Nyt katajaisesta kotimaastamme jyrähtää, sillä suomalaisen Aarne Hunzikerin debyyttiteos Cyber Shadow'n viisi vuotta kestänyt kehitysaika on tullut päätökseen. Pystyykö moderni kybertappaja selättämään Ryu Hayabusan?
Viittä vaille maailmanloppu
Keinotekoiset eliöt ovat ottaneet ihmiskunnan takataskuunsa. Mekacity-kaupungin raunioissa henkitoreissaan oleva henkilö laittaa matkaan epätoivoisen hätäkutsun viimeisillä voimillaan. Kutsu tavoittaa cyborgininja Shadow'n, joka on itsekin aika heikossa hapessa ja menettänyt valtaosan voimistaan. Ninja onnistuu kuitenkin nousemaan sepelin seasta, joten hän lähtee pelastamaan maailmaa ja selvittämään, mitä hänen klaanilleen oikein tapahtui.
Maailman kohtalo lepää siis viimeisen teknoninjan (eli sinun) harteilla.
Pelasta maailma, tee se jo tänään
Esteettisesti Cyber Shadow on loistava ja uusretroa parhaimmillaan. Sprite-pohjainen grafiikka on hyvin tehtyä ja välinäytöksissäkin pikselitaide on sangen persoonallista. Vihollissuunnittelu on kautta linjan laadukasta ja niistä puheen ollen, pelin pomotaisteluista on pakko antaa erityismaininta. Hunziker on onnistunut luomaan mukavan kinkkisiä ja tasapainoisia superörmyjä ilman epäreiluja kommervenkkejä.
Juuri kun vaikeustaso tuntuu potkivan eniten hanurille, kuvioihin astuu uusia elementtejä, kuten moottoripyöräily ja robotin kyydissä dominointi. Tämäntyyppiset kohtaukset ovat vain valitettavan harvassa, ne kun tuovat mukavaa vaihtelua teknoninjan edesottamuksiin.
Äänipuoli on sekin kohdallaan. Espanjalaisen lakimiehen Enrique Martinin säveltämät chiptune-musiikit ovat kautta linjan laadukkaita, minkä lisäksi ääniefekteissä on mukavasti potkua. Toivottavasti herrasta kuullaan lisää tulevaisuudessakin.
Kahden napin taktiikka
Kuten todettua, Cyber Shadow kumartaa hyvin voimakkaasti Ninja Gaidenin lisäksi myös monille muille 8-bittisille seikkailuille, kuten Shatterhandille ja Mega Manille. Metroidvanian kaltaista isoa karttaa ei päästä koluamaan, vaan seikkaileminen on lineaarisempaa ja etenee kenttä kerrallaan, joskin maailmat ovat sangen laajoja. Kertaalleen koluttuja paikkoja pääsee tutkimaan myös uudemman kerran, kun kaikki lisäkyvyt ovat taskussa. Tämä ei kuitenkaan ole tarinan kannalta pakollista.
Kumarrus vintageen on jopa niin syvä, että pelin ohjaus on suunniteltu käytettäväksi kahden napin ja ristiohjaimen avulla. Mielenkiintoinen idea, mutta nykypäivänä ehkä kuitenkin vähän tarpeeton rajoitus, etenkin kun kykyjen kasvaessa lisänapeille olisi oikeasti käyttöä. Onneksi sentään olkapäänappeja voi tarvittaessa käyttää esimerkiksi myöhemmin saatavan spurtin starttaamiseen.
Ninja siis hyppii, lyö miekallaan, heittelee heittotähtiä ja ennen pitkää pystyy jopa ampumaan vihollisten tulipallot takaisin örmyjä päin. Kontrollit toimivat kokonaisuudessaan mainiosti, mutta kun Shadow on lopulta saavuttanut maksimaalisen potentiaalinsa, peli itsessään ei tahdo oikein pysyä perässä. Antakaa kun selitän.
Loppua kohden Cyber Shadow haluaisi kovasti olla kuin Ninja Gaiden, jossa juostaan, hypitään ja poukkoillaan näppärästi pitkin ja poikin pahiksia silpoen. Vihollisten sijoittelu ja kenttäsuunnittelu ei vain millään tahdo taipua tähän, vaan pelaaja joutuu joko pysähtelemään jatkuvasti tai sitten kokemaan tympeän äkkikuoleman, kun vihollisrobotti tiputtaa ampumalla sinut piikkeihin kesken ilmalennon.
Hermoloma kannattaa viettää jossain muualla
Cyber Shadow on alusta alkaen haastava tapaus vaikeustasoltaan, johon täytyy keskittyä, jotta kuolema ei korjaa jatkuvasti. Alkupuoliskolla peli ei kuitenkaan tunnu epäreilulta, vaan progressio on suhteellisen tasaista. Mitä pidemmälle tarina etenee, sitä enemmän ja useammin hermoja kiristää. Tämäkin "ominaisuus" on toisaalta myös kumarrus 8-bittisten tuotosten suuntaan, sillä nekin vaikeutuivat loppua kohden usein siinä määrin, että ohjaimet lentelivät.
Kyseessä on siis peli, jota täytyy monissa kohdissa harjoitella kerta toisensa jälkeen, jotta pääsee seuraavaan tarkistuspisteeseen. Pisteiden lisäksi Shadow'lla on käytössä osumapisteet, loputtomat lisäelämät ja löytyy kentistä välillä myös lisävoimia, kuten suojia ja voimakkaampia aseita, joita voi ostaa väliaikaiseksi avuksi vihollisista saatavalla valuutalla. Myönnytyksiä moderneihin peleihin siis on, onneksi. Niitä tarvitaan, jotta vajaan kymmenen tunnin seikkailun pystyy saattamaan päätökseen.
Turhauttavista seikoista ja pienestä valituksesta huolimatta pelissä on läsnä todella vahva ”vielä yksi yritys” -syndrooma, joka osoittaa, että se tekee paljon asioita myös oikein. Estetiikka on kunnossa ja peruspilarit paikallaan. Tuusulasta lähtöisin oleva Hunziker on onnistunut tuotoksensa kanssa mainiosti etenkin, kun ottaa huomioon, että peli on lähes kokonaan yksinomaan hänen käsialaa.
Cyber Shadow onnistuu nousemaan vankalla tekemisellä ja persoonallisuudellaan kevyesti harmaan massan yläpuolelle ilman suomilasejakin. Kenties ne muutamat säröt ovat siloiteltu sitten mahdollisessa jatko-osassa?
Lisää aiheesta:
