Futuristinen lähimenneisyys (nykyihmisen silmin)
On vuosi 2019. Los Angelesissa vallitsee ikuinen pimeys. Tyrell Corporationin luomat, ihmisten kaltaiset biologiset robotit eli replikantit ovat enenevässä määrin huomanneet olevansa ihmisiin verrattuna ylivertaisia. Alun perin orjatyöhön luodut peltipurkit rötöstelevät ja tekevät toinen toistaan kylmäverisempiä rikoksia, jopa murhaten ihmisiä. Replikantit voivat elää vain neljä vuotta, mutta siinäkin ajassa ehtii tapahtua kaikenlaista. Poliisi laahustaa kerta toisensa jälkeen askeleen jäljessä, eikä ratkaisua tilanteeseen tunnu löytyvän.
Olet Ray McCoy, Los Angelesin poliisin värväämä etsivä (niin sanottu Blade Runner), jonka tehtävänä on jahdata ja ”lopettaa” replikantit, jotka rikkovat lakia. Ray on silkka keltanokka, toisin kuin samannimisestä elokuvasta tuttu Rick Deckard, joka oli Losin yksi parhaista etsivistä. Harrison Fordiin ei kuitenkaan pelissä törmätä, sillä häneen viitataan vain muutamassa sivulauseessa.
McCoy on noheva jätkä, mutta koska hän on ensimmäistä kertaa pappia kyydissä, ei mies ole varsinaisesti kokeneempien kollegoidensa suosiossa. Suhteet vaihtelevat kädenlämpöisestä jääkylmään, vakavahenkistä kilpailuasetelmaa ja korruptoitunutta päällikköä unohtamatta. Onneksi herralta löytyy sentään kavereitakin poliisien joukosta.
Rayn ollessa kahdettatoista tuntia työvuorossa hän saa puhelinsoiton. Paikallisen eläinkauppiaan Emil Runciterin puodissa on käynyt ikäviä vieraita, sillä roistot ovat teurastaneet liikkeen koko eläimistön. Runciter epäilee työntekijänsä Lucyn olleen mukana rikoksessa. Rayn kuulusteltua molempia käy ilmi, että Lucy oli toden totta paikalla, kun öykkärit kävivät riehumassa. Raylla on käsissään hyvin mielenkiintoinen, mutta hankala tapaus. Pelaaja ottaa ohjat käsiinsä näiden lähtökohtien myötä.
On tämä kyllä työmaa
Blade Runner on alun perin muun muassa Command & Conquerista tutun Westwoodin luoma seikkailupeli, joka julkaistiin yksinoikeudella PC:lle vuonna 1997. Sitä muistellaan fanien toimesta suurella lämmöllä ja toki aiheestakin: monet tapahtumapaikat ovat elokuvasta tuttuja ja ne on myös mallinnettu aikaansa nähden upeasti. Tunnelma on suorastaan käsinkosketeltavissa, ja muutama vanha näyttelijäkin uusii roolinsa, sillä teoksen tapahtumat sijoittuvat suunnilleen samaan ajankohtaan ensimmäisen elokuvan kanssa. Vangeliksen musiikkia ei sentään kuulla, mutta Westwoodilla aikoinaan säveltäjänä toiminut Frank Klepacki on luonut Blade Runneriin mieleenpainuvan ja ennen kaikkea uskottavan ääniraidan.
Blade Runnerin tuominen nykylaitteistolle on ollut kaikkea muuta kuin sujuvaa. Ensinnäkin alkuperäinen lähdekoodi katosi aikoinaan Westwoodin muutettua Las Vegasista Los Angelesiin, joten teos rakennettiin ensin uusiksi CD-levyjen pohjalta tehdyn takaisinmallinnuksen avulla. Tämä GOG-julkaisua varten tehty työ toteutettiin ScummVM-ohjelman avulla ja söi lopulta kahdeksan vuotta Scumm-yhteisön jäsenten elämästä. Lisäksi Blade Runnerin julkaisuoikeuksista on käyty vuosien varrella niin paljon vääntöä, ettei siitä ota enää Erkkikään selvää.
Joka tapauksessa remasterointitehtaana tunnettu Nightdive Studios on viimeinkin saanut kenties vaikeimman projektinsa valmiiksi, ja nykypelaajat pääsevät nauttimaan Ray McCoyn etsivätyöstä ensimmäistä kertaa konsoleilla. Vai olisiko Rayn pitänyt sittenkin jäädä unholaan?
Kumikenkä tutkii ja etsivä löytää
Se voidaan ainakin todeta heti kättelyssä, että Blade Runner: Enhanced Edition on tyylipuhdas 90-luvun osoita ja naksauta -seikkailu niin hyvässä kuin pahassa. Hyvässä siinä, että sen käsikirjoitus on huippuluokkaa, dialogi on hyvin näyteltyä tiettyjä aikakaudelle ominaisia stereotypioita lukuun ottamatta ja tarina seisoo oikeasti omilla jaloillaan. Teos on mytologialtaan erinomainen lisä elokuvasarjan kaanoniin, eikä kulttiklassikon maine ole todellakaan täysin tuulesta temmattua. Esineitäkään ei tarvitse yhdistellä mielivaltaisesti pulmien yhteydessä, vaan Ray käyttää oikeita tavaroita automaattisesti oikean paikan löytäessään.
