Samaa vanhaa uudesta perspektiivistä
Olen pelannut viimeisen parin vuoden aikana Lego-pelejä enemmän kuin olisin välttämättä halunnut. Kaava on pysynyt jo pitkään samana: Otetaan lisenssi, paketoidaan se tanskalaisilla palikoilla ja heitetään ne puoliavoimeen maailmaan. Lopputulokset ovat olleet pääasiassa viihdyttäviä seikkailuja, joissa huumori kukkii – mutta toisaalta nimikkeet ovat kaikki kuin samasta puusta veistettyjä. Runko kaipaisi jo muutosta, eikä kiivas julkaisutahti ainakaan paranna tilannetta.
DC Super-Villains ei vieläkään uudista pakettia mutta onnistuu silti yllättämään. Pelaaja hyppää superrikollisen saappaisiin – rikollisen, jonka hän itse voi alussa luoda ulkonäköä myöden. Tämän jälkeen iso pyörä lähtee pyörimään Lex Luthorin toimiessa kapellimestarina. Eeppisen vankilapaon jälkeen tilanne ottaa mielenkiintoisen käännöksen, kun Justice League korvautuu rinnakkaistodellisuuden pahalla vastineella. Homma hankaloittaa jopa rikollisjärjestön tilannetta siihen malliin, että veriviholliset olisi kiva saada takaisin.
Mukana on jälleen kerran tuhoton määrä hahmoja. Jokerin ja Harley Quinnin lisäksi ruutuaikaa saa Clayface, Pingviini, Reverse-Flash ja moni muu. Kaikilla on omat erikoisliikkeensä, ja varsinkin Jokerin ohjaaminen on huvittavaa katseltavaa. Lisäksi käsikirjoitus yltää monen muun Lego-tittelin yläpuolelle, sillä vitsien taso on kautta linja korkea. Keskustelut sisältävät rutkasti kaksoismerkityksiä ja pieniä vihjeitä sarjakuvien ystäville. Tekijät selkeästi tuntevat hahmonsa ja ottavat heidän erikoispiirteistään kaiken irti. Lisäksi sankareiden, hyvien että pahojen, ääninäyttely on todella laadukasta kautta linjan.
Lepakkoluolaan!?
Maailma on myös nautittavan yksityiskohtainen ja elävä. Kaupunki jaetaan jälleen kerran alueisiin, jotka vaihtelevat niin teemaltaan kuin tunnelmaltaan. Synkkä Gotham City sateineen on masentavan komea paikka. Tutkittavaa ja tekemistä riittää moneksi illaksi, sillä ympäristöihin piilotetaan aimo annos uusia hahmoja, kulkuneuvoja ja sivutehtäviä. Ensin on kuitenkin tahkottava läpi tarinatila.
Lego-pelit on tehty pelattavaksi yhdessä kaverin tai vaikka oman juniorin kanssa. Samalla ruudulla viilettää aina joukkio superrikollisia, joista pelaajat voivat kontrolloida kahta. Osa pulmista nojaa vahvasti yhteistyöhön – yksinpelissä hahmoa pitää vain vaihtaa lennosta. Kuolla ei voi, eikä eteneminen ole loppujen lopuksi kovin vaikeaakaan. Pääpaino on sekoilussa, tappelussa ja hauskuttelussa. Samaa on myös itse juoni.
Välivideot on hienosti toteutettu, ja ne istuvat Lego-universumin pilke silmänkulmassa -asenteeseen täydellisesti. Ainoa ongelma – kuten kaikissa uudemmissa Lego-titteleissä – on kielitaidon vaatimus. Tarina etenee englanniksi, joten vitsit sekä tehtävänannot vaativat kolmannen kotimaisen ymmärtämistä. Tämä hankaloittaa heti lasten pelaamista. Onneksi juoni nojaa vahvasti myös fyysiseen tarinankerrontaan ja hahmojen kehon kieleen. Silti Lego-pelien kohderyhmä on hankala: pienemmät eivät ymmärrä, aikuiset tylsistyvät muuttumattomaan toimintaan. Taisteluun tarvitaan paria nappia, joita hakataan vuorotellen.
Lain väärällä puolella
Lego DC Super-Villains on tuttuakin tutumpi Lego-teos. Sen pelastaa kuitenkin onnistunut käsikirjoitus dialogin osalta sekä värikäs hahmogalleria. Tekijätiimillä on pitkä historia supersankareiden ja -rikollisten saralta, joten hahmojen väliset kemiat kantavat seikkailua jo pitkälle. Ja kun tekninen kuin myös ääninäyttelypuoli toimii yllättävän hyvin, niin mikäs Teräsmiehelle (ja sen digitaalisesti poistetuille viiksille) on naureskellessa. Samalta sohvalta palikkapoliisien mättäminen on oiva tapa viettää aikaa joko oman jälkikasvun tai Legoista nauttivan kaverin kanssa. Kolme tähteä perussuorituksesta, yksi ehdottomasti lisää jos aiemmat pelit ovat iskeneet.
