The Artful Escapen tarina alkaa niinkin kaukaa kuin vuodesta 2015. Lennokkaasti nimetty australialainen kehittäjästudio Beethoven & Dinosaur sai 17 000 dollarin rahoituksen Epic Gamesilta ensiprojektiaan varten, joka oli määrä toteuttaa Unreal Engine 4 -pelimoottorilla. Tämä piskuinen projekti kantoi nimeä The Artful Escape of Francis Vendetti.
Maaliskuussa 2016 studio laittoi pystyyn joukkorahoituskampanjan Kickstarterissa, jossa tavoitteena oli kerätä 35 000 Amerikan dollaria Windows- ja Mac-versioita varten. Tarvittavaa summaa ei kuitenkaan koskaan saatu kasaan, vaan lopulta omintakeisesta julkaisukavalkadistaan tunnettu julkaisija Annapurna Interactive saapui aussistudion avuksi. Jenkkijulkaisijan rahoituksen turvin The Artful Escape of Francis Vendetti -projektia saatiin jatkettua ja konsoliversioiden kehitys potkaistiin samalla käyntiin. Projekti lopulta paisui paisumistaan ja alun perin loppuvuodelle 2020 suunniteltu julkaisu venähti aina seuraavan vuoden syyskuuhun saakka. Millainen teos kengurumaasta sitten putkahti ja kannattiko odottaa?
Kyllä. Voi kyllä.
Rokkilaulajasta tuli pelinkehittäjä, mites tässä näin kävi?
Jotta pääsisi kunnolla käsiksi luomisprosessin ytimeen, täytyy mennä vielä enemmän ajassa taaksepäin. Beethoven & Dinosaur -studion perustajiin kuuluva Johnny Galvatron ehti tehdä The Galvatrons -bändinsä kanssa musiikkia Warnerin suojissa lähes kymmenen vuoden ajan ennen The Artful Escapen kehityksen aloittamista. Galvatron kuitenkin kyllästyi lopulta keikkapaikkojen kiertämiseen ja orkesterikin jäi ennen pitkää tauolle. Miehen kiinnostus videopelejä kohtaan säilyi vuosien saatossa ja hän päätti alkaa työskentelemään luovempien projektien parissa. Herra ehtikin kirjoittaa kirjan sekä luoda lyhytelokuvan, kunnes päätyi lopulta pelien teon pariin.
Ei liene siis järin yllättävää, että The Artful Escapen keskiössä on musiikki. Pelin tapahtumat sijoittuvat Calypsoon, kuvitteelliseen coloradolaiseen kaupunkiin. Pitäjässä on käynnistymässä isot bileet, sillä kylän ylpeyden, edesmenneen folk-muusikko Johnson Vendettin läpimurtoalbumin julkaisusta tulee kuluneeksi 20 vuotta. Herraa siis totisesti muistellaan edelleen lämmöllä Calypsossa.
Johnsonin sisarenpojasta Francis Vendettistä odotetaan seuraavaa suurta folk-nimeä ja hänen onkin määrä esiintyä juhlissa. Francis kipuilee kuitenkin pahasti setänsä varjossa, sillä häntä ahdistaa ihmisten asettamat suuret odotukset. Sälli haluaisi muutenkin etsiä omaa persoonaansa kaikessa rauhassa ja soittaa folkin sijaan kitarallaan jotain aivan muuta. Mutta sitä Francis nyt soittelee, koska sitä häneltä odotetaan.
Päivää ennen konserttia Francis tapaa mystisen naisen nimeltä Violetta, joka haastaa nuorta jäbää ottamaan riskejä elämässään, kuten kiipeämään jättimäiseen puuhun, jota Francis on koko elämänsä pelännyt. Neiti kehottaa Francista myös ennen häipymistään menemään kaupungille ja etsimään sieltä paikan nimeltä Lightman’s. Violetta ei kuitenkaan paljasta, missä kyseinen kuppila on.
