Journey

Thatgamecompany on tehnyt itseään tutuksi PlayStationin latauspalvelun suosikeilla Fl0w sekä Flower. Tekijätiimin tuotoksille yhteistä on ollut niiden rauhallisuus, suoranaiseen zenmäiseen tunnelmaan pyrkiminen. Tuorein julkaisu Journey ei pyrkimyksessään jää pekkaa pahemmaksi vaan tarjoaa koettavaksi todellisen elämyksen.

Aavan aavikon tuolla puolen

Jo pelin käynnistäminen huokuu helppoa lähestyttävyyttä, sillä tarjolla ei ole kuin mahdollisuus käynnistää uusi matka. Seikkailu alkaa keskeltä aavikkoa, josta ulkoasullisesti Tähtien sodan jawoja muistuttavan päähahmon olisi päästävä kohti määränpäätään. Vaikka horisontissa ei näy kuin hiekkameri, on suunta koko ajan selvä. Kädestä ei tarvitse yksinäisellä taipaleella pitää, sillä pienet vihjaukset antavat tietoa matkan suunnasta säilyttäen samalla perille löytämisen riemun. Mikäli suuntavaisto kuitenkin pettää, estää hienoinen tuulenpuuska täydellisen eksymisen. Eikä turhia selvittelyjä peliin kaivatakaan, sillä matka on valmiiksi todella koskettava, vaikka yksittäisiä syitä siihen onkin todella vaikea antaa.

Journey

Dyynien takaa paljastuvat toinen toistaan kauniimmat maisemat tarjoavat yksinkertaisista puitteistaan huolimatta paljon nähtävää. Pelkkää aavikkoa ei tarvitse tallata, sillä lyhyen matkan aikana on olosuhdevaihteluita tiedossa. Pituudella Journeytä ei tosiaan ole pilattu, sillä useamman läpipeluukerran otannalla tuntuu peli kestävän tunnista kolmeen. Pituuteen voi suuresti vaikuttaa, sillä erilaisia reittejä loppuun on tarjolla useita. Sopivan polun valitsemalla saattaa aavikko-osuus jäädä vain muutamien minuuttien pituiseksi, kun eri tien valitseva saattaa seilata hiekkameressä tunninkin.

Lyhyyttä on kuitenkaan kovin vaikea pitää suurena miinuksena, sillä pelin vetovoima suorastaan vaatii pelaamaan matkan läpi yhdeltä istumalta. Ohjaimesta ei ole helppoa päästää irti, siitä pitää sympaattinen ympäristö sekä salakavalasti kasvava tunnelma huolen. Vielä lopputekstien jälkeenkin haluaisi aloittaa seikkailun uudelleen uusien reittien perässä. Uudelleenpeluuarvoa Journey tarjoaa lähes riesaksi asti, sillä taival on reittivalinnasta riippuen erilainen kerta toisensa jälkeen. Tarjolla on myös mahdollisuus kaverin kanssa yhteiseen pyhiinvaellukseen verkon välityksellä, mutta sen testaaminen jäi yrityksistä huolimatta väliin.

Onkin suorastaan hämmentävää kuinka pienistä aineksista Thatgamecompany on luonut näin sykähdyttävän julkaisun. Pelillisiä niksejä ei ole tarjolla hyppimisen, muutaman yksinkertaisen pulman sekä mystisen huudahduksen lisäksi muita: pelin paino on seikkailussa. Huudahduskyky sekä etenkin sen vaikutukset kuvaavatkin peliä varsin hyvin, sillä vaikka niitä ei pelin aikana selitetä juuri lainkaan, tuntuvat molemmat silti luonnollisilta sekä tärkeiltä osilta pelin maailmaa.

Journey

Sinne ja takaisin yhä uudelleen

Journey on arvioitavana pelinä hankala tapaus. Jos pelillisiä ansioita katsoo, tarjolla on vain lyhyenläntä, itseään toistava sekä tarinaltaan olematon seikkailu. Tekijätiimin edellisten julkaisujen tavoin Journey ei ole vain peli; Se on kokemus. Pelatessa on tarjolla paitsi perinteisempää löytämisen riemua sekä etenemisen tunnetta, myös todellista pakokauhua sekä pelkoa. Tärkeimpänä tekijänä on pelin varsin minimalistinen, mutta sitäkin tunnelmallisempi musiikkipuoli. Soundtrack tuntuu elävän pelissä mukana, joka korostaa sopivalla tavalla pelin omaa äänimaailmaa. Fiilis taipaleen loppupuolen marssissa elämän ja kuoleman rajamailla ennen huikeaa lopetusta on jotain sellaista, mitä ei yksikään peli ole aiemmin kyennyt tarjoamaan. Graafinen puoli edesauttaa osaltaan satumaisen kauniilla toteutuksellaan, jossa hiekka kimmeltää ja lumipyry aiheuttaa kylmänväreet kuvaruudun toiselle puolelle asti.

Suuri kunnianosoitus onkin annettava pelille tunnelman luonnista, sillä ikimuistoisen koskettavat kohtaukset eivät menetä hohdokkuuttaan lainkaan usean läpäisyn jälkeenkään. Tarjolla on julkaisu, joka ei varmasti iske suurimmalle osalle pelaajista. Avoimin mielin Journeyn värikylläiseen maailmaan astuvat ovat kuitenkin vaarassa kokea sellaisen taipaleen, ettei mikään tunnu sen jälkeen entiseltään. Kyseessä ei ole tämän sukupolven paras peli mutta varsin mahdollisesti paras pelikokemus.