Nimike on tuttu muilta alustoilta, mutta se ei tee juuri Switchille julkaistusta Little Nightmares: Complete Editionista yhtään sen huonompaa kokemusta. Lineaarinen kokemus tarjoaa alkuperäisen seikkailun ohella kolme lisäsisältöpyrähdystä, jotka muodostavat yhdessä tarinallisen kokonaisuuden.
Arvostelussa paketille oli pitkään tulossa neljä tähteä, mutta lopulta arvosanaksi pyöristyi täydet viisi prenikkaa. Miksi näin? Lue alempaa perustelut.
Kaksin aina kauheampi
Little Nightmares antaa ohjattavaksi pienikokoisen hahmon, jolla pitäisi selviytyä läpi painostavan ja parhaimmillaan ahdistavan ympäristön läpi. Maisemat vaihtuvat pimeistä varastotiloista hämäriin keittiöihin ja asuintiloihin. Kuten tästä kuvauksesta ja oheisista kuvista voikin päätellä, ei nimikkeen maailma ole kovinkaan värikäs. Suurin väriläikkä on pääseikkailun pääosassa heiluvan Six-hahmon keltainen sadetakki.
Genreltään kokemusta voisi kuvailla kauhuksi pienoisilla ongelmaratkaisu- ja seikkailuelementeillä höystettynä. Tunnelma on painostava ja maailmaa asuttavat jättimäiset ihmishahmot, jotka eivät ole kaunista katseltavaa. Pimeyttä piisaa vaikka muille jakaa, eikä sytkäri tai taskulamppu kädessä kauhean pitkälle auta. Kun valonlähde paljastaa hämärässä vaanivan hahmon, on aika ottaa jalat alleen tai suunnata piiloon.
Sixin sekä DLC-lisäreissä seikkailevan The Kid -poikasen matka etenee läpi keinuvan Maw-maailman vaaroja väistellen ja pieniä pulmia ratkoen. Aivopähkinät eivät ole kovinkaan haastavia, vaan ratkaisut ovat usein esineiden raahaamista, kiipeilyä ja oikea-aikaista kauhujen väistelyä.
Eteneminen koostuu pitkälti yritys ja erehdys -kaavan toistamisesta. Kuolema koittaa monet kerrat, kunnes oikea etenemistapa tai ajoitus löytyy. Esimerkiksi kun pahalta näyttävä ja raskaasti hengittävä kokkihirmu kääntää katseensa oikealle, voi pelaajan ohjastama hahmo luikahtaa selän takaa ohi. Mikäli pikkuinen sankari bongataan, on kuolema lähes varmaa.
Kuolemien kohtaaminen ei muuten kävisi luonnon päälle, mutta lataustauot näissä kohdin ovat hitusen liian pitkiä.
Ravintoketjun huipulle
Sixin tähdittämä seikkailu on mielenkiintoinen kokemus, joka alkaa hitaasti edeten aina paniikkia tihkuviin pinkomiskohtauksiin. Kokonaisuus on varsin toimiva ja se muistuttaa paljon kehuttua indietuotosta Inside. Kummankin tarina on melkeinpä pääteltävä itse ja kummankin pelaamisen jälkeen tekee mieli rapsutella päätä kummastuksen vallassa. Mitä ihmettä sitä tuli juuri koettua?
Lisäsisältö julkaistiin aikanaan kolmessa osassa, hyvin hitaalla tahdilla. Complete Editionissa odottelu ei ole tarpeen, vaan Secrets of the Maw -tarinaan voi hypätä vaikka heti ensimmäisenä. Nimettömän The Kid -hahmon seikkailut muodostavat yhden eheän kokonaisuuden, jonka eri palaset ovat hitusen epätasaisia.
Lisäsisältö alkaa vetisellä The Depths -pyrähdyksellä, joka on kovin simppeli ja jopa tylsä. Vesihirmujen väistelystä ja räpiköinnistä koostuva matka on turhan suoraviivainen matka paikasta a paikkaan b. Onneksi seuraavat palaset ovat moninkertaisesti mielenkiintoisempia.
