Punatukkainen Arietta saapuu vanhempiensa kanssa edesmenneen isoäitinsä mökille ensimmäistä kertaa hänen kuolemansa jälkeen. Perheen perinteinen mökkireissu saa yllättävän käänteen Ariettan tavatessa Arco-nimisen olennon. Uusi ystävä paljastaa tytölle tämän pystyvän kommukoimaan henkimaailman asukkien kanssa ja avustamaan heitä etenemään rajan yli kohti tuonpuoleista. Uuden kykynsä ansiosta Arietta pystyy nyt auttamaan rakkaimpiaan, mutta joutuu myös huomaamaan henkimaailman olevan täynnä vaarallisia olentoja.
Puristan kädessäni puista miekkaa
Teoksen lineaarisesti eteenpäin soljuva lyhyt ja ytimekäs kertomus jämähtää kovin keskinkertaiselle tasolle. Narratiivi ei herätä suuria tunteita suuntaan tai toiseen, vaikka muutamia koskettavia hetkiä sen aikana koetaankin. Koko tekele on läpäisty noin neljässä tunnissa. Lyhyissä peleissä ei ole mitään vikaa, mutta tällä kertaa kertomus loppuu juuri kun se on pääsemässä vauhtiin. Tämä on harmillista, sillä tarinan runko on kunnossa – se vain tarvitsisi ympärilleen enemmän syvyyttä.
Pääjuonen ohella tarjolla on kaksi sivutehtävää, joissa molemmissa etsitään vehreään maailmaan piilotettuja esineitä tai olentoja. Tehtävät eivät tuo mukanaan mitään kovin ihmeellistä, mutta antavat pelaajalle syyn tutkia näyttävin pikseligrafiikoin koristeltua maailmaa.
Arietta of Spiritsin PC-versiota pystyy pelaamaan joko näppäimistöllä tai ohjaimella. Itse rohkeana naisena kokeilin ensin ohjastaa punatukkaista sankaritarta näppäimistöllä, mutta jo muutaman taistelun jälkeen vaihdoin pikaisesti Switchin Pro Controlleriin. Näppäimistöllä ohjastaminen vaatii kilokaupalla sorminäppäryyttä, joten jos sormet eivät liiku valonnopeudella näppäimeltä toiselle, on ohjaimen käyttö erittäin suositeltavaa.
Puumiekallani raivaan esteitä
Suurin osa peliajasta vietetään mätkien puumiekalla erilaisia ilkeitä pahiksia sulosävelten raikuessa taustalla. Reaktiopohjaiset kärhämät hoituvat yksinkertaisesti, sillä Ariettalla on käytössään vain kolme liikettä: hyökkäys, kieriminen sekä henkikilpi. Itse olin varsin tyytyväinen simppeliin taistelutyyliin, mutta taitavammille pelaajille pelkistetty mätkiminen saattaa aiheuttaa pientä kyllästymistä.
Vihaisena pörräävien ampiaisten ja muiden perushirviöiden lahtaaminen sujuu melko leppoisasti, mutta pomotaistelut ovat asia erikseen. Nuo kohtaamiset ovat kuin pieniä pulmanratkontatehtäviä, sillä pelaajan täytyy mörrikän iskuja väistellessä keksiä miten kyseisen vastuksen saa lähetettyä manan maille. Pomotaistelut tarjoavat haastetta ja tuovat piristävää vaihtelua yksinkertaiseen puumiekalla sohimiseen. Valittavissa on myös useita vaikeustasoja, joten Ariettan seikkailuista pääsevät nauttimaan niin genren konkarit kuin aloittelijatkin.
Piskuinen Arietta of Spirits tuntuu prologilta varsinaisen teoksen edellä. Keskinkertaiseksi jäävässä tekeleessä ei ole suurempia vikoja, mutta mikään osa-alue ei myöskään nouse muita korkeammalle. Lisäksi vau-elementti puuttuu kokonaan, eikä teos erotu muista genrensä edustajista juuri mitenkään. Seikkailussa on kuitenkin huikeasti potentiaalia, joten toivottavasti Ariettasta ja kehittäjä Third Spirit Gamesista kuullaan vielä tulevaisuudessa.
