Fallout-fanien mielenkiinto heräsi heti, kun Obsidian ja Private Division tiedottivat tekevänsä uutta toimintaroolipeliä ja kertoivat sen olevan tietynlainen Fallout: New Vegasin henkinen jatko-osa. Odotuksia nosti se, että projektia olivat ohjaamassa kahden alkuperäisen Falloutin tekijät Tim Cain ja Leonard Boyarsky.
Tähdissä uinuvat
Kaikista eniten projekti ilahdutti niitä, jotka olivat pettyneitä parin viimeisimmän Falloutin karsittua roolipeliominaisuuksia vahvalla kädellä – tekijätiimi suorastaan huokui lupausta persoonallisemmasta kokemuksesta. Mutta tämä ei ole Fallout. The Outer Worlds on itsenäinen scifi-teoksensa, joka imaisee pelaajan mukaansa avaruuteen, ennennäkemättömille planeetoille sekä avaruusasemille. Kuinka hyvin valmis tuotos vastaa odotuksia?
Tarina alkaa lainsuojattoman tiedemiehen herättäessä pelaajan luoman hahmon jäistä. Hahmo on yhdessä muiden siirtolaisten kanssa paremman huomisen ja työn perässä hypännyt avaruusaluksen kyytiin ja matkannut jäädytettynä avaruuteen kohti uusia siirtokuntia. Jokin on tietysti mennyt vikaan, ja koko uinuva konkkaronkka onkin teknisten ongelmien vuoksi ajelehtinut avaruudessa paljon pidempään kuin oli tarkoitus. Päähenkilön puhekyky ei ole vielä ehtinyt kunnolla palautua, kun tiedemies jo antaa tälle ensimmäisen tehtävän ja laukaisee pakokapselissa kohti läheistä planeettaa. Tarinasi alkaa tästä – sen jatko taas on paljolti itsestäsi kiinni.
Avaruudessa kukaan ei kuule nauruasi
Heti alkuunsa The Outer Worlds tekee huumorintajunsa ja kepeytensä selväksi. Grafiikka on hyvin värikästä, ja avaruudessa tummaa huumoria viljellään kuin koti-Suomessa perunaa. Hymyilyä ja naurun pyrskähdyksiäkin on siis luvassa kosolti – ehkä juonen edetessä jopa turhan paljon. Vakavammat dialogit ja tilanteet tuntuvat olevan harvassa, ja ne olisivat olleet omiaan tuomaan pakettiin hieman lisää kontrastia. Luomus kuitenkin näyttää kaikissa väreissään kauniilta, ja huumori sopii sen maailmaan. Tämä tuo mieleen Firefly-televisiosarjan useammin kuin kerran.
Pelissä on myös selviä New Vegas -vaikutteita, kuten luvattu oli. Varsinkin kuvan zoomaaminen NPC:n kasvoihin aina keskustelujen alussa iskee nostalgiapiikin rintaan. Aivan kuin päivitetty New Vegas ihan uudessa maailmassa! Oivallisesti kirjoitettuja dialogivaihtoehtoja on myös tuttuun tapaan paljon, mikä tekee jokaisesta pelikerrasta erilaisen ja persoonallisen. Aseiden ulkonäkö, äänet ja tehosteet tosin tuovat taas hieman mieleen Bioshockit. Tekijätiimille ominaisesti populäärireferenssejäkin on hauskasti ripoteltu sinne tänne.
Huumori on sinänsä myös paikallaan, koska siirtokuntien luvattu utopia ei tietenkään ole ihan sitä, mitä kutsukirjeistä päätellä saattoi. Sillä aikaa, kun päähahmo on nukkunut pommiin avaruuden tyhjiössä, ovat siirtokunnat päässeet täyteen kukoistukseensa: korporaatiot hallinnoivat aivan kaikkea ja tarkan tarkkailun alla olevat tavan kansalaiset saavat tehdä töitä kellon ympäri totaaliseen uupumiseen ja jopa kuolemaan saakka. Osa ihmisistä on kyllästynyt tähän ja heittäytynyt kapinallisiksi yrittäen rakentaa omia kaupunkeja ja kansakuntia vailla korporaatioiden ”auttavaa kättä”. Tämä on tietysti helpommin sanottu kuin tehty. Laajat etenemisvaihtoehdot antavat sinun itse päättää kenen joukoissa seisot.
Työn kun näkee, niin tekijän tuntee
Hahmon kehittäminen ja taitojen rakentelu on tehty The Outer Worldsissa todella yksinkertaiseksi, muutamalla uudella hienosäädöllä. Esimerkiksi perkit ovat todella simppeleitä: joka toisella tasolla pelaaja saa valita itselleen perkin. Nämä pisteet vaikuttavat suoraan esimerkiksi hahmon energiamäärään, kestävyyteen, tavarankantokykyyn sekä siihen, kuinka hyviä matkakumppanisi ovat taistelussa.
