Orpokoti metsän keskellä
Déraciné sijoittuu hyvin paljon Harry Potterien Tylypahkaa muistuttavaan miljööseen, ulkomaailmasta eristettyyn vanhanaikaiseen koulurakennukseen. Pelaaja astuu uuteen olemukseensa totuttelevan tuoreen keijun astraaliruumiiseen ja alkaa tutustua sekä ympäristöönsä että voimiinsa.
Déracinén maailmassa keijut elävät pysähtyneissä ajan hetkissä. Pelissä liikutaan kellon viisareita siirtelemällä yhdestä silmänräpäyksestä toiseen tutkien maailman tapahtumia ja korjaamalla historian epäkohtia. Tapahtumien muokkaamiseen tarvittavan energian keijut imevät elävistä olennoista, kuten ihmisistä. Kaikki tämä energia on pois uhrin elinvuosista.
Pelin aikana hypitään ajassa eteen ja taakse päin oppien koko ajan jotain uutta orpokodin asukkaista ja heille tapahtuneista kauheista asioista. Sivusta kuultujen keskustelujen tai päiväkirjamerkintöjen pohjalta voi tehdä päätelmiä siitä, mikä on käynnistänyt ikäviin lopputuloksiin johtaneen tapahtumaketjun. Tällä tiedolla varustautunut keiju voi palata ajassa takaisin ja tehdä pieniä muutoksia, joilla ehkäistä karut kohtalon iskut.
Mutta tunnetusti menneisyyden muuttamisella on hintansa.
Déja vu toisensa jälkeen
Déraciné kuuluu paljon halveerattuun kävelysimulaattorien lajityyppiin, ja tunnelmansa puolesta se muistuttaakin paljon Everybody's Gone to the Rapturea tai The Vanishing of Ethan Carteria. Varsinaista pelattavaa ei juurikaan ole, mikä tuntuu yllättävältä ottaen huomioon vahvasti mekaniikkoihinsa nojanneet From Softwaren edelliset tuotokset.
Peli on jaettu kohtauksiin, jotka tyypillisesti alkavat tilanteeseen tutustumisella. Kun on selvinnyt, mitä on tapahtunut ja mitä pitäisi saada tapahtumaan, alkaa paikkojen koluaminen jonkin esineen löytämiseksi ja siirtämiseksi jonnekin muualle. Lopuksi juhlitaan, kun tehtävä on suoritettu. Kuulostaa yksinkertaiselta ja haasteettomalta, ja ihan syystä.
Mekaniikkojen köyhyyttä kompensoi tunnelman rikkaus. Toisaalta tunnelmaan sekoittuu ripaus kyllästyneisyyttä siinä vaiheessa, kun pelaaja lähtee suorittamaan samaa kohtausta kolmatta kertaa nähdäkseen, mitä historiaan tehty korjaus on tällä kertaa muuttanut.
Mutta minne se VR jäi?
Kävelysimulaattoriksi Déraciné on ihan peruspätevä, mutta se ei tee juuri mitään sellaista, mikä olisi mahdollista vain virtuaalitodellisuudessa. Toisaalta TV-ruudulla kokemus olisi todennäköisesti jäänyt paria askelta laimeammaksi, joten sikäli peli toimii hyvänä osoituksena siitä, että joskus pelkkä VR:n lisääminen ilman muita höysteitä voi riittää tekemään lopputuloksesta paremman.
Déraciné ei siis mullista genreä, eikä se ole poikkeuksellisen loistava VR-ominaisuuksien demoaja, mutta kyllä siitä ihan mukiinmenevää virtuaalikypärän täytettä saa.
