Switchille, PC:lle ja mobiililaitteille tupsahtanut indiepeli The Almost Gone on palkitun Happy Volcanon käsialaa. Kuinka klikkailuun perustuva pulmanratkonta oikein taipuu Switchin konsolille? Paljastan sen nyt: erittäin hyvin.
Hapuileva sielu kiirastulessa
Astut kuolleen tytön sielun saappaisiin ja heräät omasta huoneestasi. Voit vain arvailla miksi olet huoneessa, ja miksi olet kuollut. Pian huomaat lukossa olevan oven, epämääräisiä puunrunkoja huoneissa ja oudon hiljaisuuden. Jotain kamalaa on täytynyt tapahtua. Pitkälti tällä kattauksella kokemus lähtee liikkeelle ja alkuun tarina voikin hämmentää, sillä kovin suurta pohjustusta matkalle ei anneta. Kerronnallinen tyyli vie juonta kuitenkin eteenpäin sitä mukaa, kun selvität tehtäviä ja askareita. Paikoin tunnelma on jopa pelottava ja surullinen.
Heti alussa päämääräksi isketään turvallinen puumaja, minne on päästävä. Matkalla pohditaan suhteita vanhempiin ja muistellaan menneitä tapahtumia kodissa ja kodin ulkopuolella. Henkilöitä ei juuri näy, mutta mielikuvia ja muistoja sitäkin enemmän. Välillä hypätään myös ajassa taaksepäin, joskin nämä ovat varsin pieni osa seikkailua. Maltillinen tahti ja kerronta toimivat kerrassaan loistavasti kuljettaen juonta eteenpäin läpi draamankaaren. Sen enempää paljastamatta voinen sanoa, että perheen synkkiä salaisuuksia revitään auki toden teolla.
Tarina on pilkottu muutamaan jaksoon ja näistä jokainen tapahtuu eri lokaatiossa. Välillä muistellaan naapurustoa ja välillä isovanhempia, sekä tietysti sitä omaa personaa. Meno on kuin sota-ajan raunioittamissa kaupungeissa, joissa kaikki on tuhoutunut tai hävinnyt. Eteenpäin on kuitenkin mentävä, jotta sielu saa rauhan.
Kuin Rubikin kuutio
Pelissä edetään huoneesta toiseen ratkoen erilaisia arvoituksia ja pulmia. Esimerkiksi tuo aiemmin mainitsemani lukittu ovi on tyypillinen välietappi: mistä löytyy avain? Vihjeitä ei juurikaan satele, joten usein ratkaisu löytyy vain kokeilemalla ja klikkaamalla. Kuvakulma on yläviistosta päin ja ruudulla näkyy yksi huone kerrallaan. Huoneesta toiseen voi siirtyä vapaasti, jos siis kulkureitti vain on auki. Kuvakulmaa voi käännellä kuin Rubikin kuution sivuja konsanaan. Joskus vihje löytyykin vain ahkeralla kääntelyllä ja tarkkaavaisuudella.
Erilaisia esineitä löytyy jokaisesta jaksosta ja kaikilla on käyttötarkoituksensa ennemmin tai myöhemmin. Kirjeitä ja muita papereita löytyy niitäkin, ja näissä on usein vihjeen lisäksi kiinnostavaa taustoitusta tarinalle. Esineet kerätään reppuun ja niitä voi tutkailla vapaasti milloin vain, tai koittaa keksiä niille käyttötarkoitusta. Esimerkiksi avain täytyy ottaa käteen, jotta sitä voi kokeilla oveen. Mikään ratkaisu ei etene automaattisesti, vaan pelaajan tulee kokeilla eri vaihtoehtoja. Usein nämä voi ratkaista loogisella päättelyllä. Pieniä visuaalisia vihjeitä ilmenee tavaroiden käyttöön liittyen, mutta jätetään tämä jokaisen itsensä nähtäväksi.
Helppoja pulmat eivät missään nimessä ole. Eräässäkin kohdassa olin aivan varma, että peli vähintään bugittaa tai jumittaa, koska mitään ratkaisua ei tuntunut löytyvän. Lopulta pääsin etenemään arvaamalla pulmassa olevan numerosarjan oikein. Pidän itseäni hyvin loogisena ja päättelykykyisenä ongelmanratkaisijana, mutta The Almost Gone todella haastaa nämäkin uskomukset omasta viekkaudestani.
Pieni peli, suuri sielu
Visuaalisesti The Almost Gone on kuin leikkisä taideteos. Piirrosmainen tyyli sopii peliin hienosti ja kaikki toimii muutenkin upeasti kontrolleja myöten. Erityisesti pidin äänimaailmasta, joka on synkkä, mystinen ja paikoin jopa kauhistuttava. Kertojan ääni on kuin parhaan kaverin ääni, luotettava ja ystävällinen. Peliä suositellaan pelattavaksi kuulokkeiden kera, joten tälle annan myös vahvan suositukseni. Jos jostain visuaalisesta efektistä pitäisi niuhottaa, niin jaksojen välillä näkyvät tekstit ovat todella sekavalla fontilla kirjattu, eikä niistä meinaa saada selvää.
Kontrollit toimivat Switchillä ihan hyvin, joskin kursorin liikuttaminen pistää väkisinkin miettimään miten paljon helpompaa pelaaminen olisi hiirellä. Eri ohjaintapoja kokeillessani jäin kaipaamaan tukea kosketusnäytölle, sillä se sopisi mielestäni peliin hyvin.
Kestoa seikkailulla ei pitkästi ole ja varsin lyhyt kokonaisuus sen osalta on tarjolla. Tästä huolimatta kokemus on valtava ja se liimaa pelaajan penkkiin silkasta halusta edetä ja tietää tapahtumien kulun. Perheen pienimmille tämä ei sovi, mutta aikuisille ja varttuneemmille kylläkin. Indie-pelien suola kiteytyy The Almost Gonessa hyvin: aina ei koko ratkaise.
