Wonder Boy -sarja on hassu väliinputoaja kultaisen 80-luvun tasohyppelyruuhkassa. Marion ja Sonicin seikkailujen jalkoihin jäänyt sarja on tästä huolimatta onnistunut saavuttamaan vuosien saatossa jonkinmoisen kulttimaineen, syystäkin.
Pelimekaanisesti Wonder Boy -sarjan nimikkeet tarjosivat aina putkimiestä tai sinistä siiliä syvällisempiä pelikokemuksia. Erityisesti Sega Master Systemille vuonna 1989 ilmestynyt, sittemmin mainiosti remasteroitu, Wonder Boy III: The Dragon’s Trap onnistui tekemään vaikutuksen RPG-elementeillä ryyditetyllä tasohyppelyllään. Vaikka ranskalaisstudio Game Atelierin Monster Boy and the Cursed Kingdom ei olekaan haalinut taakseen sitä virallista Wonder Boy -lisenssiä, on kyseessä puhdas henkinen jatko-osa loistavalle sarjalle.
Eläinmaailman kolttosia
Kymmenisen tuntia elämästä lohkaiseva savotta käynnistyy, kun protagonisti Jinin Nabu-setä päättää syystä tai toisesta muuttaa kaikki kyläpahasen ihmiset erilaisiksi eläinhahmoiksi. Tämä taas toimii kyllin pätevänä syynä lähteä selvittämään miekkosen tarkoitusperiä ja tietty siinä samalla palauttamaan kotikylä entisenlaiseen loistoonsa.
Eläinhahmoiksi muuttuminen on alusta saakka yksi pelin kantavia koukkuja, pystyyhän sinitukkainen sankarimmekin muuntumaan pitkän matkan varrella kuudeksi eri ominaisuuksin varustetuksi otukseksi. Piskuinen käärme hallitsee seinäkiipeilyn, kun taas sammakko heijaa suurempien kuilujen yli kieltä apuna käyttäen ja vihollisia suuhunsa napsien. Väkivahva leijona taas ryntäilee vetten päällä pullean possun haistaessa tarkalla kärsällään maastoon piilotetut aarteet. Eri eläinhahmojen tasapainotus toimii alusta saakka mainiosti, ja uusia kykyjä esitellään pelaajalle mukavan tasaiseen tahtiin. Tuloksena alkuunsa monimutkaiselta vaikuttava mekaniikka iskostuu selkärankaan vaivihkaa, juuri kuten pitääkin.
Genre oli mikä?
Monster Boy yhdistelee nokkelalla tavalla niin metroidvaniaa, perinteistä tasohyppelyä kuin JRPG-henkistä hahmonkehitystäkin. Vanhoja miljöitä on hyvä palata koluamaan uusiksi, kunhan inventaarioon on saanut haalittua uusia etenemistä helpottavia esineitä tai eläinmuotoja. Hiukan epäselvä karttaratkaisu saattaa aiheuttaa matkan varrella harmaita hiuksia ja useamman minuutin harharetkiä, mutta ei missään vaiheessa rasittavissa määrin. Meininki on kautta linjan leppoisaa ja mukavan vaivatonta – ainakin siihen kirotulla tavalla vaikeustasoa nostavaan tulivuorikenttään saakka. Tämä useamman tunnin mittaiseksi pitkitetty, ja kehittäjien mukaan kertaalleen alusta saakka uusiksi suunniteltu, luolasto on koko seikkailun ylivoimaisesti pahin aallonpohja, jossa taatusti moni pelaaja heittää hanskat tiskiin. Harmittava särö muutoin niin kovin nautittavassa kokonaisuudessa.
Nostalgiaa ja moderniutta, sopivassa suhteessa
Myös audiovisuaalisella puolella monsteripoika onnistuu haalimaan puhtaat paperit. Piirroselokuvamainen animaatio on kautta linjan tyylikästä, ja näyttävä kokonaisuus rullaa yskähtelemättä. Myöskään bugeja ei tullut vastaan pitkän matkan varrella, mikä tuppaa olemaan nykypeleissä kohtuullisen harvinaista. Modernisoidut sävelmät lainaavat paljon vanhoja tuttuja melodioita, ja tekijäkööriin onkin onnistuttu haalimaan Yuzo Koshiron, Motoi Sakuraban ja Michiru Yamanen kaltaisia muusikkoveteraaneja. Alkuperäispelien luoja Ryuichi Nishizawan kättenjälki taas näkyy yleisessä retrofiiliksessä, johon on heitetty juuri sopiva ripaus modernimpaa tasohyppelyä.
Painotettakoon vielä, että Monster Boy and the Cursed Kingdom ei ole remasterointi sanan varsinaisessa merkityksessä. Kyseessä on harvinaisen hyvällä maulla ja oikealla tavalla sarjan aiempia osia kunnioittaen tehty paluu Wonder Boy -pelien ihastuttavaan maailmaan. Monsteripojan seikkailut miellyttävät taatusti jokaista metroidvanioiden ystävää, mutta aivan erityisen paikkansa se saa aikoinaan alkuperäisteoksia pelanneiden sydämissä.
