Mass Effect 2

Marraskuussa 2007 BioWaren roolipelijumalat laskeutuivat taivaasta Xbox 360 -pelaajien keskuuteen julistamaan uutta evankeliumia. Galaksimme sivilisaatiot kutsuivat sitä Mass Effectiksi. Tieteisroolipelien ilosanoma otettiin riemulla vastaan, mutta sekaan mahtui myös soraääniä. Kerettiläiset mourusivat tylsistä sivutehtävistä, helvetillisistä autioplaneetoista ja kiirastuleen verrattavista hissimatkoista. Kehittäjät ottivat luomuksensa saamat moitteet suoraan sydämeensä, sillä jatko-osassa keskitytään viilaamaan alkuperäisen pelin ongelmia – niin hyvässä kuin pahassakin. Tuloksena on aikaisempaa hiotumpi ja virtaviivaisempi tieteisseikkailu, jolle voi helposti antaa synnit anteeksi.

Poliitikot...

Komentaja Shepard pelasti galaksin varmalta tuholta ensimmäisen seikkailun päätteeksi, mutta pelottavan konerodun uhka jäi edelleen väijymään avaruuden tyhjyyteen. Galaktinen neuvosto haluaa kuitenkin lakaista aikaisemmat tapahtumat maton alle ja uskotella kaikille tilanteen olevan hallinnassa. Shepard laitetaan putsaamaan geth-invaasion jälkihöyryjä, kun todellinen uhka iskee jostain aivan muualta. Sen torjuminen vaatii epätoivoisia keinoja.

BioWare loi sarjan avausosalla ja kahdella romaanilla tulevaisuudenvision, josta ei puutu syvyyttä saati mielenkiintoisia yksityiskohtia, joten jatko-osassa voidaan keskittyä toimintaan ja draamaan. Mass Effect 2:ssa tuttu universumi näytetään uudesta vinkkelistä. Tarina vie pelaajat Linnunradan synkimpiin kolkkiin värväämään vaarallisimpia mahdollisia tappamisen ammattilaisia. Käytännössä kaikki tapahtumapaikat ovat uusia. Galaksikartalle kuuluu nyt useampia Citadel-avaruusaseman kaltaisia eloisia asutuskeskittymiä, joissa päästään liikkumaan vapaamuotoisemmin ja näkemään maailman nurjempi puoli. Maisemissa piisaa tutkittavia yksityiskohtia ja jututettavia hahmoja ihailtavat määrät.

Harkittu taidesuunnittelu tekee ympäristöistä näyttäviä. Pehmeä valaistus luo futuristisiin maisemiin sopivan hämyisää tunnelmaa. Kokonaisuus pyörii verrattain sulavasti tiukan toiminnankin pyörteissä. Hissimatkojen sijaan tuijotetaan tavallisia latausruutuja, joilla piisaa edelleen pituutta. Pelin musiikkiraita sekoittelee tuttuja teemoja ja syntikkasointuja dramaattiseen rumpujen jyskytykseen ja orkestraaliseen sävellykseen, mikä sopii erinomaisesti yhteen pelin muiden osa-alueiden kanssa.

Jokerin varjo

Mass Effectin valttikortteja ovat fiksusti rakennetut hahmot ja niiden kanssa käytävät keskustelut, joissa päästään vaikuttamaan pelikokemukseen. Hyvin pohjustettu universumi tarjoaa valmiiksi mielenkiintoisia jännitteitä eri rotujen ja ryhmittymien välillä, mitä hyödynnetään mainiosti käsikirjoituksessa. Fanien iloksi ensimmäisessä pelissä tehdyt päätökset muokkaavat seikkailun yksityiskohtia yksilölliseksi kokonaisuudeksi, mikäli pelaaja jatkaa seikkailuaan vanhalla hahmolla. Aikaisemmat valinnat eivät käännä pääjuonen suuntaa, mutta muistutukset Shepardin tekosista lämmittävät mieltä ja saavat seikkailun tuntumaan ratkaisevasti henkilökohtaisemmalta.

Trilogian keskimmäinen osa ei vie tarinaa merkittävästi eteenpäin vakuuttavasta avauksesta huolimatta. Suurin osa peliajasta kuluu tiimijäseniä värvätessä ja näihin liittyviä tehtäviä suorittaessa, jolloin pääjuonen tapahtumat unohtuvat helposti taustalle. Mukaan mahtuu toki todella voimakkaita kohtauksia, suuria puheita ja hienoja taisteluita. Silti galaksista tekevät aidosti pelastamisen arvoisen sitä asuttavat hahmot, jotka erottavat BioWaren tuotokset esimerkiksi Bethesdan vastaavista.