Tulevalla folk-staralla ei tietenkään ole harmainta aavistusta, missä paikka sijaitsee. Lisäksi koko elämänsä Calypsossa asunut Francis on vuorenvarma siitä, ettei sellaista paikkaa kaupungissa edes ole. Sen verran tapaus kuitenkin hemmoa askarruttaa, että hän päättää kaikesta huolimatta etsiä mestan.
”Sun täytyy varoo mitä sä haluut, koska sä voit saada sen”
Näistä lähtökohdista starttaa vuosisadan kasvutarina pojasta, joka voittaa lopulta pahimmat pelkonsa ja uskaltaa olla rohkeasti sitä mitä on, setänsä historiasta välittämättä. Laadukas käsikirjoitus toi elävästi mieleen omatkin teinivuosien kipuilut ja hulluttelut, vaikken koskaan mitään instrumenttia soittanutkaan. Ilmakitaraa toki sitäkin enemmän.
The Artful Escape on tarinankerrontaan keskittyvä “cinemaattinen” tasohyppely, jota voisi hyvällä omallatunnolla kutsua myös pidennetyksi Jefferson Airplanen musiikkivideoksi tai psykedeelliseksi musikaaliksi ilman rasittavia laulukohtia. Herra Galvatron kuvailee teoksen olevan “vähän kuin David Bowie lähtisi avaruusseikkailulle ja tulisi sieltä takaisin Ziggy Stardustina”. Se on kieltämättä aika osuva kuvaus ja siitä voi kenties päätellä, millaista menoa on luvassa.
Kaiken tämän jälkeen on valitettavasti todettava, että pelillisesti The Artful Escape ei esitä mitään ihmeellistä. Valtaosan ajasta Francis juoksee pitkin maita ja mantuja hypellen helppojen tasojen yli, soitellen ikuista kitarasooloa. Jos siis niin haluaa.
Kyllä, tarinan edetessä hahmo voi kaivaa nappia painamalla esiin sähkökitaran ja namiskaa pohjassa pitämällä hemmo vääntää juostessaan sellaista tilulilua, josta Yngwie Malmsteenkin olisi kateellinen. Pakko ei ole kuitenkaan skulata skebaa jatkuvasti, joten kitarasooloista piittaamattomat, olkaa huoleti. Soittaminen on pakollista vain rytmipeliä muistuttavissa kohdissa, jotka nekin tosiaan ovat melkoisen helppoja.
Sielujen sinfoniaa
Upeasta musiikista vastaa Josh G. Abrahams ja Johnny Galvatron itse, joskin kitarasooloilun hoitaa muusikko Melbournesta, eli Eden Altman. Ironista kyllä, tykkäsin eniten pelissä esiintyvistä folk-raidoista, jotka tuovat väkevästi mieleen Franciksen hahmoa inspiroineen Bob Dylanin. Korostan kuitenkin, että musiikki on kautta linjan loistavaa.
Mukaan on saatu myös muutama kovan luokan näyttelijä. Hollywoodista mukaan on tarttunut Jason Schwartzman, (Bored to Death, Scott Pilgrim vs. the World, Saving Mr. Banks) Mark Strong (Kingsman, Sherlock Holmes, The Imitation Game) ja Carl Weathers (Predator, Rocky, The Mandalorian). Lisäksi mukana on uudessa Masters of the Universe: Revelation -animaatiosarjassa Evil-Lyniä näytellyt Lena Headey sekä pitkään pelien ja animaatioiden parissa työskennellyt Courtenay Taylor.
Sen, minkä kestoltaan noin viiden tunnin pituinen The Artful Escape häviää pelillisissä puutteissa, ottaa peliooppera moninkertaisesti takaisin rytmityksellään, mielikuvituksellisuudellaan ja audiovisuaalisella puolella. Johnny Galvatron tiimeineen on luonut jotain todella uniikkia, eikä voi kuin ihastella, miten kauniita ja kaistapäisiä maisemia Francisin kyydissä näkeekään. The Artful Escape on kokemus isolla K:lla, jota ei missään nimessä kannata missata.
