Valmiiksi pureskeltuihin välipaloihin tottuneille konsolisteille valikoista paljastuneet säätömahdollisuudet ja varsinaisen ajamisen haastavuus – etenkin ohjaimella – saattoivat tulla jopa hienoisena shokkina. Kärsivällisyydestä kuitenkin palkittiin syvällisellä ja pitkäikäisellä kokonaisuudella. Jatko-osa hiihti pitkälti samoja latuja, luonnollisesti tukevoittaen pakettia joka puolelta. Vakavan asenteen lisäksi parivaljakkoa yhdisti myös se ikävä puoli, että molemmat kärsivät lukuisista bugeista julkaisuissaan.
Kolmasko kerta toden sanoisi?
Nyt kauppoihin kurvannut kolmas osa noudattaa edeltäjistään tuttua kaavaa teknisten pikkumurheiden osalta, mutta muutoin koko konsepti käännetään lähes päälaelleen. Ensimmäinen kiihdytys uratilan syövereihin aiheuttaa lähinnä epäuskoa: lipsahtiko valintakursori sittenkin vahingossa mahdollisen arcade-moodin ylle?
Pikainen tarkistus paljastaa kuitenkin, ettei kyseessä ole käyttäjän erehdys. Slightly Mad Studios heittää tällä kertaa realismiin kurottelevan tyylinsä tylysti romukoppaan, ja nyt sukkuloidaan pykälää tai oikeastaan paria kevyemmällä linjalla. Poissa ovat täydet kisaviikonloput lämmittelyineen ja aika-ajoineen, yksityiskohtaisista lajisäännöistä tai tiukoista mestaruussarjoista puhumattakaan.
Seinään tai kaverin kylkeen kolahtamalla omaan autoon saattaa tulla visuaalisia jälkiä, mutta mekaaniseen kuntoon iskut eivät vaikuta. Tälläkin saralla ainoa muisto aiemmista osista on melko tiukka rangaistusjärjestelmä, joka tappaa pelaajan vauhdin muutamaksi sekunniksi törttöilyiden tai radalta hairahtumisten kohdalla.
Harmittavasti myös tekoäly on menettänyt miltei kaiken taistelutahtonsa. Mikäli rata-autoiluiden niksit ovat vähänkään hallussa, muodostuu hard-tasokin lähinnä läpihuutojutuksi. Vastustajat ajavat mutkiin jopa häiritsevän hiljaa, ja menneiden vuosien keskikastin väännöt jäävät unholaan. Vasta haastavuuden ihan tappiin asti ruuvaamalla alkaa kisaaminen tuntua rehdimmältä. Muun katraan aggressiivisuutta pääsee niin ikään säätämään, mutta kyseisen asetuksen vaikutus näkyy lähinnä takapuskuriin kolahtelussa. Suurin osa ajasta edetään pitkälti jonomuodostelmassa.
Kevytkenkäistä kaasuttelua
Voitosta taistelu taantuu uratilassa usein joka tapauksessa toisarvoiseksi seikaksi. Urarakenteen etenemisjärjestelmä apinoidaan genren kevyemmän pään edustajista, kun jokaiseen irtonaiselta tuntuvaan kisaan annetaan kolme eri tavoitetta täytettäväksi. Nämä eivät välttämättä sisällä mitään mainintaa loppusijoituksesta, vaan työlistalla saattaa olla esimerkiksi riittävän pitkään vastustajan imussa roikkumista, tarpeeksi puhtaita sektoriaikoja, annetun huippunopeuden saavuttaminen tai vaikkapa tietty määrä täydellisellä ajolinjalla suoritettuja mutkia.
Tekemiseen haetaan vaihtelua erilaisilla aika-ajohaasteilla, joissa sentään kaikki tavoitteet kohdistuvat mahdollisimman ripeään kierrokseen tai kolmen ringin keskiaikaan. Kelloa vastaan ajaminen on oikeastaan jopa tekoälyä vastaan kisaamista viihdyttävämpää sopivan tiukkojen rajojen vuoksi. Sen sijaan toista ääripäätä edustavat pistejahdit menettävät hohtonsa nopeasti: pahvien kaataminen radalta ja alueen reunustoilta ei yksinkertaisesti jaksa kiinnostaa. Kunhan yksittäisistä tapahtumista on saanut kasaan riittävän määrän tähtiä, ajetaan erittäin lyhyt, noin parista-kolmesta kisasta koostuva mestaruustaisto. Tämän jälkeen siirrytään nopeampiin luokkiin toistamaan pitkälti samaa kaavaa.
