What’s in the game?
Ensimmäiseksi FIFA Football 2003 yllättää joukkueiden määrällä, sillä mukaan on ahdettu huima määrä huippusarjojen joukkueita eri puolilta maailmaa. Takakannen hehkuttama 350 joukkuetta ei tunnu ollenkaan liioitellulta. Suurin osa joukkueista ja sarjoista on kahmittu Euroopasta, mutta virkistävästi mukaan on päässyt vähän tuntemattomampikin Korean liiga. Harmi, ettei Suomi ole edustettuna muuten kuin maajoukkueellaan; Veikkausliigaan mukaan ottaminen olisi saanut pelin tuntumaan asteen verran kotoisammalta. Mikään ei nostattaisi taistelutahtoa ja -intoa paremmin, kuin HJK:n ja TPS:n kohtaaminen tutulla Stadionilla.
Pelimuodot ovat FIFA-sarjaa ennen pelanneille tuttua kauraa, sillä valittavana ovat ystävyysottelut, turnaukset ja sarjaottelut. Pääpaino on selvästi Club Championship moodissa, joka on tehty vastaamaan oikean elämän Valioliigaa kaikkine 18 joukkueineen. Muut turnaukset eroavat toisistaan vain kisoihin osallistuvilla joukkueilla, joita on turnauksesta riippuen rajoitettu määrä. Yllätyksiä on turha odottaa tällä saralla, sillä koodinvääntäjillä vuosi on kulunut ihan eri asioihin kuin pelitilojen uudistamiseen.
Suurennuslasilla tarkasteltuna
Grafiikaltaan FIFA 2003 on ihan kelpo tasoa. Pelaajat, varsinkin kauempaa katsottuna, näyttävät hyviltä ja juoksentelevat kentällä sulavasti ilman töksähdyksiä. Lähemmin tarkasteltuna ja varsinkin hidastuksissa sulavuus katoaa ja robottimaiset liikeradat pistävät silmään pahemman kerran. Pelaajien naamoihin on selvästi panostettu ja osan pelaajista tunnistaakin kasvoista. Hiukan tuntemattomampien pelaajien naamoja ei ole vaivauduttu muokkaamaan esikuviensa vertaisiksi, mikä harmittaa. Esimerkiksi Jari Litmanen ei ole yhtään itsensä näköinen, kun taas Saksan maalivahdin Oliver Kahnin tunnistaa saman tien.
Aidoista malleista renderoidut stadiumit ja pelikentät näyttävä upeilta, eikä niissä ole mitään moittimista. Valoraketit savuttavat ja liput liehuvat, mikä saa ottelun tuntumaan tärkeältä. Ruutu päivittyy tasaisesti ilman nykimistä. Todella harvoin, nopeissa zoomauksissa, fps tippuu ja kuva nytkähtää. Kyse ei ole kuitenkaan mistään vakavammasta. Pienenä outoutena jokainen peli on ahdettu täyteen katsojista, eikä yhtään tyhjää penkkiä tai -riviä näy. Kuten pelaajienkin kohdalla, yleisökin on parhaimmillaan kauempaa tarkasteltuna. Huitominen, hurraaminen ja pelin tarkkailu näyttää hienolta siihen asti, kunnes kuvakulma leikkaa liian lähelle, jolloin karut spritet paljastuvat. Reunapehmennykset eivät auta yhtään, kun epätarkat sahalaitaiset lituskat täyttävät koko ruudun ja muistuttavat ajoista ennen 3D:tä.
Nupit kaakkoon
Äänipuolella EA on onnistunut täydellisesti vangitsemaan aidon tunnelman. Heti kun pelaajat saapuvat kentälle yleisö aloittaa hurraamisen ja selostajat selostamisen. Yleisön ääntely ansaitseekin erikoismaininnan, sillä kannustushuudot yhdistettynä valmentajien rääkymiseen nostaa tunnelman kattoon. Selostuksesta vastaa tuttuun tapaan John Motson, joka on nyt saanut kommentaattorikseen Ally McCoistin. Näiden kahden herran rupattelua kuuntelee mielikseen, vaikka välillä Allyn vahva irlantilaisaksentti tekee ymmärtämisestä lähes mahdotonta. Kommentteja ja lauseita on selvästi nauhoiteltu pidempi tovi, sillä hyvin harvoin kuulee samoja asioita toistettavan ottelun aikana.
Musiikkipuoli on taas hoidettu kaupallisten bändien ja artistien kautta. Uusista ja vähän vanhemmistakin konemusiikkihiteistä on väännetty uudet remixit, joita soitellaan valikoissa ja uusintojen aikana. Näitä ei kuitenkaan ehdi kuunnella kovin pitkään, joten inhoreaktioita ei synny. Tuttuja nimiä edustavat Fat Boy Slim, Kosheen, Safri Duo ja yllättäen mukaan on päässyt vähän iäkkäämpikin Antiloop takavuosien hitillä ”In My Mind”.
Vaikka grafiikasta voikin hiukan nurista, luo se silti yhdessä äänimaailman kanssa uskomattoman hyvän tunnelman. Näyttää, että tähän osa-alueeseen on panostettu kunnolla, sillä pelaaminen tuntuu samalta kuin seuraisi aitoa TV-lähetystä. Tilanteista voi nähdä pikauusintoja, jonka aikana selostajat pähkäilevät mitä oikein tapahtui.
