Pelaaja läjähtää avaruusaluksellaan asuttamattomalle, AR-Y 26:ksi nimetylle planeetalle. Tehtäväkseen innokas tieteilijä saa uuden maailman koluamisen sekä paikallisen kasviston ja eläimistön luetteloimisen. Eipä aikaakaan, kun pelaaja huomaa, että planeetalta löytyy kadonneen sivilisaation merkkejä. Pian aivoissa alkaakin raksuttaa: keitä nuo asukkaat olivat, ja miksi he eivät ole täällä enää?
Ai mikä tarina?
Olematon ja vaisu tarina on Journey to the Savage Planetin selvästi heikoin osa-alue. Alussa kerrotaan ympäripyöreä alustus siihen, miksi seikkailija laskeutui juuri tälle planeetalle ja mikä on hänen tehtävänsä, mutta siihen se periaatteessa jääkin. Pelaajalle ei kuitenkaan anneta tarpeeksi innostavaa syytä vieraan maailman tutkimiseen. Missään vaiheessa ei synny sitä pakottavaa, intohimoista tarvetta saada selville, mitä planeetalla oikein tapahtui.
Seikkailu keskittyy tutkimusmatkailuun ja raaka-aineiden hamstraamiseen. Maailma on jaettu neljään ulkoisesti hyvinkin erilaiseen eloyhteisöön. Pelaaja pääsee ihastelemaan laavan täyttämiä luolia, jättimäisten sienten valtaamia metsiä sekä korkeiden jäävuorien kehystämiä, jylhiä maisemia. Vaihtelua piisaa kehuttavasti, eikä iloisen värikkäisiin näkymiin hevillä kyllästy.
Kohti korkeuksia
Seikkaileminen hoituu jalan, mutta nostetta etenemiseen tuovat erilaiset avustavat työvälineet. Käytettävissä on esimerkiksi rakettireppu ja heittokoukku, joiden avulla korkeisiin paikkoihin kipuaminen hoituu helposti. Kaikki vekottimet tulevat todella tarpeeseen, sillä peliin sisältyy hurja määrä pomppimista ja kiipeämistä. Ohjaus toimii ainakin PC-versiossa kiitettävästi, eikä harhahyppyjä tuntemattomaan pääse syntymään.
Matkan aikana vastaan vaappuu täysin sekopäisiä otuksia aina ilmavaivaisista, pallomaisista kotkottajista kakkaaviin, kultakalamaisiin olentoihin. Teos nojaa hyvin vahvasti kakka- ja pieruvitseihin: aina uuden ökkömönkiäisen kohdatessaan tietää peittyvänsä uunituoreen, lämpimän ulosteen uumeniin. Ruumiinerite-aiheisia vitsejä viljellään erittäin runsaasti, joten kakkakammoisten on syytä jättää nimike suosiolla kaupan hyllylle.
Kaksin aina kaunihimpi
Matkan raakalaismaiselle planeetalle voi kokea yksin, yhdessä kaverin tai jopa täysin tuntemattoman henkilön kanssa. Yhteistyötila ei kuitenkaan tuo mukanaan sen kummempia uusia ulottuvuuksia. Ehkä ainut ero yksinpeliin on se, että kahdestaan räiskiessä pomotaistelut sujuvat sulavammin. Toki hyvässä seurassa kaikki on aina tuplasti hauskempaa.
Väkivaltaisia halujaan pääsee toteuttamaan, vaikka luomus keskittyykin enemmän maailman tutkimiseen kuin raakaan taisteluun. Asevalikoima on hyvin niukka: pelaajalla on käytössään vain yksi pyssy, jota päivitetään erilaisilla lisäosilla seikkailun edetessä. Ammuskelu hoituu todella yksinkertaisesti, eikä mitään erikoisia kikkoja käytetä. Jos tuliluikut eivät innosta, voi verenhimoisia vihollisia myös potkaista saappaalla nassuun tai läpsiä hervottomasti, kunnes ne räjähtävät komeasti. Väkivallalla mässäily ja rento samoileminen ovat keskenään hyvin tasapainossa, joten peli sopii myös rauhallisempaa menoa rakastaville yksilöille.
Nyt ei naurata
Journey to the Savage Planetista tykkääminen vaatii tietynlaista, kieroutunutta huumorintajua. Kakka- ja pieruvitsejä tipahtelee kasvoille joka tuutista, ja koko teos tuntuukin kieli poskessa väsätyltä. Valju tarinakaan ei aiheuta sen suurempia ilonkiljahduksia. Pirtsakan värikkään, avoimen maailman tutkiminen on kuitenkin ihan mukiinmenevää puuhaa, ja tekemistä riittää useiksi tunneiksi. Kaverin kanssa raakalaismaisella planeetalla sekoileminen on sitä paitsi hyvää vaihtelua Suomen harmaalle talvelle.
Journey to the Savage Planet on saatavilla PC:lle Epic Games Storesta, PlayStation 4:lle sekä Xbox Onelle.
