Nykytrendi tuntuu olevan, että jokainen lapsuudessa pelannut ja sittemmin pelintekijäksi edennyt tekee kaikkensa kullatakseen retromuistoja vuosien takaa. Tähän lokeroon loksahtaa Sega Master Systemillä kulkunsa aloittanut Alex Kidd, jonka seikkailuista oikeastaan yksikään ei mitenkään erityisen hyvä peli – emme siis ehkä tarvisi Miracle Worldin uusioversiota laisinkaan.
Aloitetaanpa tämä arvostelu heti poikkeuksellisesti keski-ikäisen vaalean heteromiehen paatospuheella. Saimme perheeseen joskus 80-luvun hujakoilla 8-bittisen Sega Master System -konsolin. Pelit – ne mitä sattui Posion ainoaan elektroniikkaliikkeeseen kulkeutumaan – maksoivat useita satoja markkoja, eikä niitä todellakaan pursuillut Game Passin ja Steamin kaltaisista ovista ja ikkunoista. Siinäpä sitten satuimme sijoittamaan puoli vuotta keräämämme viikkorahat yhteen peliin, jota oli pakko tahkota seuraavat puoli vuotta. Mitä näiden suurella vaivalla hankittujen pelien laatuun sitten tulee, ei moista voinut tarkistaa arvosteluista – kalliita pelilehtiä ei sanottavasti ollut tarjolla Intternetsistä puhumattakaan. Tällaisen kohtalon koki armottoman keskinkertainen tasohyppely Alex Kidd in Miracle World. Sitä pelattiin niin sun pirusti, koska oli pakko. Paatospuhe päättyy tähän.
Alex Kidd, yksi turhimmista maskoteista koskaan
Jankenteam on päättänyt hoitaa Alex Kidd in Miracle World DX:n tarjoaman käännöstyön niin hyvässä kuin pahassakin alkuperäisteokselle uskollisesti. Mukana on siis alkuperäisteoksen pahimmat riippakivet sellaisenaan: armottoman heikot kontrollit ja suhteettoman haastava vaikeustaso. Holtittomasti liukuvan Alexin hyppelehtiminen vaatii millintarkkoja suorituksia, eikä pelaajalle anneta missään vaiheessa rahtustakaan armonpaloja. Yleensä näiden typerien hyppysuoritusten kylkeen on sijoitettu taktisesti kerrasta manan maille vieviä vihulaisia tai piikkejä, joten eihän savotta ole järin hauskaa oikeastaan missään vaiheessa. Hetken tuskailun jälkeen bongasin asetuksista loppumattomat elämät tarjoavan checkboxin, minkä otin luonnollisesti käyttöön oitis, samantein, heti ja välittömästi – muutoin arvostelukappaleen peluu olisi kosahtanut nolosti jo alkumetreille.
Tyylikkäästi tyylitelty
Kun uusioversio nyt on kyseessä, on askeettinen ulkoasu tietysti haluttu tuoda nykyaikaan. Uusittu graafinen tyyli onkin ehdottomasti paketin parasta antia, minkä lisäksi menneen ja modernin välillä voi vaihdella lennosta yhdellä napinpainalluksella – ominaisuus, jonka soisi jokaisessa uusioversiossa olevan oletuksena mukana. Taidesuunnittelu menee valitettavasti hetkittäin aavistuksen liian tyylitellyksi ja monimutkaiseksi, mikä hankaloittaa muutamaan otteeseen asioiden hahmottamista. Tällaisissa tilanteissa retrohuuruinen simppeliys onneksi rientää apuun ilman ylimääräistä odottelua. Myös audiopuoli on modernisoitu oikein svengaavasti. Tästä siis ehdottomasti puhtaat paperit Jankenteamille!
Matkalta poimitaan mukaan rahasäkkejä, joita sitten törsätään kenttien alkuun sijoitetuissa kaupoissa. Tarjolla on pieniä helpotuksia naurettavan lyhyelle etäisyydelle ulottuvaan karateiskuun, mutta ilonpilkahduksena myös muutamia erilaisia menopelejä. Mopo nyt yleensä räjähtää heti ensimmäiseen esteeseen, mutta piskuinen helikopteri on oikein mukava vempele. Veneelläkin päästään huristelemaan ja moisen räjähtäessä uidaan sitten loppumatka. Ei ensimmäisessä Mariossa tämmöisiä mekaniikkoja todellakaan ollut, mutta tästä huolimatta kaikki tuntui toimivan jatkuvasti paljon, todella paljon paremmin.
Kivi, paperi, sakset, pyssy
Jo aikoinaan suhteettoman epäreilut kivi, paperi, sakset -taistelut on hieman hämmentävästi jätetty mukaan. Auta armias sitä tuskailua, kun turpiin tulee heti ensimmäistä saksipää-miestä vastaan, saati että seikkailua olisi tahkonnut pidemmälle vain näin alhaisen kuoleman vuoksi. Onneksi nämä typerät mittelöt helpottuvat alun jälkeen Alexin ajastustenlukukyvyllä – en muista moista olleen mukana alkuperäisteoksessa, joskin saatan toki olla väärässäkin.
Peruspeli on saanut kylkeensä pomotaisteluja perä perään viljelevän Boss Rush -moodin sekä pikseli pikseliltä alkuperäismateriaalia vastaavan kampanjan. Näitä aluksi lukittuja moodeja tuskin kukaan jaksaa kokeilla enää puuduttavan seikkailun läpäisyn jälkeen.
Parempiakin pelejä on
Alex Kidd in Miracle World DX kuuluu samaan sarjaan muutaman viikon takaisen Wonder Boy: Asha in Monster Worldin kanssa siinä mielessä, että kyseessä on jo valmiiksi heikko tuotos, jonka uusioversiolle ei oikein tuntuisi keksivän yhtään pätevää syytä. Parempiakin retrohelmiä löytyy, kuten esimerkiksi rikollisen vähälle huomiolle jäänyt Master System -timantti Psycho Fox tai Alex Kiddin tuoreempi seikkailu Shinobi World – no, kuka ottaa nämä projektit hoitaakseen?