Mass Effect 2:n laaja hahmokaarti koostuu toinen toistaan mielenkiintoisemmista henkilöistä. Uudet tiimijäsenet ovat huomattavasti alkuperäistä kuusikkoa rajumpia ääritapauksiä – sitä pakollista avaruusjääkäriä lukuun ottamatta. Heidän taustoihinsa pääsee tutustumaan laajalti keskustelujen sekä uusien lojaaliustehtävien merkeissä, mikä edesauttaa taistelutovereihin kiintymistä. Kun hahmoihin perehtyy syvällisemmin, ottaa niitä koskevat valinnat huomattavasti henkilökohtaisemmin. He eivät myöskään pelkää ilmaista mielipidettään Shepardin tekosista. Ilmiö vahvistuu entisestään ensimmäisestä pelistä tuttujen kasvojen kohdalla.

Punainen on pahuutta

Kerronnallisesti jatko-osa pysyy edeltäjänsä viitoittamalla tiellä. Mass Effect 2:n keskustelut ovat elokuvamaisia kohtauksia verrattuna esimerkiksi Dragon Agen perinteisempään tekstiseikkailumaiseen rakenteeseen. Pelaajalle annetaan suuntauksellisia vaihtoehtoja prikulleen tarkkojen kommenttien sijaan. Useimmiten hyvän ja pahan repliikin erottaa helposti toisistaan, mutta toisinaan eteen tulee vähemmän selviä tapauksia tai aidosti tukalia päätöksiä. Valintoja miettiessä kannattaa aina huomioida potentiaaliset seuraamukset, jotka käyvät toteen dramaattisessa loppuhuipennuksessa tai viimeistään trilogian päätösosassa.

Mass Effect 2 sisältää käsittämättömän määrän laadukkaasti näyteltyä ja ajatuksella kirjoitettua dialogia. Kehittäjien mukaan repliikkejä kuullaan peräti yli 25 000. Keskusteluihin on upotettu yllättävän paljon huumoria, joka saa varmasti fanien sukat pyörimään jaloissa.

Perinteisten dialogivaihtoehtojen rinnalle on tuotu tapahtumien kulun kääntävät hyvis- ja pahiskeskeytykset. Ruudulle ilmestyvä ikoni pakottaa pelaajan miettimään nopeasti, haluaako hän kenties pahoinpidellä kuulusteltavaa rikollista tiedonmurusten toivossa. Vauhdikkaat käänteet tuovat keskusteluihin lisää eloa yhdessä liikkuvamman kameran kanssa. Hahmot eivät enää pelkästään seiso kasvotusten puhumassa niitä näitä, vaan Shepard saattaa vaikkapa istahtaa tuttavan kanssa lasilliselle jutustelemaan henkeviä. Keskustelijoiden ilmeet animoidaan uskottavasti pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta: esimerkiksi Shepard osaa näyttää tuimalta, mutta komentajasankarin hymyssä piilee tahattoman koomisia piirteitä.

Valtaosa välinäytöksistä pyörii reaaliajassa keskustelujen takia, mutta suurimman mittakaavan pätkät on renderöity etukäteen. Henkilökohtaisesti olen tätä suuntausta vastaan, sillä se lisää näyttävyyttä kerronnan yhtenäisyyden kustannuksella. Lisäksi toisinaan kohtauksissa esiintyy erittäin lyhyitä taukoja, kun peli joutuu miettimään valintojen seuraamuksia. Kumpikaan ilmiöistä ei kuitenkaan onnistu pilaamaan immersiota.

Vihollisia kaikkialla!

Mass Effect 2:n toimintaa on viety eteenpäin huomattavasti yksinkertaisilla keinoilla. Räiskiminen muistuttaa entistä enemmän Gears of Warin suojautumiseen perustuvaa räimettä. Shepard nojaa esteisiin ja irtoaa niistä yhtä nappia painamalla. Hän ei vain osaa laajasta sotilaskoulutuksestaan huolimatta pitää päätään piilossa, joten esimerkiksi aseiden vaihtaminen saattaa nostaa hänet pystyjaloille kesken tulitaistelun. Lineaariset ympäristöt on suunniteltu räiskimistä varten, sillä satunnaisista laatikoista koostuvien varastohallien määrää on karsittu huomattavasti. Myös viholliset osaavat käyttää suojaa hyödykseen, mutta useimmiten määrä ja kestävyys korvaavat laadun. Toimintaan uppoutumista helpottavat tiheään isketyt tallennuspisteet.

