Ja joskus… ne ovat kuin Backbone.
Roskapandan seikkailut
EggNut-studion Backbone on ”post-noir-henkinen kerronnallinen seikkailu”, jossa pyöritään ihmismäisten eläinten asuttamassa Vancouverissa. Pääosassa on Howard Lotor, pesukarhuyksityisetsivä, jonka työ koostuu lähinnä uskottomien aviomiesten tekemisten nuuskimisesta. Muutos tähän harmauteen tulee, kun yksi tämän sortin tympeä homma paljastaa jotain odottamatonta kaupungista ja sen valtasuhteista.
Itse pelaaminen on roskapandahahmon ohjaamista, hahmojen kanssa jutustelua ja asioiden tutkistelua. Pelaajan aivonystyröitä rasitetaan harmillisen vähän, sillä vaikka kyseessä onkin näennäisesti etsiväpeli, niin puzzleja on minimaalisesti. Päästään sitä myös hiippailemaan, joskin vain muutaman hassun kerran sitäkin. Toisaalta hyvä niin, sillä kyseinen toiminta bugitti itselläni muutamat kerrat pelin alkupuolella.
Muiden eläinhahmojen kanssa jutustellessa pääsee valitsemaan erilaisia dialogivaihtoehtoja, mutta testaamisen perusteella on melkeinpä se ja sama mitä valitsee, sillä lopputulos ei valintojen perusteella ole kovin erilainen.
Koko seikkailu on melko putkimainen kokemus, sillä eri lokaatioiden välillä liikutaan vain ja ainoastaan juonikuvioiden niin vaatiessa. Alueelta toiselle ei voi siis liikkua oman mielensä mukaan. Kyseessä onkin oikeastaan peli, jossa ei ole turkasen paljon pelattavaa.
Tästä kaikesta huolimatta seikkailussa pysyy mukana mielellään, kenties tunnelman ja upean pikseligrafiikan ansiosta. Juoni ei myöskään ole sieltä huonoimmasta päästä, sillä Howardin ja kumppanien sekä kadonneiden ihmisten kohtalosta oikeasti kiinnostuu. Minkähän sortin juonikuvioita tästä kaikesta kehkeytyy?
Mutta sitten kaikki menee pieleen.
Iso tumma pilvi tällä hopeareunuksella
Kaikki on mukavaa ja kivaa ja etsivämäistä siihen asti, kunnes ei enää ole. Backbonen loppupuolisko nimittäin heittää kaikki mielenkiintoiset juonikuviot sekä keskeneräiset asiat vessanpönttöön ja vetää ne jonnekin unohdettujen asioiden putkistoon. Etsiväpuuhat loppuvat, tilalle tulee jotain aivan muuta, sen enempää spoilaamatta. On kuin peli näyttäisi pelaajalleen keskisormea ja kehottaisi odottamaan jatko-osaa, joka ehkä voisi kietoa kaikki pyörimään jääneet tarinalangat yhteen.
Kakkososaa ei kuitenkaan ole tulossa, kuulemma, ja nimikkeen loppu on juuri sellainen kuin sen kaavailtiinkin olevan, kuulemma. Olisin voinut uskoa, että pelintekijöiltä loppuivat rahat kesken ja sen takia homma pistettiin hätäisesti pakettiin, mutta ei. Kuulemma.
En muista milloin viimeksi pelin tarina olisi lopullaan saanut yhtä pettyneeksi. Pettynyt on ehkä liian vahva sana, mutta kun meno tyssäsi kuin seinään, niin piti päälakea rapsutella kummastuneena useammankin hetken ajan. Tämä sen enempää spoilaamatta, mutta en osaa kuvitella mikä ajatus pelintekijöillä on ollut näitä kuvioita työstäessään.
Muodollisesti pätevä
Ulkoisesti roskapandan seikkailu on varsin mainio. Pikseligrafiikka on hienoa, etenkin pimeillä kaduilla taivallettaessa monine yksityiskohtineen kaikkineen. En voi liikaa kehua visuaalista puolta, sillä tällä saralla melkeinpä kaikki vain toimii.
Myös musiikkipuoli on passelissa kuosissa. Sävellykset ovat tunnelmallisia ja noir-tyyliin sopivia, joskaan varsinaista laulantaa ja lyriikoita tarjoavat kappaleet eivät olleet omaan makuuni. Erikoisesti seikkailussa on kovin monta hetkeä, jolloin minkään sortin musiikkia ei kuitenkaan taustalla soi, vaikka tilanteeseen jonkin sortin taustamekastus toimisi.
Kontrollit ovat selkeät, joskin omaan selkärankaani ei iskostunut missään kohti, että tehtävälistalta ja inventaariosta pitää poistua painamalla samaa näppäintä kuin millä se avataan. Pieni natina tämä, sillä eipä pelaajalla oikeastaan ole missään kohdin tarvetta avata kumpaakaan. Miksi pelissä oikeastaan edes on inventaario, jos näitä esineitä ei itse tarvitse koskaan käyttää?
Kyseessä ei – onneksi – ole kovinkaan pitkä seikkailu, sillä alusta lopputeksteihin ehättää alta viiden tunnin.
Kenellehän tätäkin nyt suosittelisi?
Joskus sitä tekee mieli arvioida pelejä ihan vain sen takia, että muutkin saavat tietää kyseessä olevan varsinainen helmi. Näin etenkin Rebel Copsin ja The Tourystin kohdalla. Mutta joskus vastaan tulee lupaavalta vaikuttavia nimikkeitä, jotka eivät lopulta ole oikeastaan mistään kotoisin.
Tähän jälkimmäiseen kategoriaan kuuluu Backbone. Kyseessä on tunnelmallinen, joskin liian kevyen pelimäinen kokemus, joka voisi noin periaatteessa olla viihdyttävä tuotos, jos sen loppupuolisko ei olisi niin harmillisen halju.
Ei jatkoon.
Backbone on kirjoitushetkellä osana Game Pass -palvelun tarjontaa.
