The mania is running wild!
Vuosi sitten Acclaim toi markkinoille uuden painibrändin, Legends of Wrestling. Legend of Wrestling haastoi THQ:n SmackDown!-sarjan, joka dominoi PS2:lla eikä sen haastajat onnistuneet tehtävässään syrjäyttää sitä valtaistuimeltaan. Poiketen muista painipeleistä, Legends of Wrestlingissä ei ole tämä hetken kovimpia nimiä, vaan nimenomaan niitä todellisia urheiluviihteen legendoja. Idea on erittäin mielenkiintoinen ja tuo uusia aspekteja painipeleihin. SmackDowneja pelanneet ja ne, jotka aloittivat showpainin seuraamisen vasta SubTV:n alettua näyttämään SmackDownia, saattavat vierastaa vanhoja painijoita. Valitettavasti Legends of Wrestling ykkönen kaatui heikkoon toteutukseensa eikä yleisilmeessäkään ollut kehumista. SmackDown! -sarja sai uuden osan, niinpä Legends of Wrestlingin toinen tuleminen sattui ikävään kohtaan. Loogisesti ajateltuna Legends of Wrestling 2:lla ei ole mitään mahdollisuuksia SmackDown! Shut Your Mouthia vastaan, mutta aina on annettava tilaisuus näyttää taitonsa.
Graafisesti kakkonen on hyvin paljon edeltäjänsä kaltainen. Ruudunpäivitysnopeutta on paranneltu eikä peli tahmaa kuin hyvin harvoin, eikä silloinkaan menoa häiritsevästi. Painijat muistuttavat pitkälti esikuviaan. Muutamilla painijoilla, jotka painivat vieläkin, on nykyisen "lookinsa" vaihtoehtoisena kostyyminä. Animaatio on samanlaista kuin edellisessä osassa, mikä on tietysti valitettavaa. Pelaajan lähtiessä juoksuun on kuin lähtisi tykin suusta. Vauhdin yleensä pysäyttääkin seinä, tolppa tai vastustaja. Kaikki iskutkaan eivät mene perille, mikäli vastapuoli on "hallitsemattomassa" liikkeessä. Tämä saattaa raivostuttaa, kun omat iskut eivät tunnu menevän perille, mutta vastustaja osaa ajoittaa omansa arrogantilla tavalla.
Mitä olisi painipeli ilman kättä pidempää? Kehän alta löytyy jos jonkinsorttista laudan pätkää ja roskatynnyriä. Niistä irtoaa maittavat naurut moninpeli-sessioissa. Aseen heittokaari on animoitu niin pyrstölleen, että vakavamielisempääkin rupeaa hymyilyttämään aseiden sinne tänne lentely. Mäiskintä on toteutettu Legends of Wrestling 2:ssa kuin kasarileffan kapakkatappelussa. Kova läiske ja lätinä, jota säestää pieni tuskan parahdus. Huono asia tämä ei ole, lähinnä hupaisaa. Audiovisuaalinen anti ei ole mitenkään mahtavaa ja ennenkuulumatonta, musiikkia lukuun ottamatta, mutta hyvin se tonttinsa hoitaa.
Legendaarista
Legends of Wrestling 2 pääsi yllättämään allekirjoittaneen todella positiivisesti musiikkien osalta. Tämän tyyppisissä peleissä on totuttu kuulemaan hetkessä kyhättyjä sampleja, jotka renkuttavat luuppina uudelleen ja yhä uudelleen, mutta tähän peliin on todella panostettu. Taustalla soi nopeahkotempoinen rock/heavy, jota kuuntelee oikein mielellään. Musiikit ovat useissa peleissä pelin henki, sydän ja sielu. Tällaisissa peleissä se on jotain ennen kuulematonta, ja musiikki onnistuu luomaan sanoin kuvaamattoman tunteen pelaajalle. Jo pelkästään mahtavat musiikit pakottavat palaamaan pelin ääreen yhä uudelleen ja uudelleen. Hatun nosto Acclaimille.
