Nintendo Land

Nintendo Land ammentaa roppakaupalla pelijätin kirjavasta historiasta ja samalla vihkii pelaajat uuden ohjaimen saloihin. 12 minipeliä yhteen sitova paketti tarjoaa touhuamista laidasta laitaan niin yksinäisille susille kuin laumasieluille. Vaikka innovaatiot eivät yllä aivan Wii Sportsin tasolle, kyseessä on laadukasta viihdettä omine hauskoine oivalluksineen, kuorrutettuna kirjavalla ulkoasulla.

Nintendo Land johdattaa pelaajan suurelle aukiolle, jonka keskiössä seisoo suuri torni. Heti alussa kuvaan astuu oppaana toimiva robotti Monita. Puhelias peltineito antaa perusopetusta ohjaimesta sekä kertoo minipelien sisäänkäyntien levittäytyvän aukion reunoille. Selonteon jälkeen pelaaja voi vapaasti valita kohteensa ja alkaa perehtyä itse pelilliseen sisältöön. Ihmeteltävää riittääkin aina F-Zeroa kunnioittavasta kaahailusta zeldamaiseen seikkailuun. Puolet kahdestatoista pelistä on pelkästään sooloilijoille, muiden sisältäessä tilaa useammalle osallistujalle.

Yksinäisille sankareille

Donkey Kong’s Crash Coursessa luotsitaan kaivosvaunua läpi kimuranttien esteratojen ohjainta kallistelemalla. Reittien varrella on erilaisia ansoja sekä vipuja, jotka avaavat mahdollisuuden etenemiseen. Vaikeusaste kohoaa sopivassa kulmassa kenttien muuttuessa entistä monimutkaisemmiksi ja haastavammiksi. Peli on yksinkertaisuudessaan varsin koukuttava ja pakottaa yrittämään vielä sen kuuluisan yhden kerran.

Captain Falcon’s Twister Race on simppeli ohjaimen kallisteluun luottava sovitus F-Zeron vauhdikkaasta kisailusta. Kiiturilla yritetään ehtiä tarkistuspisteestä seuraavaan radan käydessä mutkaisemmaksi. Padin näyttö antaa tilanteeseen erilaisen näkökulman, joka helpottaa esteiden ja muiden menopelien väistelyä. Ei tämä täysiveristä F-Zeroa korvaa, mutta tarjoaa kelpoviihdettä Kapteeni Haukan ystäville.

Octopus Dance laittaa pelaajan imitoimaan tanssiliikkeitä ohjaimen avulla. Alun helppo tattien pyörittely alkaa pian saada monimutkaisempia piirteitä, eikä aikaakaan kun pelaaja löytää itsensä hyppimästä ja heilumasta musiikin tahdissa. Pelkkä oikea ajoitus ei ole ainoa haaste, sillä välillä oikeita liikkeitä on tihrustettava esimerkiksi musteen tuhrimalta näytöltä. Rytmipeliveteraanit ovat nopeasti kuin kotonaan.

Yoshi’s Fruit Cart valjastaa sekä ohjaimen näytön että television ruudun esittelemään kokonaiskuvaa kimurantista tehtävästä, jossa dinosauruksen on löydettävä oikea reitti lähtöpisteestä maaliin. Reitti piirretään kosketusnäytölle, ja matkan varrelta on poimittava hedelmät, jotka näkyvät vain television ruudulta. Liskon ohjastaminen tarjoaa hidastempoisempaa ongelmanratkontaa vauhdikkaamman pelitarjonnan keskellä.

Balloon Trip Breeze on nykyaikaisempi versio vanhasta Nintendo-klassikosta. Kosketusnäytön avulla ohjautuvan Mii-hahmon on kerättävä kenttiin sijoitetut ilmapallot. Urakka ei tietenkään ole mikään läpihuutojuttu, sillä siellä täällä vaanivat viholliset ja piikit vaikeuttavat etenemistä. Pelaaminen on samalla sekä mielekästä että haastavaa. Pallojen koukuttava kerääminen on yksinpelien suurimpia vetonauloja.

Takamaru’s Ninja Castlessa pelaaja pääsee kokeilemaan ninjailukykyjään muun muassa viskelemällä heittotähtiä padin näytöltä kohti television ruudulla hilluvia vihollisia. Hetkittäin tartutaan miekkaan ja sammutetaan uhkaavia pommeja kosketusnäytön avulla. Ajoittain kohdataan vaikuttavia pomovastuksia, jotka tuovat lisäväriä toimintaan. Ehdottomasti yksinpelien kirkkainta kärkeä.

Kimpassa on kivempaa

Nintendo Landin moninpelit jakautuvat kahteen ryhmään: yhteistyöhön sekä kilpailuun. Edellä mainitussa eteneminen vaatii kaikkien osallistujien yhteistä panosta, kun taas jälkimmäisessä pelataan pääasiassa omaan pussiin. Oman juttunsa yhteisiin hetkiin tuo se, että yksi pelaajista käyttää näyttöpadia, mikä oikeuttaa erilaiseen rooliin toiminnan tiimellyksessä. Muut saavat käteensä Wiimoten, josta hyödynnetään sekä nappeja että liikkeentunnistusta. Jotkut peleistä vaativat myös Nunchuck-lisäohjaimen Wiimoten kaveriksi.

