Need for Speed -pelisarjasta on vuosien mittaan muodostunut luultavasti tunnetuin autopeli. Vuodesta 1995 lähtien nimen on voinut yhdistää upeisiin urheiluautoihin ja loistavaan pelattavuuteen. Hot Pursuit 2:n iskulause "Dream machines, getaway speeds" onkin sitä tunnetuinta Need for Speediä. Peliä on NFS-ystävien joukossa odotettu, sillä edellisestä osasta (Porche Unleashed, 2000) onkin jo aikaa.
Autotalli on linnani, maantie valtakuntani
Hot Pursuit 2:ssa on mukavasti pelimuotoja. Kaksi turnausta ovat yksinpelin tärkein osa. Hot Pursuit -turnaus koostuu 33 kisasta, joihin kuuluu autojen "kuljetustehtäviä" tietyssä ajassa, maantiekilpailuja ja pieniä turnauksia, poliisina ajoa sekä pudotusajoja jossa kierroksen jälkeen viimeinen putoaa aina pois. Championship -turnaus puolestaan sisältää 33 kisaa, joissa ei kuitenkaan ole ollenkaan siviililiikennettä eikä poliiseja. Muuten sen sisältö on hyvin samankaltainen Hot Pursuitin kanssa eli on aika-ajoa, yksittäistä kilpailua, turnausta ja pudotusajoa. Mitä paremmin kisoissa menestyy, sitä kirkkaamman mitalin saa taulukkoonsa. Lisäksi pelistä löytyy single challenge, eli oman mielen mukaan pääsee luomaan kilpailun joka itseä kiinnostaa, käyttäen niitä ratoja ja autoja jotka on avannut pelistä keräämillään pisteillä. Pisteitä saa parhaiten Hot Pursuit ja Championship -turnauksista, mutta myös yksittäisissä kisoissa tiliä pystyy kartuttamaan.
Autotallista löytyy monta ihanaa tekniikan ihmettä joita pääsee pisteillä ostamaan. Mukana on 23 erilaista ajopeliä 15 eri valmistajalta. Mukana ovat muistakin NFS-peleistä tutut Ferrari, Porche, BMW, Lamborghini, Mercedes-Benz ja McLaren. Huonoja autoja ei ole oikeastaan ollenkaan, vaan B-luokasta aloitetaan suoraan Lotus Elisen, Vauxhall VX220:n ja Opel Speedsterin voimilla. Kaikista muista paitsi BMW:istä on myös NFS Edition -mallit, joissa luonnollisesti on enemmän tehoja, nopeutta ja kiihtyvyyttä kuin aidoissa esikuvissaan. Jokseenkin kummasti autoista näkee tietoina vain niiden huippunopeuden, kiihtyvyyden sekä hevosvoimat, pienen puhutun kuvauksen ohella. Myös poliisien autotallia pääsee penkomaan ja luonnollisesti käyttämään pelatessaan poliisina. Tietysti myös poliisit ovat varustautuneet hyvin NFS-tyylisesti ja 10 auton joukko muodostuu samoista autoista kuin kiinniotettavilla, vain yhden poikkeuksen voimin. Hyvin amerikkalaistyylinen Ford Crown Victoria on poliisien perusautona erittäin tunnelmallinen, sillä se on lienee joukon ainoa oikea poliisiauto.
Toki hienot autot vaativat upeat radat ja tässä HP2 ei petä. Neljään eri ympäristöön sijoittuvia ratoja on yhteensä 12, joista jokaisessa ympäristössä kaksi suljettua ja yksi avoin rata. Ajamaan pääsee niin metsässä, tropiikissa, vuoristossa ja Välimeren maisemissa. Jokainen rata on upeasti tehty ja vaikka osittain ne käyttävät samoja reittejä, on niissä silti omaperäisyyttä. Kaikki radat pääsee ajamaan myös vastapäivään, peilikuvana sekä vastapäivään peilikuvana, joten aivan heti niitä ei opi ulkoa. Ratoihin on myös piilotettu vaihtoehtoisia reittejä, jotka eivät näy kartalla. Osa reiteistä on oikopolkuja, osa ei, mutta jokainen tulee hyödylliseksi siinä vaiheessa kun perässä roikkuu muutama poliisiauto. Ennen pitkää oikopolut oppii ulkoa, jolloin niitä pystyy hyödyntämään myös tavallisissa kilpailuissa. Harmillisesti pelissä ei ole ollenkaan säätiloja, vaan kaikissa paistaa aurinko. Etenkin NFS: Porsche Unleashedin liukkaita lumen peittämiä alppipätkiä jäi kaipaamaan, samoin kuin sateen liukastamia moottoriteitä. Toki radan pinnalta löytyy muutamia mukavia lisiä, kuten metsän hiekkaiset oikopolut sekä vesiputouksesta roiskuneen veden liukastama mutka. Kuitenkin peli jättää tällä osalla hieman köyhän tunteen. Lisäksi siviililiikennettä on aivan liian vähän. Mitään Burnoutin kaltaisia ruuhkia ei kaipaa NFS:iin, mutta enemmän liikennettä pitäisi silti olla.