Padi koetuksella
Kontrollipuolella FIFA 2003 hämmentää. Aluksi pelaaminen tuntuu mahdottomalta, pelaajien juostessa ympäri kenttää kuin päättömät kanat, eikä tilanteista tunnu millään saavan hallintaa. Ilman ohjekirjan lukemista on turha edes yrittää. Nappien sisäistäminen vie oman aikansa ja noin parinkymmenen ottelun jälkeen pelaamisesta alkaa vihdoin nauttia. Syötöt, laukaukset, haltuunotot ja keskitykset onnistuvat ongelmitta. A-napilla hoidetaan syöttäminen ja ohjainsauvalla annetaan suunta. Syöttöpeli vaatii paljon tarkkuutta, sillä katkot ovat hyvin yleisiä. C-sauvalle asetetut harhauttelu- ja tyrkkäystoiminnot eivät ota luonnistuakseen, joten hyöty jää kyseenalaiseksi. Muutamasta aikaisemmasta Fifa-pelistä tuttu läpiajo on myös mukana.
Maalien tekeminen on huomattavasti haastavampaa, kuin aikaisemmissa osissa. Laukausmittari osoittaa laukauksen voimakkuuden, joten kannattaa olla tarkkana kuinka paljon B-nappia painaa. Täydestä juoksuvauhdista tehty laaki ei myöskään saa muuta aikaan kuin selostajien turhautuneen voivottelun haaskatusta maalipaikasta.
Erikoistilanteissa tähtäimellä osoitetaan kohta, jonne pallon haluataan osuvan. Lisäksi ruudun alareunaan ilmestyy ikoni, jossa on tarkkuus- ja kierremittarit. Tarkkuusmittarilla määritellään potkun tarkkuus osumalla vihreään pieneen alueeseen. Kierrettä voi palloon lisätä c-sauvalla. Pienellä totuttelulla erikoistilanteet onnistuvat joka kerta. Harmittavasti kulmapotkuissa kierteen antaminen ei onnistu.
Joukossa tyhmyys tiivistyy
Koneen ohjastamat pelaajat sähläävät tuttuun tapaan ympärillä. Tiimikaverit eivät osaa hakea vapaita paikkoja ilman pelaajan avustusta, eikä syöttöihinkään tulla vastaan, vaan odotellaan kiltisti paikallaan. Turhauttavan usein joutuukin todistamaan syötönkatkon vastapuolen toimesta. Onneksi Läpisyötöt, joiden voimakkuutta voi säätää, menevät paremmin perille.
Maalivahtipeliä on pakkauksen mukaan paranneltu huomattavasti. Itse asiassa tämäkään ei ole pelkkää mainospuhetta, sillä maalivahti toimii yllättävän aktiivisesti. Irtopallot ja suurimman osan laukauksista maalivahti kykenee hoitamaan esimerkillisesti ja aidonoloisesti. Vapaapotkut ja pilkut ovat koneen ohjastamalle maalivahdille silti melkein mahdoton paikka.
Options-valikosta voi säätää itselleen sopivan vaikeusasteen ja pelityylin. Helpoin vaikeusaste on naurettavan helppo, koska kone pelaa passiivisesti. Siltikään vanhoja versioita riivanneita maalikekkereitä ei nähdä, vaan pelit päättyvät realistisiin lukemiin. Pelityyleistä voi valita joko Simulation Settingsin tai Action Settingsin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Action Settingsissä peli on nopeatempoisempaa ja kuvakulma paljon lähempänä pelaajia. Haittapuolena suurimman osan syötöistä joutuu tekemään sokkona, omien pelaajien haahuillessa ruudun ulkopuolella.
Simulation Settingseissä kuvakulma on taas huomattavasti kauempana, antaen hyvän kuvan kokonaistilanteesta. Pelaaminen rauhoittuu, eikä ole niin hektistä sähläämistä. Kummatkin vaihtoehdot ovat toimivia, joten kannattaa itse kokeilla ja valita omien mieltymystensä mukaan.
Kelpaa kyllä
FIFA Football 2003 on yllätyksetön paketti, joka pikku vioistaan huolimatta onnistuu pitämään pelaajan tiukasti ohjaimessa kiinni. Tunnelman ja pienen harjoittelun jälkeen hyvien kontrollien ansiosta peli asettuu Cuben parhaaksi jalkapallopeliksi. Yksinpelaajalle löytyy uskomattoman paljon tahkottavaa, mutta luonnollisesti eniten iloa irtoaa 2-4:n pelaajan moninpelistä. Kunhan kaikki osanottajat ovat melkein saman tasoisia, hupia riittää moniin peli-iltoihin. Ne, jotka etsivät täysipainoista jalkapalloa konsolilleen, eivät FIFA:n kanssa mene vikaan. Suurempia eroja viimevuotiseen FIFA-peliin ei kuitenkaan löydy, joten kannattaa miettiä kaksi kertaa ennen kuin luopuu rahoistaan.
