Meidän kaikkien ikioman putkimiehemme pitkä ja ansiokas urheilu-ura jatkuu Mario Sports Mixillä, jossa, useimmista muista Mario-urheilupeleistä poiketen, keskitytään yhden lajin sijasta useampiin. Nintendo ulkoisti pelin Square Enixille, jolla on aikaisempaa kokemusta Mario-liikunnasta muutaman vuoden takaisen DS-pelin Mario Hoops 3-on-3:n tekijänä.
Lajeja on neljä: jääkiekko, koripallo, lentopallo ja polttopallo. Hahmokaarti ulottuu toiselle kymmenelle ja koostuu arvatenkin tutuista kasvoista erilaisine ominaisuuksineen. Joukkueet koostuvat oman valinnan mukaan kahdesta tai kolmesta pelaajasta. Pelaaja voi otella joko yksittäisiä matseja tai osallistua turnauksiin, joita pelatessa aukeaa uusia pelikenttiä, hahmoja ja vaikeustasoja. Aluksi turnauksia voi pelata vain helpoimmalla vaikeustasolla, mikä tekee voittamisesta etenkin sieniturnauksessa aivan naurettavan helppoa – vai miltä kuulostavat lukemat 40–1 koripallossa tai 25–0 jääkiekossa? Kukka- ja tähtiturnauksissa ei nyt aivan näin huimia lukuja nähdä, mutta nekin ovat selvästi vasta-alkajille tarkoitettua lämmittelyä, joten todelliset haasteet alkavat vasta uuden vaikeustason avautuessa. Yksittäisiä otteluita voi onneksi pelata haluamallaan vaikeudella heti alusta asti.
Tietyt peruskontrollit ovat kaikissa lajeissa samat: A-napilla syötellään, C-napilla vaihdetaan kontrolloitavaa pelaajaa ja nunchalla ohjataan tätä, motea heiluttamalla lähtevät laukaukset, lyönnit ja heitot. Kun pallo tai kiekko on omalla joukkueella, A:ta pohjassa pitämällä pelaajat lähtevät yhteishyökkäykseen, joka onnistuessaan kulminoituu maaliin, koriin tai voitettuun pisteeseen. Joukkueilla on omat voimamittarit, ja kun sellainen on latautunut täyteen, A-B-nappeja yhtaikaa painamalla lähtee erikoishyökkäys, joka on kullakin hahmolla aina omanlaisensa ja eri lajeissa hieman omantyylisensä.
Puhtaan urheilun puolesta
Lentopallo on lajeista kaikista mote-painotteisin, koska siinä kaikki pallon kontrollointi tapahtuu heiluttelulla. Tämä on myös lajin suurin heikkous, koska pelkkä heiluttelu saattaa koitua pitkän päälle hieman monotoniseksi puuhaksi, etenkin kun pallon lyöminen ei vaadi edes kovin tarkkaa ajoitusta eikä heilutuksen suunta vaikuta pallon lentorataan mitenkään. Vastustajan iskulyöntejä voi yrittää torjua oikea-aikaisella hypyllä verkolle, mikä sitten vaatiikin vähän tarkemman ajoituksen onnistuakseen. Mikäli vastustajan lyönti uhkaa mennä sisään, erikoishyökkäystä käyttämällä tilanteen voi pelastaa kääntämällä sen omaksi vastahyökkäykseksi. Omat aloitussyötöt ja iskulyönnit voi yrittää tähdätä strategisiin tyhjiin paikkoihin vastustajan kenttäpuoliskolla.
Pelin omaleimaisin laji on polttopallo, jota ei ole aiemmin urheilupeleissä usein nähty. Tavallisten heittojen sijasta vastustajaa voi hämätä valeheitolla, jolloin pelaaja on heittävinään pallon mutta pitääkin sen itsellään. Kohti tuleva pallo tietää energian menetystä, ellei pelaaja väistä sitä motea heiluttamalla tai ota siitä koppia A-B-nappeja yhtaikaa painamalla. Kaiken energian menetettyään pelaaja siirtyy kentän laidoille kapeisiin karsinoihin, joista hän voi yhä jatkaa vastustajien polttelua saatuaan hänelle syötetyn tai kentän laidalle pomppineen pallon. Jos laidalla oleva pelaaja osuu vastustajaan, hän pääsee takaisin kentälle, tosin vain yhden energiayksikön turvin. Voittaja on se, ken saa poltettua kaikki vastustajat tai jolla on enemmän pelaajia kentällä peliajan päätyttyä.
Jäällä maskotitkin liikkuvat nopeimmin, joten jääkiekko on kaikista hektisin laji taklauksineen ja laukauksineen. Kauempaa vedetyt lämärit menevät harvemmin sisään asti, joten maalivahdin harhauttelu ja tähdätyt laukaukset läheltä ovat se paras vaihtoehto. Tavallista voimakkaampi veto saadaan ladattua Z-nappia pohjassa pitämällä ja sitten motea heiluttamalla. Vedon lataaminen tosin kestää pienen tovin, eikä pelaajaa voi silloin liikuttaa, joten voimalaukaukset kannattaa säästää sellaisiin tilanteisiin, joissa lähituntumassa ei ole taklaavia vastustajia. Joskus kaksi kuumakallea ajautuu tappeluun, jonka voittaakseen pelaajan täytyy vemputtaa motea kuin viimeistä päivää.