Toinen osuus, The Hideaway, on reilusti kiintoisampi ja vaihtelevampi kokonaisuus. Se antaa osan valokeilasta Little Nightmaresin maailmasta tutuille Nome-tonttuolennoille, joita käytetään myös ratkaisun avaimina useampiin puzzleihin.
Kolmas lisäsisältö, The Residence, on koko paketin haastavin ja kauhumaisin kokemus. Koettavana on paketin haastavimmat aivopähkinät ja toiminnallisimmat kohtaukset. Erityispeukkua viimeiselle osiolle pitää näyttää tiettyjen tarinallisten lankojen sitomisesta yhteen. Vieläpä kohtuullisen mielenkiintoisella tavalla.
Aikaa Sixin kanssa kuluu noin viitisen tuntia, jonka päälle The Kidin seikkailu tuo oman noin nelituntisen pyrähdyksensä. Nopeamminkin pääsee, mikäli matkan varrella ei kuole yhtä montaa kertaa kuin tämä arvostelija. Noheva pelaaja näkee ja kokee kaiken noin kuuteen tuntiin.
Niin hyvää kauhua
Sixin ja nimettömän pojan ohjaaminen on periaatteessa helppoa mutta myös osittain turhauttavaa. Pikkuiset hahmot eivät ole sieltä ketterimmästä päästä, sillä liikkuminen ja hyppiminen tuntuvat ajoittain kuin hidastetulta filmiltä.
Kontrollit eivät aivan iskostu selkärankaan. Tiukemmissa tilanteissa tulee kuin varmuuden vuoksi pidettyä yhtä tai kahta ylimääräistä nappia pohjassa, jotta hahmo ei vahingossakaan päästä irti. Tämä siitäkin huolimatta, että aktiivisesti käytettäviä namiskoita on vain viisi kappaletta.
Maw'n maailma on kuin yksi päähahmoista, sillä alati keinuva ympäristö on synkkä ja ympäriltä kuuluvat äänet luovat todella hämärän tunnelman. Viereisestä huoneesta kuuluva tömähtely kertoo yleensä jotain tulevasta. Myös musiikkeja voi kuvilla tunnelmallisiksi ja varsin hyvin peliin sopiviksi.
Ulkoasultaan nimike on varsin mukavan näköinen. Televisioruudulta pelattaessa tapahtumien päällä tuntuu kuitenkin olevan jonkin sortin filtteri, joka sumentaa tai rakeistaa kuvaa. Liekö tämä silenthillmainen tehokeino, jolla silmäkarkin saa muistuttamaan entistä enemmän painajaisia? Konsolin omalta näytöltä pelattaessa tätä suttua ei huomaa.
Uudelleenpeluuarvoa tuovat joka kohtauksesta löydettävät rojut, jotka avaavat muun muassa konseptitaidetta ihasteltavaksi.
Painan, painat, hän painaa, painajaiset
Leskisen Petri antoi aiemmin emopelille täydet viisi tähteä. Itse taiteilin pitkään neljän ja viiden tähden välillä päätyen matalampaan arvosanaan, välillä korkeampaan. Mutta mitä enemmän aikaa lopputekstien näkemisestä on, sitä enemmän haluan iskeä pöytään viisi tähtöstä.
Aivan täydellinen paketti Little Nightmares: Complete Edition ei ole. The Kidin seikkailun alkutaipale tuntuu pakkopullalta, minkä lisäksi hahmojen ohjaaminen voisi olla sulavampaa. Pituutta kokemuksella ei ole turhan paljoa, mutta yhtään pitempää kokemusta ei olisi kyllä kaivannutkaan.
Tunnelma, äänet sekä musiikki korvaavat näitä miinuspuolia tarpeeksi, joten olkoon: viisi tähteä. Little Nightmares: Complete Edition on hyvällä tapaa painostava kokemus, joka ei nojaa säikyttelyyn vaan hyytävään tunnelmaansa.
Ja niin, mikäli omistaa Pac-Man-amiibon, saa Sixin käyttöön avattua suorastaan karmean näköisen ulkoasun.