Paha puoli nostaa puolestaan päätään siinä, ettei tuotos selitä pelaajalle käytännössä mitään. Johtolankojen perässä juostaan pitkin ja poikin paikoin hyvin kryptisten vihjeiden saattelemana, joten pelaajalta vaaditaan melkoisesti kärsivällisyyttä. Keskustelu X avautuu, kunhan olet ensin käynyt paikassa Y ja Z, ja kai muistit käydä siellä ja tuolla juttelemassa henkilöille A, E, Y ja O? Samalla toivomme, että mukanasi on objektit B, C, D ja F. Napitkin täytyy selvittää testaamalla, joskin padiohjaus toimii muuten oikein mallikkaasti.
Onneksi tutkittava maailma on melko maltillisen kokoinen, mutta tarkkana kannattaa silti olla, ettei mitään jää huomaamatta. Veikkaisin, että puristit ovat tyytyväisiä, mutta uudet pelaajat eivät niinkään. Jonkinlainen vinkkijärjestelmä olisi ollut enemmän kuin paikallaan ylimääräisen ramppaamisen kitkemiseksi, minkä lisäksi valikoihin olisi toivonut selkeämpää ilmettä.
Vinkeistä puheen ollen, Raylla on käytössään elokuvasta tuttu Voight-Kampffin testi, jonka avulla hän pystyy erottelemaan koneihmiset oikeista ihmisistä. Pelimekaanisesti mielenkiintoinen idea, joka kaatuu siihen, ettei testin toimivuutta selitetä mitenkään, vaan pelaaja heitetään epämääräisten mittareiden ja nappuloiden eteen. Tunnustan luntanneeni vinkit internetin ihmeellisestä maailmasta, enkä siltikään oikein tajunnut, miten se toimii.
Viiden näytöksen eli noin 10-12 tunnin mittainen Blade Runner on sikälikin mielenkiintoinen tapaus, että jokaisella läpipeluukerralla tapahtumat etenevät hiukan eri tavalla. Esimerkiksi replikantiksi paljastuvat henkilöt vaihtelevat, Rayn kimppuun käydään eri kohdissa ja monin paikoin kollegatkin hengailevat milloin missäkin. Tämä luo uudelleenpeluuarvoa hyvinkin mukavasti, ja teoksessa onkin peräti 13 eri lopetusta, joskin osa näistä liittyy etsivän huonoihin ratkaisuihin ja täten ennenaikaiseen ”työvuoron lopetukseen.” Tapahtumien arvaamattoman kulun vuoksi kannattaa tallentaa mahdollisimman usein (automaattitallennusta ei ole). Muuten käy kalpaten.
Paranneltu vai ”paranneltu” versio?
Käännöksenä Blade Runner: Enhanced Edition saattaa olla Nightdiven yksi huonoimpia suorituksia koskaan, toki pitkälti edellä mainittujen syiden vuoksi. Tosiasia on, että tuotos on alkuperäiselle sangen uskollinen, mutta kaukana parannellusta versiosta. Poissaolollaan loistavan vinkkijärjestelmän lisäksi laajakuvamuotoa ei ole lainkaan, välivideot ovat aika lailla ennallaan ja aikoinaan säväyttäneet vokseligrafiikatkin on yläskaalattu 4K:hon ilman kummempia jälkikäsittelyitä. Menettely paljastaa erityisen karusti hahmomallien rakeisuuden. Tunnelmalliset ympäristöt ovat sen sijaan kestäneet aikaa huomattavasti paremmin.
Raporttien mukaan ”paranneltu” versio on myös huomattavasti bugisempi kuin alkuperäisteos. Se on helppo uskoa, sillä Ray jäi useampaan otteeseen jumiin niin rekvisiittaan kuin kadulla kulkeviin ihmisiinkin. Ainakin kertaalleen eteneminen tyssäsi, vaikka kaikki tarvittavat johtolangat piti olla hallussa. Musiikitkaan eivät soineet aina oikeissa kohdissa. Ammuskelukohtaukset olivat tavattoman kankeita. Kremppoja osui siis omallekin kohdalle ihan riittävästi.
Nightdive on onneksi luvannut jatkaa julkaisun hiomista. PC-versio saikin jo päivityksen hulppean korjauslistan kera, joten kenties Blade Runnerilla on konsoleillakin vielä toivoa. Kirjoitushetkellä päivitystä tosin ei ollut saapunut Xbox-versioon.
Nitinästä huolimatta Blade Runner: Enhanced Edition ei ole täysin toivoton tapaus, sillä se on edelleen varsin tyylikäs seikkailu, joka ottaa lähdemateriaalistaan paljon irti ja jonka parissa uusintakierrokselle lähtijät viihtyvät varmasti. Se vain ansaitsisi huomattavasti paremmat raamit, sillä monet mekaniikat ovat auttamatta vanhentuneet 25 vuodessa, eivätkä uudet tekniset ongelmat ainakaan helpota naksuttelujen parissa viihtyviäkään. Suosittelenkin teitä, hyvät ystävät, kääntymään tietokoneruudun ja GOG-julkaisun puoleen tai odottelemaan päivitystä.