Uutena ominaisuutena kehiin tuodaan flaw-systeemi: mikäli otat tarpeeksi vahinkoa esimerkiksi roboteilta, ruutuun hyppäävä teksti kertoo, että voit nyt saada kammon robotteihin. Mikäli pelaaja suostuu tähän, hän on kaikilla tavoilla hieman kehnompi taistelussa robotteja vastaan, mutta saa heti vapaasti valita itselleen uuden ylimääräisen perkin. Mikäli hän ei suostu, reissu jatkuu normaalisti. Tämä on toki omiaan luomaan hahmolle lisää persoonallisuutta. Jos kammo valitaan, on pelaajalla valittavissa myös uusi dialogioptio tämän jutellessa roboteille: kauhusta kiljuminen. Sama juttu, jos pelaaja vaikkapa putoaa tarpeeksi monta kertaa liian korkealta ja ottaa vahinkoa – voit saada korkean paikan kammon.
Taitovaihtoehtoja riittää lyömäaseista ampuma-aseisiin, hiiviskelyyn, dialogiin ja muuhun vastaavaan, totuttuun tapaan. Itse päädyin ensimmäisellä kerralla laittamaan pisteitä lähinnä johtamistaitoihin ja dialogiin, joten käytän niitä alla esimerkkeinä.
Johtajuustaidot vaikuttavat siihen, kuinka hyviä ja kestäviä kumppanit ovat taistelukentällä. Matkaseuranasi voi olla kaksi kumppania kerrallaan. Pelaaja saa myös käyttöönsä kumppaniensa erikoisliikkeet, joita jokaisella kaverilla on yksi, ja jotka voi laukaista nappia painamalla hieman Mass Effectin tyyliin. Teknisesti matkaseuralaiset toimivat oikein hyvin – en huomannut kertaakaan, että yksikään heistä olisi jäänyt esimerkiksi eteen tien tukkeeksi, vaikka etenimme kuinka kapeita käytäviä pitkin. Tähän taitoon tarpeeksi pisteitä laittamalla voi oikeastaan vain katsella vierestä, kun kumppanit raivaavat viholliset tieltään.
Dialogiin vaikuttavissa taidoissa on uudistusta muihin toimintaroolipeleihin verrattuna: puhetaitojen kehittäminen ei nimittäin enää poissulje pelaajan tehokkuutta taistelussa. Puhetaitojen kehittyessä myös hahmon karisma kehittyy. Erilaiset viholliset alkavat joko pelkäämään tai menevät sekaisin pelaajan läheisyydessä muutaman laukauksen jälkeen, jolloin heitä on helpompi pistää lihoiksi tai romuraudaksi. Tämä on erittäin tervetullut lisä, varsinkin kun ottaa huomioon, ettei peli ole kovin pitkä eikä läheskään kaikkia taitoja ole mahdollista kehittää.
Yksinkertaisuus on kaunista?
Tosiaan, pelinkehittäjät tekivät jo ennen julkaisua selväksi, että tässä ei ole kyse mistään avoimen maailman seikkailusta, johon aikaa saa yhdelle läpipeluukerralle hukattua yli sata tuntia, vaan lineaarisemmasta ja tiiviimmästä paketista, jossa tekijät halusivat keskittyä enemmän uudelleenpelattavuuteen. Erilaisia hahmorakenteluja ja tapoja mennä tehtävät ja koko tarina läpi löytyykin oikein kiitettävästi. Päähenkilö saa käyttöönsä oman avaruusaluksensa, jolla hän voi milloin tahansa matkata niille planeetoille, joilla on jo käynyt, ja tutkia näitä planeettoja vapaasti. Mutta seuraavalle planeetalle pääsee vasta, kun on saanut tehtäväkseen edetä sinne.
Mutta roolipeliominaisuuksia sisältävän teoksen tekeminen tiiviiseen pakettiin ei välttämättä miellytä kaikkia. Suurin osa sivutehtävistä kulkee pääjuonen teeman parissa. Tästä seuraa se, että toisin kuin laajemmissa tämän genren tuotoksissa, pelaaja ei tunnu pääsevän tauolle pääjuonen korporaatiojuonitteluista, mikäli tahtoisi tehdä maailmassa välillä jotain aivan muuta. Pienemmät kentät voivat tuntua hieman yksitoikkoisilta, kun tutkittavaa ei olekkaan niin paljoa, mihin on totuttu. Kun mukaan lisätään yksinkertainen hahmonkehitys ja kepeältä tuntuva tarinankerronta, voi kokemus alkaa tuntua hieman tylsältäkin.
Nämä ovat kuitenkin taas mielipideasioita! Kepeys, tietynlainen helppo pureskeltavuus ja tiiviys voivat olla myös monen mielestä juuri niitä parhaita puolia. The Outer Worlds on teknisesti oikein toimiva tuotos, jonka loistavasti kirjoitettu dialogi ja huumori osaavat hurmata yleisönsä. Vanhemmat pelaajat tuntevat nostalgiaa. Uudemmille, vielä genren tuotoksiin tutustuville ihmisille tämä on oivallinen ponnahduslauta toimintaroolipelien maailmaan.
