tahansa, ja koko pelin läpi pääsemisestä palkitaan menestyksen mukaan erilaisilla... no, palkinnoilla, en ainakaan itse usko kovin pikaisesti tarttuvani peliin uudestaan.
Enemmän plussaa kuin miinusta
Jos ylipäätään pitää Batmanista, ja varsinkin jos Batman-animaatiosarja on sydäntä lähellä, voin kyllä lämpimästi suositella Batman Vengeance -peliä. Ainakaan omalle kohdalleni ei ole aiemmin sattunut Batman-peliä, jossa vaakakupit kallistuisivat näin selkeästi plussan puolelle. Toisaalta, jos mietitään pelkästään pelillisiä arvoja, kannattaa ainakin miettiä kotva ennen kuin kantaa rahansa kaupan tiskille. Mutta jos ei jaksa odottaa esimerkiksi MGS2:ta ja vähän "viihteellisempikin" toiminta/seikkailu kiinnostaa, mikä ettei. Batman Vengeance ei ole varsinaisesti mikään uusia maailmoja avaava kokemus, mutta hyvä peli kuitenkin.