Ampuma-aseilla osuminen riippuu nyt pelaajan taidoista eikä hahmon kehitystasosta. Osaavat pelaajat voivat peräti napsia päälaukauksia, jotka tekevät normaalia enemmän vahinkoa. Aseet tuntuvat tehokkaammilta jylhempien äänitehosteiden ja näyttävien osumareaktioiden ansiosta. Tulevaisuuden tykit ylikuumenevat edelleen, mutta uuden teknologian takia jäähdytys suoritetaan lippailla, joita on äärellinen määrä. Muutos pakottaa hyödyntämään hahmoille siunattuja erikoiskykyjä entistä tehokkaammin. Varjopuolena kesken kuumimman taistelun iskevä lipaspuutos saattaa turhauttaa. Uudistukset tuovat aseet lähemmäksi nykyajan luotiruiskuja latausanimaatioita myöten.

Shepardin kyvyistä kolme saa kiinnitettyä pikanäppäimille, joten taisteleminen pysyy haluttaessa täysin reaaliaikaisena. Kahta tiimikaveriaan voi komentaa erikseen liikkumaan, ampumaan tai käyttämään erikoisvoimiaan. Toverit koikkelehtivat toisinaan aivan suojien väärällä puolella, mutta mestarikomentaja repii iloa irti niskuroivistakin alaisista. Kun kavereiden erikoishyökkäyksiä käyttää suunnitellusti yhteen, tulee taisteluista parhaimmillaan erittäin palkitsevia – tavalla, johon tavalliset räiskintäpelit eivät kykene.

Peli mallia rooli

Virtaviivaistamisen synkempi puoli näkyy perinteisten roolipeliominaisuuksien saralla. Shepardille tarjotaan maksimissaan seitsemän kehitettävää kykyä, kun tiimikavereille niitä annetaan vastaavasti neljä. Toisaalta kehitettävänä ei ole epämääräisiä tai merkityksettömiä taitoja. Lisäksi kaikki kuusi hahmoluokkaa poikkeavat selvästi toisistaan. Kokemuspisteiden kerääminen on piilotettu ovelasti, sillä niitä kertyy vain tehtäviä ja pienempiä toimeksiantoja suorittamalla, eikä lisätasoja voi tai tarvitse jyystää vihollismassoja lanaamalla.

Roolipeleille tyypillistä valikoissa vehtaamista vähentää myös perinteisen inventaarion puuttuminen. Shepardin haarniskan ulkoasua voi muokata ainoastaan kapteenin kajuutassa, eikä aseita voi vaihtaa kesken tehtävän kuin siihen tarkoitetuilla pisteillä. Ensimmäisen osan valtavasta varustearsenaalista tarjotaan vain murto-osa, joskin aseluokkia saadaan pari lisää.

Vastapainoksi kartoittamattomia kivipalloja skannataan kiertoradalta yksinkertaisen minipelin merkeissä. Erilaisten mineraalien ja alkuaineiden kerääminen on liitetty nyt olennaisemmin osaksi seikkailua, sillä planeetoilta löytyvillä resursseilla päivitetään aluksen ja miehistön teknologiaa. Minipeli voi helposti muuttua puuduttavaksi pakkopullaksi, ellei sitä annostele sopivasti seikkailun sekaan. Mikäli planeetalta löytyy jokin mielenkiintoinen kohde, vie Shepard tiiminsä sukkulalla tutkimaan asiaa. Kuumönkijällä kaahailemisen sijaan pinnalla keskitytään puhtaaseen toimintaan lineaarisissa ympäristöissä. Kulissit ovat näyttävämpiä, mutta sivutehtävien tarinallinen sisältö jää usein köyhäksi. Samalla vieraille planeetoille laskeutumisesta katoaa suuren tutkimusretken tunne.

Suoraviivaisuus ei ole puristien mieleen, mutta BioWaren motiiveja on helppo ymmärtää: Mass Effect 2:n halutaan vetoavan mahdollisimman laajaan yleisöön, ja sen se totisesti tekee. Kauneusvirheistä huolimatta kyseessä on kokemus, jonka haluaa jakaa ystävien kanssa. Trilogian päätökselle BioWare toivottavasti löytää sopivan tasapainon ensimmäisen pelin ihmetyksen ja toisen osan intensiivisyyden väliltä, jotta sanalla sanoen eeppinen seikkailu saa arvoisensa päätöksen.