Leppoisat siniset hemmot suututtivat vain kerran

Smurffeille kaikki on suurta ja ihmeellistä, koska otukset ovat sormenpään kokoisia. He eivät käytä ronskia kieltä, vaan korvaavat tuhmat sanat smurffilla. Mission Vileafissa sanaillaan myös ilman tuhmuuksia, sillä dialogi on mitoitettu lapsellekin ymmärrettävään muotoon.

Missä Velho, siellä rikkakasvi

Juonta kuljetetaan mainioilla animoiduilla piirroskirjoilla, joita säestää paksulla brittiläisellä murteella puhuva satusetä. Varsinainen tarina on suhteellisen pinnallinen. Smurffien rakas kyläpahanen Taivaanäärelä on joutunut saastuneiden villikasvien valtaan, jotka velho Gargamel loitsi maailmaan. Kasvustosta ja Gargamelista on päästävä eroon, ja kitkemishommiin löydetään ratkaisu smurffinaattorista. Laitteen avulla villikasvit voi puhdistaa, mikä on ainoa keino palauttaa metsän rauha ennalleen.

Seikkailu ei ole kovin pitkä, ja sen suorittaa helposti parissa illassa. Kokemusta venytetään puoliavoimella maailmalla, jonka puhdistamista voi jatkaa läpäisynkin jälkeen. Homma käy käden käänteessä, sillä smurffinaattoria voi parannella maailmasta kerättävillä salaisilla varaosilla. Ilman niitäkin pömpelillä voi leijua ja pyrähdellä tuulen lailla eteenpäin. Eikä siinä vielä kaikki!

Salainen robottiystävä

Smurffinaattorin sisällä asuu pienen pieni robotti. Peltikaveri hypähtää mukaan kaverin kytkiessä toisen ohjaimen päälle. Robotti ampuu puhdistavia pommeja ja laskee keijupölyä pahojen asioiden päälle. Tinamies on pieni, söpö ja yhdentekevä. Sen hyötysuhde jää vajaaksi, koska kaikki viholliset ovat helppoja kukistaa. Mutta ainakin tällä tavoin perheen molemmat lapset saavat pelata yhtä aikaa, ja vanhemmat säästyvät turhalta hampaiden kiristelyltä.

Robotin kanssa tai ilman hermoja kiristää ajoittain temppuileva kamera. Varsinkin kahdestaan pelaillessa se on usein aivan liian lähellä. Peltipörrö heiluu aina kameran ulkopuolella, ja kamera lukittuu vain tarinan päätähteen. Se voi aiheuttaa kiistaa perheen nuorimmissa, koska robotti hyppää nopeasti takaisin smurffin selkään, jos se sattuu harhailemaan liian pitkälle.

Mission Vileafin kohderyhmä on selkeästi nuorempi yleisö, koska vaikeusaste on naurettavan helppo. Julkaisu on tarkoitettu vaihtamaan ruttusuut hymynaamoihin, mistä syystä kokemusta ei ole pilattu kuolemilla. Smurffeilla ei ole perinteisiä elämiä, vaan sydämet kertovat sininuttuisen kaverin terveydentilasta. Kun elämä hupenee loppuun, hyppää hahmo takaisin siihen mihin jäätiin.

Jani-Petterin loistava syntymäpäivälahja

The Smurfs: Mission Vileafin maailma näyttää kauniilta ja värikkäältä, sekä kentät ovat persoonallisia. Sävelmissä on kuultavissa menneiden aikojen Smurffit-viboja, eikä onneksi niitä tanssittavia hittejä. Tansittavien hittien tapaan ainoa asia, joka ärsyttää, on hahmojen jatkuva nasaali kälätys sekä jokaisen asian smurffaaminen. Mutta jos tältä pystyy sulkemaan korvansa, on seikkailu leppoisaa tekemistä.

The Smurfs: Mission Vileaf on tasohyppelyä parhaimmillaan. Hahmot tottelevat käskyjä vaivatta ja tasolta toiselle loikkiminen ei vaadi suuria ponnisteluja (heh, heh). Tekijät ovat selvästi ottaneet vaikutteita myös muuan Batmaneista, sillä osassa kentistä edetään piileskellen kaksiulotteisesti Scarecrow-väliosioiden tapaan.

En tiedä voiko Smurffeilta vaatia enempää. Se on leppoisa tuulahdus aikuisellekin ja todennäköisesti uppoaa perheen pienempiin erityisen hyvin. Jos lapsesi kinuaa videopeliä lahjaksi etkä keksi sopivaa, tässä se on! Smurffit on harmiton, eikä varmasti turmele kenenkään Jani-Petteriä.