Vauhdin hurmaa?
Yksinpelinä Hot Pursuit 2 on helppo. Turnausmoodit eivät tarjoa juurikaan vastusta. Suurin osa tehtävistä ja kisoista menee läpi kultamitalin arvoisesti jo ensimmäisellä yrityksellä tai viimeistään muutaman yrityksen jälkeen. Vaikeustaso kuitenkin korjaantuu mukavan haastavalle tasolle lopussa, joskin silloinkin kultamitalit kerääntyvät kaappiin nopeasti. Hot Pursuit -turnauksessa tekoälykuskit ajavat suorastaan röyhkeän hiljaa ja ainoa vastus muodostuukin poliiseista. Single Challenge -moodissa säätämällä vaikeustason korkeimmalle ja ottamalla tarpeeksi nopeat autot saa tosin aikaan todella nautittavia kilpailuja, kun tekoälykuskitkin pistävät parastaan ja tekevät välillä näyttäviä ohituksia.
Poliisit ajavat törkeyden rajamailla, puskevat takaapäin ja yrittävät kiilata tien sivuun. Lisäksi tarpeen tullen he kutsuvat apujoukkoja. Näitä apujoukkoja löytyykin sekä tien pinnalta, kuin myös ilmasta. Tiesulut ja piikkimatot ovat nekin tarjolla haittaamaan ajajan etenemistä. Ikävänä puolena poliisien linja on kiristinyt, enää ei kaaharit selviä sakkotuomioilla vaan nyt lentää linnaan kerrasta. Paljoa ei naurata kun kilpailun viimeisen puolen kierroksen aikana ajaa piikkimattoon ja auto pysähtyy siihen, mutta sen kanssa oppii elämään ja seuraavalla kerralla pitää huolen ettei mene ajamaan yhtä huonosti. Poliisihelikopteri pudottelee tielle ns. miinoja eli jonkin sortin räjähdetynnyreitä joihin on parasta olla ajamatta. Moninpelinä NFS toimii hyvin helpon sisäänpääsykynnyksen ansiosta. Ainoastaan pelimuotoja olisi kaivannut enemmän moninpeliä varten ja jostain kumman syystä enää ei pääse pelaamaan lain eri puolille eli toinen poliisiksi ja toinen kaahariksi. Lisäksi pelissä on tuki vain kahden pelaajan moninpelille, mikä on liian vähän. Nelinpeliä jäin kaipaamaan.
Pelattavuus NFS:ssä on kohdallaan arcadekaahailuksi, mutta mitään vakampihenkistä ajopeliä on turha odottaa. Ajotuntuma on myös hieman laahaava ja vauhtia pelissä olisikin saanut olla enemmän. Nyt vauhti alkaa tuntua vasta kovemmilla autoilla kun nopeutta on mittarissa päälle 250 km/h ja tällöinkin kannattaa ajaa puskurikuvakulmasta. Auton yläpuolelta ajaminen tuntuu tuskaisen hitaalta ja muutenkin oudolta ja ns. helikopterikuvakulma vaikutti täysin hyödyttömältä sen heittelehtivyyden takia. Valitettavasti auton sisältä ei pääse ajamaan, joten mitään läheisempää kontaktia autoon ei synny. Jälleen kerran olisi kannattanut kopioida vanhaa, sillä sisältähän pääsi ajamaan jo sarjan ensimmäisessä osassa, miksei siis nyt? Tärinät puolestaan vaikuttivat oikein hyvin tehdyiltä ja reagoivat selvästi oikea-aikaisesti pelin tapahtumiin.