Kontrollit vaativat aluksi pientä totuttelua, mutta parin matsin jälkeen alkaa hallitsemaan mestarin elkein. Kontrollit eivät suosi juurikaan muita pelimuotoja kuin 1 vs. 1. Kankeus syö peli-iloa aikalailla eikä kohteen vaihto hakeudu lähimpään vastustajaan. Liikkeitä on runsaasti jokaisella painijalla ja monen liikkeen jatkovariaatioiden oikean hetken painallus vaatii tarkkuutta ja hermoja. Moninpelikimarassa tämä on tietty vain pikku sivuseikka, eikä onnistu haittaamaan huvia millään tapaa.
Rest in peace
Legends of Wrestling 2:sta löytyy myös paljon oheismateriaalia, kuten haastatteluja. Legendojen haastattelut ovat erittäin kiehtovia ja ne ottelijat, jotka ovat peliä varten haastattelun antaneet, kertovat myös avoimesti painiuransa varjoista. Minkäänlaisia tekstityksiä ei ole, joten haastattelujen ymmärtäminen vaatii englanninkielen taitoa. Koska aika on tehnyt tehtävänsä, mm. Owen Hart, Andre the Giant ja Von Erich -dynastian jäsenien haastattelua ei ole. Mainittakoon Owen Hartin traaginen kuolema, joka osoittaa että showpaini ei ole vaaratonta. Owen Hart kuoli kehässä tehdessään stunttia vuonna 1999. Laskeutuessaan köydellä kehään, hän putosi n. 15 metrin korkeudesta, löi päänsä tolppaan ja kuoli pian tämän jälkeen.
Pelattavaa Legendasta löytyy reilusti. Erikoiseen tyyliin pelaaminen antaa pelaajalle vihreitä "Legends of Wrestling 2" -kolikoita, joita voi sitten tuhlailla kaupassa piilohahmoihin, tai muihin erikoisominaisuuksiin. Kuten aina, kuulostaa helpolta, mutta totuus on toinen. Pelaaminen antaa vain vihreitä kolikoita, mutta käytössä on myös sinisiä ja punaisia kolikoita, joita saa vain uhkapelaamalla. Uhkapelaaminen on yksinkertaista: pelaaja vain ostaa tietyn ruudun laudalta - sininen maksaa 2 vihreätä kolikkoa ja punainen 5 vihreää kolikkoa - ja yrittää pysäyttää korostajan juuri "ostamansa" ruudun kohdalle. Voitto irtoaa usein helposti ja kaikki on vain kiinni oikeasta ajoituksesta, tämä on tosin erittäin pitkäveteistä puuhaa. Mutta kyllä se on vaivan väärti, muutama piilohahmo tuo kyllä hymyn huulille, onhan mukana myös näyttelijälegenda Andy Kaufmankin.
Toisin sanoen
Kuten edeltäjänsä, Legends of Wrestling 2 kompuroi omiin jalkoihinsa. Varsinaista uutta ei ole, paria painijaa lukuun ottamatta. Ongelmat ovat suuripiirtein samat kuin ennenkin, kuten myös hyvätkin puolet. Uramoodi ei tarjoa tarpeeksi vaihtelua, vaikka vaihtoehtoisia storylineja löytyykin toistakymmentä. Ottelut pohjautuvat pitkälti alueen promoottorin mieltymyksiin - jos promoottori pitää tag-team matcheista, silloin tageja on enemmän kuin mitään muuta. Jokaisessa regionissa käydään kuusi matsia, jonka jälkeen annetaan tilaisuus mestaria/mestareita vastaan. Kun yksi region on suoritettu, siirrytään seuraavalle apajalle. Ennemmin tai myöhemmin tulee kuitenkin vastaan se tosiasia, että ottelumuotoja on liian vähän. Shut Your Mouth voittaa kirkkaasti tältä osin. Legends of Wrestling 2:n Battle Royal on yksi turhauttavimmista kokemuksista ikinä, minkäänlaisista pelaajaystävällisistä kontrolleista ei ole siinä tietoakaan. Musiikit pelastavat tämän innovaation ja vulgaarin sekoituksen joiltain osin, mutta musiikki ei pelasta, jos peli on karmeata pelattavaa. Legends of Wrestling 2 on keskinkertainen peli upealla soundtrackilla ja ehdotonta hubaa neljän kaveruksen kesken.
