Sisarusten yhteiselo ei ole aina ruusuilla tanssimista. Etenkin kaiken huomion haaliva ja lelut rikkova nuorempi tulokas käy helposti hermojen päälle. Mieleen voi jopa hiipiä ajatus, että kunpa maa nielisi koko kiusankappaleen sisuksiinsa. Toiveissaan kannattaa olla kuitenkin varovainen, sillä joskus ne saattavat toteutua. Tämän saa huomata myös esiteini Max, jonka pikkuveli kaapataan toiseen ulottuvuuteen äkkipikaistuksissa lausutun kirouksen seurauksena. Ainoa tapa pelastaa rääpäle on loikata samaisesta madonreiästä etsimään ärsyttävän rakasta talttahammasta oudon maailman syövereistä.
Pomppien ja piirrellen
Xbox Onella debytoiva ja myöhemmin Xbox 360:lle ilmestyvä Max: The Curse of Brotherhood yhdistelee kaksiulotteista tasoloikkaa kevyeen pulmanratkontaan. Erityisjippona toimii maaginen tussi, jonka avulla kenttiä pääsee muokkaamaan ennalta määrätyissä pisteissä. Aluksi sutimalla voi nostaa ainoastaan pieniä maanlohkareita kerrallaan, mutta myöhemmin käyttöön valjastetaan muun muassa kiipeiltävät liaanit, moneksi muotoutuvat palkokasvit, ponnahdusalustamaiset vesisuihkut sekä esteitä edestään polttavat tuliloitsut.
Repertuaarin laajentuessa eri voimien yhdistely nousee yhä tärkeämpään rooliin. Esimerkiksi kasvatettuja palkoja voi irrottaa juurestaan ja työntää uuteen paikkaan käytettäväksi köyden kiinnityspaikkana tai lauttana. Kaikkea toimintaa ohjaa loogisesti taustalla työskentelevä fysiikkamoottori, joten pelaajan kekseliäisyydelle jätetään riittävästi tilaa. Tosin LittleBigPlanetin tavoin vahvasti fysiikkaan pohjaavat perusteet vaikuttavat väistämättä ohjaustuntumaan, sillä hyppely on eläväisempää vanhan koulukunnan tiukkoihin tasohyppelyihin verrattuna.
Verkkaiseen tahtiin kielekkeeltä toiselle loikkiessa ei kuitenkaan tarvitse murehtia millintarkasta mitoituksesta. Max osaa täpärissä tilanteissa ottaa reunoista kiinni ja hilata itsensä ylös, joten ärräpäiden viljelyn voi normaalitilanteissa unohtaa. Sen sijaan toisinaan käynnistyvät hektisemmät takaa-ajokohtaukset eivät istu lennokkaaseen tuntumaan järin hyvin, vaan touhu menee yrityksen ja erehdyksen kautta ulkoa opetteluksi. Ärsytyksen kruunaa kehnosti suunnattu kamerakulma, joka keskittyy yleensä näyttämään perässä jolkottelevaa monsteria edessä piilevien esteiden ja rotkojen sijaan. Vaikka komeat mutta turhauttavat osuudet eivät kestä järin kauaa, ottavat äkkikuolemat silti pattiin.
Taikatussia käytetään liipaisimen ja tatin yhteistyönä, joka ei aina suju aivan ongelmitta. Yksinkertainen maalohkareiden nosto luonnistuu vielä erinomaisen helposti, mutta enemmän hienosäätöä vaativissa askareissa vikasivallusten prosenttiosuus kasvaa. Loppua kohden useampia luomuksia yhdistelevien kokonaisuuksien marginaalit vedetään turhan tiukalle suurpiirteiseen sohimiseen nähden. Tismalleen oikeaoppista linjaa viidettä kertaa yrittäessä alkaa turhautuminen väkisin vallata mielialaa. Lisäksi virtuaalitussi ilmestyy suhteettoman isona keskelle ruutua, eikä suinkaan aktivoitavan kohteen viereen. Kömpelö ratkaisu heikentää selvästi käytettävyyttä – varsinkin kun sutimaan joutuu toisinaan myös kiireessä.
Pikkunätti paketti
Nurinoista huolimatta pikkuveikan pelastusretken tahkoaa mielellään läpi. Jokaisen ärsyttävän kohtauksen vastapainoksi tarjoillaan yhtä lailla hauska pulmanratkontaosuus. Ongelmissa saa käyttää juuri sopivasti aivonystyröitään, eikä eteneminen katkea missään vaiheessa. Esimerkiksi harvalukuisia vihollisia vastaan täytyy turvautua nokkeluuteen, sillä suorassa kontaktissa Max jää auttamatta toiseksi
Viehätystä lisää erinomaisen kaunis ulkoasu. Monipuoliset ja värikkäät maailmat ovat ilo silmälle, eikä samoissa kulisseissa viivytä turhan pitkään. Eeppisempää tunnelmaa luodaan toisinaan varsin näyttävillä kamera-ajoilla, joiden aikana päähahmo kutistuu ruudulla olemattomiin. Ainoana suurempana tyylirikkeenä itse Max ei kerää sympatioita puolelleen: tylsempää tasoloikkasankaria harvoin näkee – tai kuulee.
Vaikka tussin heiluttelussa on satunnaiset ongelmansa ja äkkikuolemat harmittavat, onnistuu fysiikkaleikkejä tasoloikintaan saumattomasti yhdistelevä kokonaisuus nousemaan tylsän perusmassan yläpuolelle. Sangen maltillisella 15 euron hintalapulla varustettuna Max: The Curse of Brotherhood toimii maistuvana välipalana, jonka voi sopivan kestoisen läpipeluun päätteeksi hyvillä mielin unohtaa.