Omituisuudet eivät loppuneet sisäkameran puuttumiseen. Peli ei tunne sanoja kierrosennätys tai ennätyslistat. Nopeimmat kierrokset eivät siis tallennu listoille eikä niitä pääse esittelemään kavereille ja aiheuttamaan kateutta. Käsittämätöntä miten näin päivänselvä asia on jätetty pelistä pois. Ja eikä tässä vielä kaikki, kuten eräissä mainoksissa tavataan sanoa. Näyttää siltä, että HP2:n tekijätiimi hallitsee ainakin käsittämättömät mokat, sillä uusinnan katsominenkin on tuhrittu täysin. Uusinnassa ei näe muuta kuin sen minkä on pelin aikanakin nähnyt, kamerakulmia ei voi vaihtaa eikä seurattavaa kuljettajaa. Lisäksi uusintoja ei voi tallentaa. Niitä voi ainoastaan katsoa normaalinopeudella, hidastettuna tai kelata eteenpäin eli myöskään takasinkelaus ei onnistu. Lisäksi vaikutti siltä, että jos kilpailusta ei poistu vaan valitsee vain "restart race", jää vain ensimmäinen ajo muistiin eikä viimeisimpiä näe ollenkaan.
Pelti kiiltää... mutta missäs kaikki muu?
Visuaalisesti HP2 on ihan ok, mutta silti odotin enemmän. NFS:t ovat aina olleet markkinoiden upeimman näköisiä autopelejä, mutta tällä kertaa HP2 ei sitä tasoa saavuta. Se on periaattessa ihan nätti, mutta vaikuttaa käännökseltä, sillä mitään hienouksia ei grafiikassa ole eikä peli erotu Xboxilla edukseen. Autot vaikuttavat hieman laatikkomaisilta, pelti ei heijasta ympäröivää maastoa kunnolla ja grafiikka vaikuttaa muutenkin aika rosoiselta, ihan valikkoja myöden. Poikkeuksena ovat pöly- ja savupilvet, jotka näyttävät hienoilta. Vaurionmallinnus loistaa poissaolollaan. Törmätä saa niin lujaa kuin haluaa, vasta usean ison kolarin jälkeen alkaa autossa pieniä jälkiä näkyä. Onneksi maisemat ovat silti niin upeat, ettei keskinkertaista grafiikkaa jää murehtimaan. Pelissä ilmenee myös pieniä ruudunpäivitysongelmia, mutta onneksi todella harvoin. Tälläisenään pelistä jää keskeneräinen kuva, tekijät olisivat voineet käyttää Xboxin tehoja paremmin hyväkseen ja vähintäänkin optimoida pelin kunnolla. Grafiikkabugeja on sentään hyvin vähän. Alkuvideo on upean näköinen ja jäikin siksi harmittamaan, että se oli pelin ainoa videopätkä. Esimerkiksi autoista olisi voinut olla jokaisesta oma videonsa.
Äänipuoli on hyvin kunnossa. Sireenit laulaa ja moottorit ulisevat, joskin enemmän mataluutta olisi kaivattu moottoreihin. Törmäykset kuullostavat kolahduksilta, eikä siltä että peltiä menee ruttuun, mutta eihän sitä pelissä menekään joten tämän voi antaa helposti anteeksi. Poliisiradiota kuuntelee mielenkiinnolla ja siitä on jopa hyötyä jos haluaa tietää missä seuraava tiesulku tai piikkimatto onkaan odottamassa. Musiikkipuoli on hyvässä kunnossa, kiitos EA Trax -järjestelmän. Enää ei tarvitse kuunnella mitään geneeristä syntikkapoppia, vaan kunnon artistien tekemää laadukasta musiikkia, jota kuuntelisi mielellään pelin ulkopuolellakin. Myös omat kappaleet saa käyttöön, joskaan tätä ei ole toteutettu yhtä hyvin kuin Project Gotham Racingissa, jossa sai muodostaa sekalaisista biiseistä pelin sisäisen soittolistan. HP2:ssa voi käyttää soundtrackeja vain siinä muodossa kuin ne kovalevyllä ovat.
Kun pölypilvi laskee...
Need for Speed: Hot Pursuit 2 jättää hyvin kaksivaiheisen kuvan. Toisaalta kyseessä on toistaiseksi vuoden hauskin arcadekaahaus Xboxille, mutta toisaalta alkeelliset mokat estävät peliä saavuttamasta sitä arvoa minkä se olisi hyvänä päivänä ansainnut. Ajaminen on hauskaa ja adrenaliinitasokin nousee poliiseja karkuun ajaessa sekä tiukimmissa kilpailuissa. Peli on tuttua Need for Speediä ja onkin hyvin todennäköistä, että jos aikaisemmat osat iskivät, pitää myös tästä.
