Arvostelu sisältää pieniä juonipaljastuksia kaudella esiintyvistä hahmoista.
Kaikki yhden, yksi kaikkien puolesta
Toinen kausi jatkaa studion omaa näkemystä DC Comicsin viittasankarista, Gotham Citysta ja koko Batman-universumista. Lepakkomies on vasta sankaruutensa alkutaipaleella, eivätkä sarjakuvien tai leffojen faneille tutut veriviholliset ole vielä näyttäytyneet Telltalen aikajanassa. Avauskaudella Batman solmi luottamussuhteita poliisivoimiin James Gordonin kautta, ja Kissanainenkin lähes söi miljonääripoikamiehen kädestä. Uusi kausi pyörähti käyntiin The Enigma -jakson voimin viime elokuussa. Salaperäinen Arvuuttaja palasi Gotham Cityyn kylvämään tuhoa samalla vetäen perässään The Agency -nimisen viraston. Viraston johtaja Amanda Waller syrjäytti James Gordonin, jolloin pelaaja jäi kahden tulen väliin. Auttaako luottoystävää vai tukea poliisivoimat haltuunsa ottanutta Walleria? Jotta tilanne ei olisi liian helppo, arvaamaton John Doe hakee itselleen ystävää Waynen suvun ainoasta jatkajasta. Turha tanssia totuuden ympärillä: leveästi hymyilevä sekopää nauttii jatkossa lisänimeä Jokeri. Paketti pitää sisällään viisi episodia, jotka kestävät vajaan pari tuntia kappale.
Toisin kuin ensimmäisellä kaudella, tarina pysyy huomattavasti paremmin koossa. Käsikirjoitus ei poukkoile paikasta toiseen taikka yritä johtaa tarkoituksella harhaan. Pahiksilla on Gothamin pään menoksi juoni, jonka Batman aikoo selvittää ja estää. Lepakkomiehen vaikutus ei tosin yletä joka paikkaan, joten sankariteot on tehtävä suurimman osan ajasta ilman naamiota, Bruce Waynena. Juoni pyörii rikollisporukan suunnitelmien ympärillä. Mukana on jengin aivoina toimiva Harley Quinn, Arnoldin lihakset unohtanut Pakkasukko, meksikolaiselta show-painijalta olemuksensa lainannut Bane sekä ensimmäiseltä kaudelta tuttu kissamainen Selina Kyle. Kantavia teemoja ovat luottamus ja ystävyyssuhteet, kun sekava seurakunta säheltää omia napojaan tuijottaen.
Sankari ilman viittaa
Arvuuttaja, Bane ja Pakkasukko jäävät jalkoihin, kun Harley Quinn ja John Doe ottavat lavan haltuun. Molemmat on kirjoitettu sopivan mielisairaiksi ja arvaamattomiksi, että käänteet tuntuvat mielenkiintoisilta. Bruce Wayne joutuu toden teolla luovimaan valheiden verkostossa, jotta hän saa uuden hihittävän ystävänsä avukseen. Samalla paljastumisen riski kasvaa, jolloin lopputuloksena saattaa olla todellinen katastrofi. Tarinan keskivaihe on Brucen, kun herran alter ego odottaa vuoroaan varjoissa. Telltalen tapaan todellista pelattavaa on vähän, sillä ohjaaminen keskittyy dialogivalintoihin ja muutamiin taistelukohtauksiin. Traagisia ja todella vaikeita valintoja on harvassa, eikä pelaajaa viedä The Walking Deadin tyylisesti äärirajoille asti. Kaikkia ei kuitenkaan voi miellyttää, vaan ihmissuhteiden ylläpito on ainaista narulla tanssia. Joku suuttuu, teki sitten mitä tahansa.
Teknisesti The Enemy Within yllättää positiivisesti. Sama pelimoottori pyörii edelleen pohjalla, mutta nykimisistä ja pätkimisistä ollaan päästy eroon ainakin Xbox-version osalta. Tuttu sapluuna alkaa tuntua silti puuduttavalta, vaikka tarina sitä jaksaakin kannatella maaliin asti. Tekijöiden on hiljalleen keksittävä uusia innovaatioita seikkailuihinsa, sillä samat ongelmat ovat olleet läsnä jo useamman pelisarjan ajan. Telltale ei enää herätä tunteita samalla tavalla kuin ennen, ja osan ”yllättävistä” valinnoista näkee jo kaukaa. Huvittavasti Batmanin todellinen identiteetti on maailman huonoiten varjeltu salaisuus, joten on mielenkiintoista nähdä mihin mahdollinen kolmas kausi kuljettaa viittamiestä.
Déjà vu
Telltalen julkaisuiden arvostelu on nykyään tylsää puuhaa. Pelimoottori ja ongelmat ovat pysyneet samoina jo useamman pelisarjan läpi. Vaikka aihepiirit ja lisenssit muuttuvat, perusrunko ei vaihdu mihinkään: valintoja, reaktiotestejä ja muutama helppo pulma. Tales from the Borderlands oli sentään hulvattoman hauska, jolloin se tuntui virkistävältä tuulahdukselta synkkien aihepiirien seassa. Lepakkomiehen tapauksessa palataan samaan, vakavaan tunnelmaan.
Batmanin toinen kausi on tarinavetoisten seikkailupelien ystäville varma valinta, mutta se ei todellakaan tuo mitään uutta kuluneeseen kaavaan. Melkein kaikki studion sarjat pelanneelle The Enemy Within on yllätyksetön vaikkakin viihdyttävä kausi. John Doen kasvutarina Jokeriksi kiinnostaa ja onkin onnistuneesti kerrottu, mutta toivottavasti muuten läpitahkottuun sapluunaan saataisiin jo hieman uudistusta. Hyvä kokonaisuus liian tutussa paketissa.