Metroid Blast on hektistä areenataistelua, jossa parhaimmillaan neljä sankaria tulittaa vihollisia maan kamaralla, viidennen taistelijan tarjotessa ilmatukea Samus Aranin aluksella. Jalkaväen ohjattavuus on tuttua Wiin toimintapeleistä. Lentely puolestaan saattaa tuntua aluksi monimutkaiselta, sillä se hyödyntää niin liikkeentunnistusta kuin molempia tattejakin. Mitä sujuvammaksi yhteistyö kehittyy, sen paremmalta räiskintä alkaa maistua. Parisen kymmentä kenttää takaa toimintaa hetkeksi jos toiseksi.

The Legend Of Zelda: Battle Quest vie pelaajat Hurylesta tuttuihin maisemiin. Useamman kentän kattavassa seikkailussa pelihahmot liikkuvat itsestään, mikä vapauttaa pelaajat keskittymään vihollisten mättämiseen. Padilla varustettu pelaaja ampuu örkit jousella käyttäen ohjaimen näyttöä ja liikkeentunnistusta tähtäämiseen. Muiden kontolle jää miekanheiluttelu Wiimoten välityksellä. Vaikeustaso nousee yllättävänkin nopeaa, mutta se vain lisää intoa yrittää uudelleen. Zeldamainen seikkailu on moninpelien helmiä.

Pikmin Adventuressa padilla ohjastetaan pientä avaruusmiestä Olimaria, jonka on selviydyttävä 16 kentästä apunaan touhukkaat pikmin-olennot. Muut pelaajat omaksuvat apureiden roolin ja helpottavat astronautin kulkua haasteesta toiseen. Peli pitää sisällään yllättävän paljon erilaisia elementtejä, minkä ansiosta ruohonjuuritasolla tapahtuva puuhastelu on Nintendo Landin monipuolisimpia kokemuksia. Kevyttä strategista toimintaa höystetään jopa hienoisella hahmonkehityksellä. Kilpailuhenkisille kapulan heiluttajille on myös oma pelimuotonsa. Kokoelman parasta antia.

Luigi’s Ghost Mansion asettaa pelaajat suljettuun tilaan. Jutun juju on siinä, että yksi osallistujista ohjastaa haamua ja yrittää napata muut osapuolet hyytävään syleilyyn yksi kerrallaan. Kummitusta käskytetään padilla. Henkimaailman hirvitys ei näy muille pelaajille kuin tiettyinä hetkinä, mutta lähestyvän kauhistuksen voi tuntea ohjaimen tärinästä. Haamujengiläiset yrittävät saada katalaa vihollistaan lamppujensa valokeilaan, sillä se heikentää aaveen elinvoimaa. Nerokkaan yksinkertaista ja hysteerisen hauskaa.

Animal Crossing: Sweet Dayssa Wiimotella ohjataan eläimiä, joiden tehtävänä on kerätä kentistä hedelmiä ja viedä ne maassa oleviin syvennyksiin. Padin analogitateilla puolestaan käskytetään kahta vartijahahmoa, joiden tehtävänä on estää muiden pelaajien touhuja. Paperilla hieman sekavalta vaikuttava touhu on lievässä kaoottisuudessaan hauskaa sekoilua, joka parhaimmillaan koettelee naurulihaksia. Ei kovin syvällistä, mutta hyvin viihdyttävää.

Mario Chase on käänteinen versio hippaleikistä. Padipelaaja juoksee muita karkuun, tarkkaillen tapahtumia ohjaimen ruudulle piirtyvästä karttanäkymästä. Yksinkertainen peli-idea toimii käytännössä varsin mainiosti ja kannustaa jahtaajia yhteistyöhön. Hämmästyttävää miten näin helppo hupi voi olla samalla hyvin jännittävää - ainakin karkuun pinkojalle.

Osiensa positiivinen summa

Minipelejä pelaamalla ansaitaan kolikkoja, joilla voi ostaa erilaista sälää koristamaan Nintendo Landin huvipuistomaista keskusaukiota. Koristeissa on kaikenlaista tauhkaa aina klassisia pelisävelmiä soittavasta jukeboksista erilaisiin patsaisiin. Miiversen ansiosta Mii-hahmot ympäri maailmaa voivat tulla alueelle höpöttämään omiaan. Saapa aukiolle myös junan, joka vie pelaajat helposti pelistä toiseen ja auttaa pikaisempien sessioiden järjestämistä.

Nintedo Land on kokonaisuutena värikäs ja monipuolinen, joka käyttää oivaltavasti hyväkseen Nintendon pelihistoriaa. Se ei ole graafisesti mikään virstanpylväs eikä sisällöltään ajaton klassikko, vaan vaihtelevaa ja rehellistä hauskanpitoa. Wii U:n ohjaimen ominaisuuksia esittelevänä tekeleenä se on mainio pelinavaus, johon saa helposti kulumaan tunnin jos toisenkin.