Kingdoms of Amalur: Reckoning onnistui herättelemään roolipelaajien mielenkiinnon tylsän geneerisestä tittelistään huolimatta. Hypeä nostattivat ennen kaikkea nimekkäät taustajoukot. Pääsuunnittelusta vastaa Elder Scrolls -sarjan parissa meriittinsä ansainnut Ken Rolston. Maisemointiosastolle panoksensa antaa puolestaan sarjakuvien ystäville tuttu Todd McFarlane. Kolmannen lusikan soppaan työntää fantasiakirjailija R.A. Salvatore, joka on osallistunut tarinan rakentamiseen. Lähtökohdat lupaavat siis hyvää. 38 Studiosin ja Big Huge Gamesin toimintaropetus joutuu kuitenkin ahtaaseen väliin, sillä genressä on nähty viime aikoina äärimmäisen kovia suorituksia.
Mies vailla menneisyyttä
Alkuasetelma sopii roolipeliin kuin nenä päähän. Sotaisan maailman sankari saa surmansa jo ennen kuin tarina ehtii alkaa. Kuoppaan heittämisen sijaan päähenkilöä käytetään koekaniinina operaatiossa, joka tarjoaa uuden mahdollisuuden jatkaa maallista taivalta. Samalla jokaiselle olennolle ennalta määrätty kohtalo joutaa poikkeuksellisesti romukoppaan. Tieto tapahtuneesta aiheuttaa väristyksiä läpi kuningaskuntien. Paradoksaalisen kuolleena heräämisen sivuvaikutuksena muistikuvat entisestä elämästä pyyhkiytyvät mielen sopukoista. Tämä antaa pelaajalle vapaat kädet hahmonluontiin. Valittavana on neljä eri luokkaa ihmisistä haltijoihin. Rodut eroavat toisistaan perusominaisuuksiltaan, kuten puhelahjoiltaan tai asesepän kyvyiltään. Lisäksi kosmeettisempaa säätövaraa tarjotaan reilulla kädellä aina parran väristä tatuointien asetteluun saakka. Liikaa paineita oikeanlaisen tyypin koostamisesta ei kannata ottaa, sillä käytännössä kaikkea pääsee muokkaamaan myöhemminkin.
Pelin edetessä kehitetään passiivisten ominaisuuksien ohella tuttuun tyyliin ahkerasti taistelutaitoja ja varustusta. Parempia tavaroita voi takavarikoida surmatuilta vihollisilta, ostaa kauppiailta tai takoa itse. Haarniskoihin ja aseisiin liitettävät erikoiskivet tuovat oman lisänsä kustomointimahdollisuuksiin. Liitännäisten avulla saadaan esimerkiksi parempi suoja vihollisten taikoja vastaan tai taataan nopeampi energiapalkin palautuminen. Perinteisen miekanheiluttelijan lisäksi taistelutantereella on mahdollista panostaa loitsuja ja taikajuomia käyttävään velhoon, kauempana pysyttelevään jousipyssysankariin tai vaikkapa vastustajia selkään puukottavaan hiipijään. Eri tyylejä voi yhdistellä parhaaksi katsomallaan tavalla. Esimerkiksi jättimäistä moukaria heiluttavalla maagilla pystyy kylvämään tuhoa talossa ja puutarhassa.
Taistelut edustavat Reckoningin parasta antia. Hienosti toimivan mekaniikan ei tarvitse hävetä edes puhdasveristen toimintapelien rinnalla. Jo pelkästään aseilla huitomiseen saadaan mukavasti syvyyttä erikoisiskujen, yhdistelmien, torjuntojen sekä väistöliikkeiden avulla. Myös muiden lahtausmenetelmien käyttö sujuu luontevasti loogisten kontrollien ansiosta. Vähiten iloa irtoaa hiiviskelemällä. Ominaisuuden hyödyntäminen jää vähäiseksi, kun suoran toiminnan viehätys kasvaa liian suureksi kerta kerran jälkeen.
Sairaan kaunis maailma
Kingdoms of Amalur: Reckoningin maailmaan uppoaminen ottaa aikansa. Satumaisen hienosti tyylitellyt ympäristöt suorastaan kutsuvat luokseen, mutta samaa ei voi sanoa henkilöhahmoista. Etenkin alkupuolella tarinaan on vaikea päästä sisään, kun näennäisesti satunnaisgeneraattorilla nimetyt vastaantulijat tilittävät elämäänsä outoja termejä viljellen. Rajusti vaihteleva ääninäyttelyn taso ja kankeat kasvoanimaatiot eivät auta asiaa. Sama puisevuus pätee ensimmäisiin kohdattaviin vastustajiin. McFarlanen ja Salvatoren hääriessä taustalla peruskattaukselta olisi odottanut jotain kekseliäämpää kuin ainaisia luurankoja ja maantierosvoja jättikokoisista rotista tai hämähäkeistä puhumattakaan.
