Virtuaalinen vastuu
Ja rukouksiin vastataan. Jumalallinen voima saapuu maapallolle auttamaan luomuksiaan. Ihmismäinen mutta kuolematon luojamme lentää Teräsmiehen lailla paikasta toiseen useamman Machin nopeudella. PlayStation VR -päähinettä – toisin sanoen katsetta – kääntämällä voi hienosäätää lentosuuntaa, kun taas ohjaimen oikealla tatilla suoritetaan jyrkemmät käännökset. Olkanappien takaa säädetään lentokorkeutta ja ammutaan vihollisia räjäyttäviä säteitä. Punaiset alueet vastuksien aluksissa kuvastavat heikkoja kohtia, joten niihin on tähdättävä – oli sitten vastassa lentävä lautanen tai kerrostalojen läpi porautuva matomainen robotti. Vaikka pelihahmo onkin kuolematon, viattomia uhreja ei saa kertyä liikaa tai suojelutehtävä epäonnistuu.
Megaton Rainfallin maailma on kokemisen arvoinen, sillä rakas kotiplaneettamme on mallinnettu aidosti vastaamaan esikuvaansa. Kaupungit ovat tosin pienempiä ja satunnaisgeneroituja, mutta maanosat ja tärkeimmät maamerkit tunnistaa helposti yläilmoista ihastellessa. Pilvissä ja aina avaruudessa asti lentämisessä on jotain maagisen kaunista, niin kauan kun itse toimintaan ei tarvitse osallistua. Sen jälkeen suhteellisen suoraviivainen ja monotoninen sotiminen tuntematonta vihollista vastaan viihdyttää muutaman mission verran. Pelihahmo kerää uusia kykyjä tarinan edetessä, mutta tehtävät ovat alusta loppuun hyvin samankaltaisia ja tylsiä nopeatempoisen musiikin pauhatessa taustalla.
Minttu, olet kryptoniittini
VR-pelien yksi suurimmista haasteista on pelaajan pitäminen hyvävointisena. Kerran kun maha täyttyy oksennuksesta, paluuta virtuaalitodellisuuteen ei ole. Samalla tavalla kuin nuoruusvuosien alkoholikäyttäytymisessä, takaraivoon jää muistijälki pahan olon aiheuttajasta – ja sen jälkeen kyseiseen peliin yhdistää automaattisesti epämiellyttäviä tuntemuksia. Jo pelkkä lyhyt paluu nostaa kylmää hikeä otsalle, ja tämä on myös Megaton Rainfallin ongelma. Vapaa lentäminen ja hektinen taistelu talojen välissä aiheuttaa varsinkin talojen rakenteisiin törmätessä huimausta ja välitöntä suuntavaiston menetystä. Maapallon yllä leijuminen ja liitely on nautinto, itse pelaaminen ei.
Asiaan voi yrittää vaikuttaa säätämällä ohjauksessa käytetyn asteittaisen kääntymisen eri parametreja, mutta useimmiten vapaa, sulavampi liikkuminen vain lisää mahan vellomista. Harmi sinänsä, sillä Megatonissa on paljon hyvääkin. Tekijät ovat onnistuneet luomaan illuusion mahtavasta voimasta, suurista mittasuhteista ja valtavasta vastuusta. Maapallo on suuri ja jumalaisen kaunis paikka.
Ei minun taisteluni
Harmittavasti oma PSVR-kokemus jäi hyvin lyhyeksi pahan olon takia. Megaton Rainfall on pelattavissa myös ilman VR-päähinettä, joskin tarinalliset ja pelilliset puutteet pysyvät samana. Jatkossa nautinkin ihmisten pelastamisesta esimerkiksi Housemarquen loistavan Resogunin parissa – hyvävointisena.
Aamen.
