Vaiettuja asioita
Alkujaan Lydia nähtiin PC:llä vuonna 2017, ja KonsoliFINin arviossa peli saikin kehuja. Paljon ei siirtymisessä Nintendon laitteelle muuttunut, sillä tarina ja idea ovat edelleen sama. Pienen lapsen vanhemmat ovat alkoholiin taipuvaisia, ja melankolinen ja surullinen tunnelma vie tarinaa eteenpäin. Tilanne on valitettavan totta monen lapsen kohdalla ja pelaajaa herätellään eri tunteilla pitkin matkaa. Reitin varrella etsitään hirviötä, eikä seikkailu todellakaan ole mukava. Sängyn alta löytyvä nalle tuo sekin vain hetken ilon, sillä pian komeron salat jo paljastuvat.
Synkästä maailmasta johtuen peli on visuaalisesti kolkon tyylikäs. Kaikki on mustaa ja harmaata, eikä valoa juuri näy. Äänet toimivat, vaikka ääninäyttely muistuttaakin lähinnä Tenavien aikuisten mongerrusta. Muutoin efektit ja musiikit uppoavat syvälle sieluun luoden tunnelmaa jatkuvalla syötöllä. Suomenkieliset tekstit ja dialogi ovat hyvin puhetyyliset, mikä kuitenkin täydentää kokemuksen aidosta asiasta. Valittavana on myös englanninkielinen tekstitys.
Ohjaan sua eteenpäin
Kontrollit taipuvat konsolille mallikkaasti, eikä pelin teknisestä toteutuksesta ole muutenkaan pahaa sanaa. Tytön ohjaaminen on helppoa ja yksinkertaista, eikä turhautumisia tämän parissa ollut. Lydia pyöri isolla tv-ruudulla näyttävästi, minkä lisäksi noin tunnin mittaisen kokemuksen voi hyvin ottaa vaikka matkalle tai sänkyyn mukaan iltatarinaksi. Peli toimisi myös varmasti valistuksena esimerkiksi kouluissa sekä vanhempia puhuttelevana tekeleenä.
Perheellisenä koin monia tunteita peliä pelatessani. Näin varmasti kokevat monet muutkin, sillä Lydia ei ole todellakaan lapsille sopiva peli. Viihdyin silti sen parissa ja voi olla että tulee vielä uudelleen palattua tarinan pariin. Aiheen vakavuudesta kertoo muuten sekin, että Alko on julkaissut Lydian mobiiliversiona tuoden esiin alkoholinkäytön vastuullisuutta. Aihetta jota meidän kaikkien tulisikin miettiä.