Kilpailukyvyn ylläpitämiseksi voi omaan lempiautoon hankkia joko viritysosia tai ostaa kokonaan uuden kiesin mukavan laajasta valikoimasta. Autojen pikavirittelyyn ja visuaaliseen tuunaukseen onkin panostettu selkeästi aiempia osia enemmän. Nykyhengen mukaisesti virittely pidetään helppona, ja kaluston haluttuun luokkaan päivittäminen käy jouhevasti. Sen sijaan hitaampaan sarjaan palaaminen on tehty turhan kankeaksi: osat täytyy käydä pulttaamassa irti uran ulkopuolisessa valikossa, jotta astetta vaatimattomampi kisakelpoisuus palautuu.
Uramoodin aikana on luvassa jonkin verran grindausta puolivälin krouvin tienoilla. Osassa tapahtumista käypä kalusto rajataan joko tiettyyn valmistusmaahan tai jopa yksittäiseen automalliin. Rahavirta ei ole vastaavasti vielä niin vuolas, että arvokkaampia autoja pystyisi ostamaan mielin määrin. Ärsyttävän ratkaisusta tekee se, että puolipakollisen ostoksen käyttö saattaa rajoittua yhteen ainoaan sessioon. Kokonaisuus kuitenkin helpottuu ennen hermojen menettämistä, kunhan myöhemmin avautuviin kutsukisoihin pääsee käsiksi.
Uran ohella kilometrejä niellään luonnollisesti verkkoaalloilla. Suhteellisen vapaasti kustomoitavien mittelöiden lisäksi tarjoillaan pikakisoja sekä Gran Turismo Sportista tuttuja ajoitettuja tapahtumia. Ainakin julkisissa starteissa väen vähyys latistaa tunnelmaa, kun pitkähkö 15 kierroksen kisa saatetaan ajella keskimäärin viiden hengen kesken. Lisäsisältöä tarjotaan tasaisin väliajoin vaihtuvien Rivals-haasteissa, jossa yhteisön parhaat kellotukset laitetaan järjestykseen. Muutoin viihdyttävä aika-ajelu hyötyisi tosin kattavammasta sekä selkeämmästä vertailusta omiin ja kaveriporukan suorituksiin.
Huono Project CARS, passeli autopeli
Kolmosta kohdanneen myllerryksen onnistunein viilaus ja oikeastaan koko paketin pelastus liittyy ohjaustuntumaan. Aiemmissa osissa ratin puuttuminen on jyrkentänyt aloituskynnystä lähteä radalle, mutta tällä kertaa pelkillä tateillakin veivailu maistuu erinomaiselta. Lähin verrokki padipelailun suhteen lienee Forza-sarjan teokset, joten Project CARS 3 nousee sen suhteen kovaan sarjaan. Ajofysiikka toimii muutoinkin loogisesti, ja autojen väliset erot välittyvät hienosti kotisohvalle. Laajan ratavalikoiman lisenssiä hyödyntävät areenat vaikuttavat jälleen tarkoin mallinnetuilta töyssyineen ja epätasaisuukseen, eikä studion mielikuvituksen tuotoksistakaan jää pahaa sanottavaa.
Slightly Mad Studiosin tuorein luomus ei ole kedon kaunein kukkanen, mutta testatun Xbox One X -version jälki on pääosin miellyttävää katsottavaa. Tosin sadekelillä radan lisäksi kostuvat myös silmät, kyseisen säätilan melko karun toteutuksen vuoksi. Toisinaan ympäristöjen tekstuurit latautuvat verkkaisesti, ja yli 30 auton kisoissa ruudunpäivitys saattaa yskähdellä hieman, mutta nämä ovat enemmänkin kosmeettisia haittoja. Alussa mainitut bugit liittyvät tekoälyn typeryyksiin, vaikeustason vaihteluun sekä suoritusten rekisteröitymiseen.
Fiilikset Project CARS 3:n parissa vaihtelivat laidasta laitaan. Ensin päällimmäinen tunne oli syvä pettymys: Miksi kehittäjä lähti tälle polulle, kun markkinat suorastaan pursuavat ”ihan kivoja” puolivakavia rata-ajeluita, tismalleen vastaavalla sapluunalla tarjoiltuna. Kunhan vääristä odotuksista syntyneen alakulon pystyi sivuuttamaan, alkoi meno maistumaan paremmalta. Oiva padituntuma sekä laaja ja helposti nieltävä sisältö suorastaan kannustavat leppoisaan pelailuun satunnaisena stressinpoistolääkkeenä. Mitään toimivaa perusviihdettä kummempaa ei kuitenkaan kannata odottaa.
