Kesäloma on loppu. Harry Potter on palaamassa takaisin Tylypahkaan ja aloittaa noitakoulun toisen luokan. Ei hyvin ala lukuvuosi, kun Harry ja Ron myöhästyvät Tylypahkaan menevästä junasta. Siispä pojat ottavat Ronin isän lentävän Anglian ja yrittävät päästä siten ajoissa kouluun. Toiveajattelua, sillä lentomatka johtaa suoraan suureen seikkailuun ja tutkimusretkelle. Tylypahkassa kun alkaa tapahtumaan kummia. Melkeinpäätön-Nick kovettuu kuin kirottu. Mistä nämä oudut tapahtumat johtuvat? Asiaa ei auta se, että kaikki saavat tietää Harryn osaavan puhua käärmeiden kieltä, jota vain yksi ihminen on aikaisemmin osannut. Näille oudoille tapahtumille on oltava jokin selitys. On vain yksi, joka sen voi selvittää.
Muutoksia, muutoksia
Viime vuonna julkaistu Harry Potter: Viisasten kivi -elokuva sai aikaan niin kovan kohun, että EA kaappasi oikeudet sarjaan ja työsti kiireellä pelin markkinnoille suurin piirtein samoihin aikoihin elokuvan kanssa. Lopputuloksen saattoi tietty arvata. Nyt EA on valmistautunut uusinta Potteria varten ja peli tulikin viikkoa ennen itse elokuvaa. Peli paljastuu yllättävänkin hektiseksi seikkailukokemukseksi Tylypahkan koulun alueella. Harry Potter: The Chamber of the Secrets seuraa tarkkaan elokuvan jalanjälkiä, mutta joissakin kohdin sen on täytynyt poiketa esikuvastaan tietynlaisten pulmien tähden. Esimerkiksi Harryn ja Dracon "taisto" on toteutettu huoneen kokoisessa ympäristössä, jossa voi juosta ympäri miltei vapaasti. Harryn ja Dracon erottaa kuitenkin huoneen halkaiseva vihreä liekkivana, johon ei ole suositeltavaa koskea. Pienemmällä areenalla tämä taisto olisi ollut turhauttava.
Miltei heti alussa pelaaja pääsee pelaamaan yhtä pelin hauskimmista minipeleistä. Homman nimi on se, että täytyy heittää menninkäisiä mahdollisimman pitkälle. Tylypahkaan päästyään, voi uusia minipelejä pyytää Tylypahkan koulun etuovelta Travisilta, hän antaa 3 vaihtoehtoa. Yksi on menninkäisten heittoa Tylypahkan järveen, toinen on lentokisa luudalla ja kolmas menninkäisten nakkelua renkaiden läpi. Kahdesta viimeisimmästä saa palkinnoiksi velhokortteja. Velhokorttien keruu on Harry Potterin yksi addiktiivisimmista piirteistä. Niiden kerääminen ei kylläkään edistä seikkailua juuri mitenkään, joten tietynlaista Pokémon-henkeä tästä löytyy kerrakseen. Mikäli korttien etsiminen alkaa turhauttaa, voi kortteja vaihtaa muiden Tylypahkan oppilaiden kanssa. Kortteja voi myös ostaa Georgen ja Fredin kaupasta. Maksuvälineenä toimii, kuten muissakin osto- ja myyntitilanteissa, Bertie Bottin jokamaun rakeet.
Hetken hurmiota
Potter-sarjan urheilulaji, huispaus, on käsittämättömän addiktiivinen ja hauska laji. Harmi vain, että otteluita on vain kolme per pelikerta. Pelissä pääsee siis huispaamaan vain juonen mukaisesti ja harjoitteluosuudet alkavat turhauttamaan, vaikka olisi kovakin halu päästä huispaamaan. Harmillista, ettei voi huispata silloin kun haluaa ja ketä vastaan haluaa. Harmillista, mutta silloin kun huispausotteluita on, unohtuu tämä seikka täysin, vielä kun huispaaminen on toteutettu kontrollien osalta niin loistavasti. Ainoa ikävä piirre huispauksessa on, että pelaajan täytyy keskittyä koko ajan.
