Switchin suosion myötä indie-kehittäjät ovat innostuneet julkaisemaan vähän vanhempiakin luomuksia Nintendon hybridikonsolille. Tähän joukkioon liittyy myös suomalainen Frozenbyte, joka tuo legendaarisen Trine-sarjansa kokonaisuudessaan uuden sukupolven koettavaksi. Mutta vetääkö trilogian ensimmäinen osa Trine Enchanted Edition vertoja nykyaikaisille tuotoksille vai pitäisikö se heivata suoraan pelimuseon esihistorialliselle osastolle?
Trine kertoo tarinan kolmesta toisilleen entuudestaan tuntemattomasta sankarista, joiden sielut yhdistyvät yllättävien tapahtumien seurauksena. Tästä johtuen vain yksi heistä pystyy kerrallaan kulkemaan maan päällä, toisten pysyessä vangittuna maagisen esineen syövereissä. Etsiessään keinoa kirouksen purkamiseen kolmikko pelastaa siinä sivussa koko kuningaskunnan pahuuden voimilta. Ihan mukiinmenevä tarina toimii yksinpelissä, mutta yhdessä pelatessa asetelma hieman ontuu.
Kolme sankaria
Fysiikkapohjaisen tasohyppelyn pystyy läpäisemään yksin, jolloin pelaaja vaihtelee hahmoa tarpeen mukaan. Saadakseen irti kaiken hauskuuden seikkailusta, kannattaa se kuitenkin kokea yhdessä hyvien ystävien seurassa, mieluiten jopa samalla sohvalla röhnöttäen. Sooloilemista ei suositella, vaikka jokainen henkilö ohjastaa omaa sankariaan: kutkuttavan jännittävistä pulmista selviää vain saumattomalla yhteistyöllä. Esteiden ohittaminen onnistuu monella eri tavalla, ja yksi Trinen hienouksista onkin juuri se, että siinä saa oikeasti käyttää mielikuvitustaan.
Sankareiden joukosta yksi on ylitse muiden: velho Amadeus. Tämä nerokas taikamies keksii ratkaisun melkein kaikkiin arvoituksiin, ja hän tuntuukin kantavan päässään pelin päähahmon valtahattua. Amadeus loihtii erilaisia esineitä, kuten metallisia lautoja ja laatikoita, joista muodostetaan esimerkiksi siltoja ja korokkeita. Näin kolmikko pystyy turvallisesti ylittämään helvetin lieskoja lyövät tulimeret ja kiipeämään korkeiden esteiden huipulle. Toinen suuren velhon kyvyistä on levitaatio-taika, jota hyväksi käyttäen hän pystyy nostamaan esineitä ilmaan ja tökkimään niillä pahikset hengiltä.
Seikkaili satumaassa
Ryhmän ainoana naisvahvistuksena toimii varas Zoya. Hiljaisen sankarittaren selvästi kätevin apuväline lienee heittokoukku, jonka avulla hän pääsee helposti vaikeakulkuisille, korkealla sijaitseville kielekkeille. Syvät, pohjattomat kuilutkaan eivät tuota päänvaivaa Zoyalle, sillä hän pystyy heilauttamaan itsensä niiden ylitse koukusta riippuvalla köydellä. Monitoiminaisen taidot eivät jää siihen, vaan kaiken tämän lisäksi hän ampuu vihollisia murskaksi virtaviivaisella jousipyssyllään.
Viimeisimpänä ja vähäisimpänä joukon hännillä tallustaa mahtava soturi Pontius. Miekalla ja kilvellä varustetun mörssärin taitoja hyödynnetään vähiten, usein pelkästään taisteluissa ja muiden hahmojen suojaamisessa nuolilta ja putoavilta kiviltä.
Silivati seilaa, silivati seilaa
Trinen parhaimpiin puoliin lukeutuu sen anteeksiantavuus. Tallennuspisteitä on ripoteltu ympäri kenttiä hyvin runsaalla kädellä, ja jos joku kolmikosta heittää veivinsä seikkailun aikana, pystyvät muut jäsenet herättämään hänet nopeasti henkiin. Moninpeliin uskaltaa siis liittyä mukaan rauhallisin mielin, vaikkei ehkä olisikaan se paras tasohyppelijä.
Luovan ajattelun lisäksi Trine tarjoaa nannaa myös sille aivolohkolle, joka käsittelee kauneutta. Satumainen maailma näyttää vielä tänäkin päivänä aivan mielettömän upealta, eikä pelatessa voi kuin huokailla ihastuksissaan sille kaikelle ihanuudelle mitä edessään näkee. Taustalla soivat sulosoinnut vain vahvistavat satumaista tunnelmaa, tuoden mieleen lapsuuden kertomukset prinsessoista ja ritareista. Liiallisella kauneudella on toisaalta kääntöpuolensa. Joskus kun ruudulla rellestää useita luurankoja ja taustalla loistaa lukuisia valoja, saattaa ruudunpäivitys laskea hieman alhaiseksi, saaden aikaan pientä nykimistä. Vain tarkkasilmäisimpien yksilöiden huomaamia vaivoja esiintyy onneksi vain parissa kohdassa.
Yksi kuoli pois
Trine on yksi niistä peleistä, joka kuuluu luokkaan ”aivan kuin tehty Switchille”. Sitä pystyy pelaamaan ystävien kanssa joko samalta sohvalta tai verkon välityksellä. Itkupotkuraivarit joillekin saattaa aiheuttaa se, että moninpeli vaatii Nintendo Switch Online -palvelun jäsenyyden.
Lopputekstien pärähtäessä ruudulle mielen täyttää tyytyväisyyden tunne. Satumaiset grafiikat ja mielenkiintoiset pulmat nostavat Trinen tasohyppelygenren kermaan. Jos jostakin täytyy valittaa, niin pientä miinusta tulee keskinkertaisesta tarinasta ja pienistä teknisistä ongelmista. Kokonaisuudessaan pelikokemus on kuitenkin hulppean hieno, ja seikkailun pariin palaa mielellään muiden osien ilmestyessä Switchille.