Koripallossa donkkailu on vaivattomin ja näyttävin tapa kartuttaa pistesaldoa, mutta heittelemälläkin koreja syntyy, ja kaukaa upotettu kolmonen maistuu paljon makeammalta kuin helppo donkki. Pallon anastaminen onnistuu herrasmariomaisesti vastustaja nurin tönäämällä. Omaa koria kohti heitetty pallo saadaan torjuttua sen eteen hyppäämällä, donkin torjumiseen vaaditaan tämän lisäksi vielä ilmassa pyörähtäminen. Jos vastustaja näyttää torjuvan oman donkin, A:ta painamalla voi vaihtaa lennossa strategiaa ja suorittaa donkin sijasta pienen heiton. Koripallossa yhteishyökkäyksestä on turhankin paljon etua, sillä se tuottaa tulosta vähän liiankin usein, kun taas muissa lajeissa yhteishyökkäys saadaan usein myös torjuttua.
Urheilulajien lisäksi pelissä on neljä party-peliä, jotka tarjoavat nimensä mukaisesti mariopartymaisempaa neljän pelaajan minipelimeininkiä. Piranha-kasvin ruokkimisessa heitellään ja donkkaillaan hedelmiä lihansyöjäkasvin kitaan ja pyritään torjumaan vastustajien heittoja ja donkkeja. Pommipelissä juostaan kilpaa pakoon kentälle sinkoilevien pommien tieltä. Mätkintäpelissä liikutaan luistimilla ja huidotaan mailoilla vastustajia ulos kentältä. Omassa suosikissani musiikkipelissä tehdään muiden kanssa yhteistyötä juoksentelemalla posetiivistä lenteleviä erivärisiä palloja kiinni, jotta pysyttäisiin oikeassa nuotissa. Party-pelit ovat urheilulajeihin verrattuna selvästi toissijaista pelaamista, mutta tarjoavat silti mukiinmenevää pikkuviihdettä ja tuovat pelille pienoista lisäarvoa.
Apuvälineurheilu kunniaan
Pelikentille ilmestyy vähän väliä laattoja, joiden päälle astumalla saa mariokartmaisia apuvälineitä vihollisten rökitykseen: kilpikonnan kuori ja pommi tyrmäävät vastustajan hetkeksi, sininen sieni pienentää hänet peukaloisiksi, banaaninkuoreen astuva vastustaja liukastuu. Tavaroiden oikeaoppisella ja -aikaisella käytöllä saa pedattua itselleen etulyöntiaseman pisteiden haalimiseen. Laatoille astumalla saa välistä myös kolikoita, jotka ovat kukin yhden pisteen arvoisia ja lisätään saldoon aina maalinteon yhteydessä.
Pelikentät eivät ole keskenään veljeksiä, sillä monilla kentillä on omanlaisiaan elementtejä. Joillakin kentillä pallon lentoradan tiellä on esteitä, kuten tolppia ja vesisuihkuja. Välillä kentälle lentää kilpikonnan kuoria, banaaninkuoria tai laavapalloja, välillä pelikenttä liikkuu tai pyörii suuntaan jos toiseenkin. Ainoa epäreilulta tuntuva elementti oli erään kentän pistejärjestelmä. Kentällä oli täpliä, joiden päällä vaihtui eri kertoimia ja numeroita, ja täplien kohdalta tehdyt maalit tulivat tilille niiden mukaisesti joko tavallista suurempina tai miinusmaaleina. Kun pistesaldo kasvaa tai vähenee kerralla peräti 30 pisteellä, voittaminen ei enää perustu taitoon, vaan pikemminkin hyvään tai huonoon tuuriin.
Casual-luonteestaan johtuen Mario Sports Mix ei tarjoa kovin teknistä tai monimutkaista urheilua, ja joillekin pelaajille erilaisia toimintoja saattaa olla liian vähän. Toisaalta joka lajissa on omia erityistoimintojaan ja lisäksi erinäisiä kikkoja ja liikkeitä, joita ei erikseen mainita tutoriaaleissa. Erilaiset pelikentät ja vihollisia vastaan käytettävät tavarat tuovat myös oman lisänsä urheilemiseen.
Mario Sports Mixin parissa viihtyy sen verran hyvin, että tekee mieli lisää: en olisi nimittäin pannut pahakseni, jos lajivalikoima olisi ollut 1–2 urheilulajia laajempi. Joka tapauksessa pelin neljä lajia ovat taidolla suunniteltuja ja kohtuullisen hyvin toteutettuja kokonaisuuksia, jotka tarjoavat mukavan vauhdikasta pelattavaa casual-urheilun ystäville.
