Guerilla Gamesin ensimmäinen Killzone on eittämättä yksi toivotuimmista HD-uusintajulkaisuista. Suurin odotuksin PlayStation 2:lle vuonna 2004 ilmestynyt räiskintäsaagan avausosa ei yltänyt kovasta yrityksestä huolimatta etenkään pääviholliseksi tituleeratun Halo 2:n tasolle. Kaikesta huolimatta monet muistelevat yhä Killzonea lämmöllä. Onko tonttinsa aikanaan hyvin hoitanut toimintapeli edelleen kokemisen arvoinen, vai onko uusien pelaajien syytä hypätä päätrilogiassa suoraan toiseen osaan?
Putki päällä
Killzone-universumin debyyttiin ei kannata ainakaan tarinan takia perehtyä. Sotaisan helghast-kansan hyökkäys yllättää ihmiskuntaa puolustavat ISA-joukot housut kintuissa. Sen suurempia perusteluita tilanteen eskaloitumiselle ei ole, mutta yksioikoinen ja kliseinen juoni antaa jonkinlaisen syyn 11 tehtävää pitkälle kampanjalle. Perusjääkäri Templarin kaveriksi epätoivoiseen iskuryhmään liittyy matkan varrella kolme lisäsoturia. Henkilökemiat sisältävät vähemmän yllättäviä ristiriitoja ja vastakkainasetteluja. Hahmojen välinen dialogi ei yhtä onnistunutta repliikkiä lukuun ottamatta nouse missään vaiheessa B-luokan tusinahöpinöiden yläpuolelle. Taistelutilanteissa ainoastaan helghastien järkyttävän huonot huudahdukset onnistuvat ylittämään korniudessaan omien tovereiden kommentoinnin. Arvon Guerilla Games: kolmosluokkalaisetkin saavat aikaiseksi uskottavampaa ääninäyttelyä. Eihän räiskintäpeleissä yleensäkään ihan Shakespearen tasolle ylletä, mutta näin tunteetonta ja ala-arvoista dialogia en muista kuulleeni missään pelissä aiemmin.
Aika on valitettavan julma rakastaja, mikä näkyy Killzonen tapauksessa ennen kaikkea sotatantereen putkimaisuudessa. Vaikka osa nykyisistäkin räiskintäpeleistä luottaa suoraviivaiseen etenemiseen, Killzonessa sitä ei peitellä millään tavoin. Mahdollisia kulkureittejä on jatkuvasti vain yksi, joka sekin on yleensä vain ahdas käytävä. Myös ulkomaisemiin sijoittuvat kentät on rajattu tarkkaan erilaisilla kasvistoilla, savuavilla raunioilla tai vuoren rinteillä. Putkimaisuutta voisi sietää vielä nykyaikanakin, mutta miljöön jatkuva toistuminen ajaa tarinan alusta lähtien hermoromahduksen partaalle. Satamaan sijoittuva tehtävä ylittää kaikki surkuhupaisuuden vaatimukset, kun täysin identtiset paikat seuraavat toisiaan yhä uudelleen ja uudelleen.
Sinällään hyvin toimivan räiskinnän ainoa särö on aseiden tehottomuus. Pyssyissä on sen verran paljon rekyyliä, ettei kaukolaukauksilla napsita jatkuvasti pääosumia. Toisaalta tähdätyt kudit voisivat osua maaliinsa useamminkin, mutta asian kanssa oppii elämään. Aseiden erot jäävät turhan mitättömiksi laajasta valikoimasta huolimatta. Hahmokvartetin omien pyssyjen ohella myös helghastien tiputtamat tuliluikut ovat käytettävissä. Jokaisella taistelijalla pelaaminen tuntuu aseiden lisäksi muutenkin riittävän erilaiselta, sillä osa kentistä ja reiteistä muuttuu hivenen soturista riippuen. Jos myöhemmistäkin osista tutun Ricon schwarzeneggermainen marssiminen pyssyt laulaen ei kiinnosta, hienostuneemmin toimiva salamurhaaja Luger tarjoaa mahdollisuuden koukata rauhallisemman polun kautta. Eroavaisuudet ovat loppujen lopuksi melkoisen merkityksettömiä, mutta jonkinlaista uudelleenpeluuarvoa ne kuitenkin tuovat. Tarinan läpipelanneille tarjotaan lisätekemistä jaetun ruudun moninpelillä. Mahdollisuus verkkomatseihin on jäänyt uusintaversiosta pois, mutta botteja voi rökittää kaverin kanssa usealla eri kartalla.
Aika on ajanut ohi
Täysin uusiksi ei Killzonen ulkoasua ole laitettu uusintajulkaisua varten. Perinteiseen tapaan grafiikoita on tarkennettu, mutta ero esimerkiksi päätrilogian kolmanteen osaan on silti huima. Piirtoetäisyys jää kauaksi toivotusta, eivätkä aikanaan komeat maisemat enää säväytä millään tavalla. Alkuvideota lukuun ottamatta muut välinäytökset on jätetty ennalleen, joten niiden ulkoasu on nykykriteereillä mitattuna todella heikkoa. Fysiikkamoottori saa hetkittäin aikaan melkoisia ihmeitä: kuolleet viholliset lentelevät pitkin seiniä ja osa esineistä leijuu ilmassa. Mistään kriittisestä ongelmasta ei kuitenkaan ole kysymys, toisin kuin pelin loppupuolella hetkittäin todella rajusti pätkivän ruudunpäivityksen tapauksessa. Jostain syystä vika ilmeni vain viimeisessä kentässä, joten pelikokemusta se ei onnistunut pilaamaan. Lämmöllä vanhempien pelien haastavuutta muisteleville täytyy paljastaa sellainen huomio, että Killzone HD on korkeimmallakin vaikeusasteella pelattuna melkoinen läpihuutojuttu. Kuolemaa ei tarvinnut koko tarinan aikana ihmetellä kuin enintään kymmenen kertaa. Helppous on kuitenkin tässä tapauksessa hyvä asia, sillä välitallennuspisteitä ei ole ripoteltu alkuunkaan riittävästi.
Killzone HD ei ole uusintajulkaisuna missään nimessä täysin kelvoton tai vastenmielinen tapaus, mutta kuluneet kahdeksan vuotta ovat tehneet tehtävänsä. Kilpailu räiskintäpelimarkkinoilla on kovaa, ja kun niin kilpailijat kuin omat jälkeläisetkin klaaraavat jokaisen osa-alueen selvästi paremmin, ei Killzone HD:n suositteleminen ole helppoa. Sarjaan myöhemmin tutustuneille tarinan alkuasetelmiin perehtyminen voi olla mielenkiintoista, mutta valitettavasti tarinakin jää aivan liian tyhjänpäiväiseksi. "Ihan kiva" putkiräiskintä ei yksinkertaisesti ole nykystandardeilla riittävän hyvä.
Killzone HD on ladattavissa PlayStation Storesta hintaan 14,99€.