Kunhan pelitunteja kertyy lisää, alkaa fantasian vetovoima hiljalleen purra. Päätarinan ohella mielekkäintä antia tarjoavat kiltatehtävät, joihin on panostettu niin sisällöllisesti kuin juonellisesti. Halutessaan Reckoningin pariin saa upotettua tolkuttomasti aikaa, sillä pienempiä sivutehtäviä tuntuu olevan lähes loputtomasti. Pääosin erilaisten tavaroiden noutamisen ympärillä pyörivä täytesisältö ei tosin jaksa kiinnostaa pidemmän päälle, mutta tekemistä riittää kymmeniksi tunneiksi muutoinkin. Dialogia käydään Mass Effect -tyylisen valintaikkunan avulla. Vaikka keskustelun aiheita annetaan runsaasti, ainoastaan korostettu vaihtoehto vie tarinaa eteenpäin. Sivusäikeiden ohittaminen tehdään jopa liian houkuttelevaksi.
Ympäröivässä maailmassa riittää ihmeteltävää. Kartta on kiitettävän suuri, vaikka täysin avoimesta kokemuksesta ei voi puhua. Laajalta tuntuva kokonaisuus koostuu lukuisista kapeammista alueista. Tämä kuitenkin osaltaan virtaviivaistaa seikkailua, kun tapahtumapaikkojen välillä ei joudu samoilemaan kyllästymiseen saakka. Samoja polkuja ei tarvitse muutenkaan tallata loputtomiin: kertaalleen löydettyjen kylien ja luolastojen väliset pikasiirtymät onnistuvat jatkossa napinpainalluksella. Helppokäyttöisyyttä lisää aktiivisen tehtävän selkeästi ilmoitettu sijaintipaikka, samoin kuin minikartalla näkyvät lähiseudun mahdollisia sivujuonteita eteenpäin vievät kohteet.
Helppo elämä
Huikeasta sisältömäärästään huolimatta kokonaisuudesta huokuu viimeistelyn leima. Ainoastaan yksittäiset bugit nostivat päätään matkan varrella. Keskusteluiden aikana satunnaisesti sekoileva kamera tai tekoälyhahmojen ontuvat reittivalinnat eivät missään nimessä onnistu rikkomaan kokonaisuutta. Graafinen ilme miellyttää silmää – lukuun ottamatta kirveillä veistettyjä kasvomalleja. Merkittävä osa pelin viehätysvoimasta perustuukin haluun tutustua vielä seuraavan polun takaa avautuviin maisemiin. Kehittäjien panostus teokseensa näkyy huimana määränä taustamytologiaa. Uuden maailman luomiseen on käytetty todella paljon resursseja, vaikka pelaaja ei vaivannäköä ensimmäisten tuntien aikana osaisikaan arvostaa.
Kingdoms of Amalur: Reckoning ei välttämättä yllä parhaiden pelien listalle kovimpien roolipelifanaatikkojen silmissä. Konkarit nimittäin tuskin arvostavat vahvaa kädestä pitelyä. Esimerkkeinä rajatut alueet, itsekseen palautuvat ammusvarastot sekä ympäristössä liioitellun selkeästi ilmoitetut kiinnostuksen kohteet asettavat vaivattomuuden etusijalle. Peliä voikin suositella lämpimästi erityisesti lajityypin untuvikoille, jos Skyrimin tai Dark Soulsin kaltaisiin kylmäkiskoisiin maailmoihin sukeltaminen pelottaa. Toimintapainotteiset taistelut, selkeästi määritellyt tavoitteet ja monipuolinen mutta looginen hahmonkehitys toimivat ehdottomina valttikortteina. Genrelle epätyypillisesti myös lyhyemmät rutistukset maistuvat hyvältä, sillä jo tunnin sessioissa pääsee tekemisen meininkiin. Kingdoms of Amalur: Reckoningiin tutustuminen kannattaa, mikäli Taru Sormusten Herrasta -tyyliset fantasiapuitteet vähänkään kiinnostavat.
