Layers of Fear 2:n tapahtumat sijoittuvat maailman meriä seilaavalle risteilijälle, jonka sokkeloisilla käytävillä on tietysti tapahtunut jotakin kammottavaa. Tunnetun näyttelijän saappaisiin hyppäävälle pelaajalle ei alkuasetelmaa sen kummemmin selitellä, eikä matkan aikana muutenkaan pidetä kädestä kiinni. Tarkoituksena on kuitenkin selvittää kasvottoman tähden identiteetti ja mitä kummaa laivalla on oikein tapahtunut.
Uudestaan! Uudestaan! Uudestaan!
Ensimmäisellä läpipeluukerralla sekavaan tarinaan jää valtavia aukkoja, mikä on erittäin huono asia pelissä, jossa kertomus näyttelee pääosaa. Lopputekstien pärähtäessä ruudulle päällimmäinen tunne on hämmennys, ja mielessä pyörii enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Läpäisyn jälkeen avautuu kuitenkin New Game Plus -moodi, jota tahkoamalla kerätään loput juonenmuruset. Uusi pelikerta ei tarjoa puuttuvien juonenpätkien lisäksi juurikaan mitään uutta tai maailmaa mullistavaa, joten sen aloittaminen saman tien saattaa tuntua hieman nihkeältä.
Layers of Fear 2 yrittää kovasti saada pelaajan puntit tutisemaan pelosta, mutta ei aina onnistu siinä täysin kiitettävin arvosanoin. Kauhun tunnetta luodaan toistuvalla säikyttelyllä, mutta monet hyppykauhistuksista tapahtuvat ennalta arvattavissa kohdissa. Ensimmäisestä osasta tuttu maailman nopea muuntuminen on mukana tälläkin kertaa. Ensin oviaukko siintää aivan silmien edessä, mutta katseen eksyessä sekunnin sadasosaksi muualle ovi katoaa aivan kuin salamaniskusta. Toiminto tuo raikasta vaihtelua kovin lineaarisesti etenevään kävelyretkeen.
Kuoleminen on kivempaa kauniissa maisemissa
Edellinen Layers of Fear sai kritiikkiä muun muassa siitä, ettei se sisältänyt kovinkaan paljoa toimintaa. Kehittäjätiimi on selvästi kuunnellut palautetta, eikä uutta luomusta voi enää haukkua pelkäksi kävelysimulaattoriksi. Mausteeksi on lisätty runsaasti kinkkisiä pulmia ja jopa muutamia hurjia mörriökkeleitä joilta juostaan karkuun. Pakoon pötkiminen on toteutettu hyvin: eteneminen luonnistuu sujuvan vikkelästi, eikä oviaukkoihin tai muihin esteisiin tule juurikaan kompuroitua. Verenhimoisilta hirviöiltä pakeneminen ei kuitenkaan nosta luomuksen tunnelmaa, joten nuo epämuodostuneet löllöpallot olisi hyvin voinut jättää kokonaan pois.
Laivalla seikkaileminen ei ehkä tunnu kovinkaan kiinnostavalta, mutta ainakin puitteet ovat kunnossa. Ulkoisesti kauhuilu näyttää erittäin tyylikkäältä, ja myös äänimaailma hivelee korvia nostattaen niskavillat pystyyn. Teoksen ääninäyttelijöistä mainittakoon esimerkiksi kertojana toimiva legendaarinen Candyman-näyttelijä Tony Todd, joka tekee erinomaisen suorituksen.
Voi pyhä keskinkertaisuus!
Layers of Fear 2 ei onnistu hurmaamaan pelottavalla ilmapiirillään, vaan se yltää ensimmäisen osan tapaan korkeintaan keskinkertaiseksi kauhuseikkailuksi. Suurin ongelma on hämmentävä tarina, josta ei yhdellä läpipeluukerralla tajua yhtikäs mitään. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää koko 6-8 tuntia kestävän tuotoksen läpi juokseminen toistamiseen, mutta ikävystyttävää aikaansaannosta ei oikeastaan halua kokea uudelleen.