Tehtävät ovat suoraviivaisia ja niitä suorittamalla Harry saa useimmiten kiitokseksi vain lämmintä kättä. Välillä sentään suodaan jonkilainen palkkio, kuten opettajien antamat tehtävät, joita suorittamalla saa uusia taikoja. Aluksi Harry osaa vain kumotus-loitsun. Harmillisesti taikoja on vain kymmenkunta. Eipä niitä sen enempää tarvitsekaan, mutta muutama ylimääräinen taika ei olisi ollut pahitteeksi. Öisissä tehtävissä Harry joutuu välttelemään koulun valvojia ja hiippailemaan toisinaan seiniin nojaten, kuten Solid Snake konsanaan. Mikäli Harry jää kiinni, vähennetään hänen tupapisteitään rangaistukseksi. Vaikka voittaisit tupapokaalin kouluvuoden päätyttyä, saat vain onnittelut sen johdosta, ei muuta. Muutenkaan pelin läpäisemisestä ei saa mitään bonusta, joka saisi pelaamaan pelin uudelleen läpi. Tylypahkan alue on kuitenkin niin suuri, että pelaajan on vaikea vastustaa houkutusta ja tutkimasta aluetta läpikotaisin. Tutkimus matkaa ja kiertelyä ei rajoiteta sen verran, ettei Tylypahkan alueilta pääse liian kauas. Vaikka olisikin kiertänyt Tylypahkan useita kertoja, aina löytyy jotain uutta ja kun ulkotilat on katsottu ja kierretty, on aika siirtyä sisätiloihin. On salakäytäviä, lukittuja arkkuja, ja paljon vastaavia joihin pääsee käsiksi vasta pelin loppupuolella.
Chamber of secretin soundtrack on turhauttavan yksitoikkoinen ja vaimeahko. Vaikka onkin A-luokan teatteraalista sointua niin useimmiten se peittyy taustahälinän varjoihin. Sävellykset vaihtelevat alueiden teemojen ja hengellisyyden mukaan, kuten Tylypahkan viereisessä metsässä musiikin tyyli on eräällä tavalla ahdistunutta ja synkkää, mutta silti niin temmokasta. Kelpo työtä musiikin osalta, vaikka olisi saanut esiintyä voimakkaammin kohtauksissa. Äänityöskentely on loistavaa ja ammattitaitoista. Vaikka Harryn ja kumppanien ääniä ei hoida alkuperäiset ja elokuvista tutut näyttelijät, kuulostavat he ja heidän aksenttinsa on kuin elokuvan näyttelijöillä. Laadukasta työskentelyä, vaikka britti -aksentti kuulostaakin hieman diivailevalta.
Mitä tästä jäi käteen?
Latausruudut tulevat pelaajalle hyvin tutuiksi. Aina kun astut huoneeseen tulee latausruutu. Ei se kauan vie, mutta alkaa hiljalleen turhauttaa, kun miltei joka toinen tapahtuma ruudulla on latausruutu. Kontrollit on toteutettu esimerkillisesti ja Harryllä voi pitää kolmea taikaa käsien ulottuvilla. A-nappi toimii sen sijaan yleisenä toimintonäppäimenä. Harry tottelee jokaista käskyä yllättävän pienellä viiveellä, joka takaa todella hyvän pelattavuuden. Lukuun ottamatta paria tasoloikkakohtausta, joiden kanssa allekirjoittaneella meni hermot useaan otteeseen Harryn jäädessä jumittamaan kulmalle tai tämän hypätessä hieman vinoon. Joka tapauksessa parannusta edelliseen Potter-peliin verrattuna on huomattavasti ja Potter-fanit taatusti pitävät tästäkin osasta. Nuorten Potter-fanaatikkojen iloksi löytyy Potterin uusin myös kotoisalla suomen kielellä, mutta harmillisesti se ominaisuus löytyy muiden alustojen Salaisuuksien kammiosta. Ei niinkään pahasti haittaava asia, tosin jos ostaa Potterin juniorin vuoksi, niin kannattanee kääntyä PS2-version puoleen. Valitettavasti Potterin uusimman pelaa nopeimmillaan läpi viikonlopussa ja vähemmän ahkerasti pelaaten viikossa, eikä sillä ole sen jälkeen juurikaan uudelleenpeluuarvoa. Jos etsit pitkäaikaista seikkailupeliä, tämä tuskin on valintasi. Hetken iloksi tämä on juuri sopivan pituinen. Harry Potteria parhaimmillaan, mutta ohi aivan liian pian, mikä on todella sääli.
