Yhteisörahoitteiselta pohjalta ponnistava Project CARS saadaan lukemattomien viivästysten jälkeen vihdoin kauppoihin. Etenkin vauhdinnälkäisille konsolisteille odotus on tuntunut piinaavan pitkältä todellisten vaihtoehtojen puutteessa. Vaikka realismia tavoittelevat Forzat ja Gran Turismot kirmaavat osittain samoilla laitumilla, keskittyy Slightly Mad Studios peltilehmien ihannoinnin sijaan tiukemmin radan tapahtumien simuloimiseen.
Valikoissa veivaamista
Ensimmäisenä huomio kiinnittyy poikkeuksellisen kattaviin säätömahdollisuuksin. Perinteisten ajoapujen ja tekoälyn haastavuuden lisäksi kustomointivaihtoehtoja paljastuu sekaviksi äityvien valikoiden uumenista miltei ahdistavuuksiin asti. Kisa- ja autokohtaisten hienoviritysten ohella kokemustaan voi muokata vaikkapa sovittelemalla erikseen jokaisen infolähteen haluamalleen paikalle ruudulla. Jopa graafiseen loistoon ja efektien määrään pystyy vaikuttamaan, mikäli kehittäjien visio sulavuuden ja näyttävyyden kompromissista ei miellytä. Konsolipelaajan korvaan huolestuttavalta kuulostavat silmäkarkin ruuvailut saa kuitenkin jättää omaan arvoonsa, sillä perusasetuksillakin maisemat vaihtuvat pehmeästi.
Lukuisista nippeleistä huolimatta radalle pääsee halutessaan hyvinkin nopeasti, kunhan malttaa arpoa tekoälyn haastavuuden sekä realismin tason. Pikkusievä valikoissa näpertely silti kannattaa: juuri omanlaisen kokemuksen räätälöiminen on nimenomaan Project CARSin suola. Etenkin padilla pelaavien on suositeltavaa tutustua vähintään ohjaimen herkkyyssäätöihin, sillä kehittäjien preferensseillä ajaminen tuntuu työläältä. Laiskempikin auto saattaa vikuroida jo suoraosuudella, joten energiaa kuluu ajolinjojen opetteluun sijaan pelkkään tiellä pysymiseen. Onneksi internetin kätköistä löytyy valmiita sapluunoita, jotka kopioimalla kurvailun saa maistumaan myös tattien avulla. Tästä huolimatta pelistä suorastaan huokuu, että se on suunniteltu ratilla ajettavaksi.
Arviota varten kokemuksia haalittiin ohjaimen lisäksi kahdella eri Thrustmasterin veivillä: kilometrejä kerryttivät hinnat alkaen -malli T80 sekä huomattavasti arvokkaampi Force Feedback -toiminnoilla varustettu T300. Vaikka halvempi versio ei tarjoa mitään fyysistä palautetta radan tapahtumista, nousevat menopelin hallittavuus ja ennen kaikkea tunnelma silti tyystin eri tasolle kuin kapula kädessä. T300 takaa luonnollisesti vielä syvällisemmän kokemuksen, kun orastavat pidon menetykset tai radan epätasaisuudet välittyvät suoraan näppeihin. Toisaalta tämän euforian saavuttamiseksi täytyy nähdä ylimääräistä vaivaa, sillä vaste-efektit on säädettävä autokohtaisesti erikseen.
Riemua radalla
Radalla Project CARS on parhaimmillaan. Kisaaminen tuntuu jännittävältä niin kärkikahinoissa kuin keskikastin ruuhkaväännöissä. Osaltaan kiihkeään kokemukseen vaikuttaa totuttua laajempi lähtöruudukko, sillä rataa kiertää parhaimmillaan jopa 40 autoa yhtä aikaa. Tekoälyn toiminta on suurimman osan ajasta salonkikelpoista. Etenkin vaikeusruuvia kiristämällä konekuskit ajavat tosissaan mutta huomioivat pelaajan sekoilut välttäen turhat kontaktit. Ainoastaan tarkemmalla syynillä havaittavat omituisuudet rikkovat illuusiota reiluista mittelöistä. Vastustajat ovat esimerkiksi immuuneita sääolojen vaihteluista tai kylmistä renkaista kumpuaville pito-ongelmille. Epäkohtiin on luvattu pikaisia päivityskorjauksia.
Luokkakohtaiset säännöt tuovat oman mausteensa toimintaan, kun soppaa sekoittavat pakolliset varikkokäynnit tai vaihtelevin kriteerein jaetut mestaruuspisteet. Erilasia kisasarjoja tarjotaan vähintään riittävästi, ja pelaaja voi hypätä suoraan mihin tahansa luokkaan ilman keinotekoisia rajoitteita. Perinteinen uramoodi aloittaa sen sijaan taipaleen kaksitahdin käryisten karting-autojen maailmasta edeten hiljalleen kohti vauhdikkaampia haasteita. Ura ei varsinaisesti häikäise syvällisyydellään, vaan toimii lähinnä kevyenä motivaattorina suorittajatyypeille.
Mieltymyksistään riippuen pelaajan on mahdollista keskittyä koppiautojen komentamiseen, kurvailla avokonttorin tarjoavissa formula-luokissa tai surffailla sopivasti molempien välillä. Omiin näppeihin koppiversiot sopivat ehdottomasti paremmin. Riittävän monipuolista ajoneuvovalikoimaa suuremmaksi myyntivaltiksi nousee huima ratojen määrä. Pelkästään pintaraapaisulla ympäristöihin tutustumallakin areenoita riittää kahlattavaksi parin illan verran, joten kunnolliseen opetteluun kannattaa varata aikaa. Suurin osa baanoista edustaa tarkasti mallinnettuja versioita tosielämän vastineistaan, mutta mukaan mahtuu myös mielikuvituksen tuotoksia.
Kehrää kuin kissa
Project CARSin konepellin alla hyrisee vakuuttavaa tekniikkaa. Askeettisimmilla moottoriareenoilla keskipäivän auringossa leuat eivät vielä loksahda, mutta tilanne muuttuu olosuhteiden eläessä. Dynaamiset vuorokaudenajan ja säätilan vaihdokset näyttävät kertakaikkisen komeilta. Ikävän todentuntuisesti häikäisevää ilta-aurinkoa vasten tekee jo mieli siristää silmiään näkyvyyttä parantaakseen. Niin ikään pääosin 60 ruudun sekuntivauhtia päivittyville maisemille täytyy nostaa hattua. Vaikka äärimmäisen rasituksen keskellä suorituskyky notkahtaa hetkellisesti, ei kyse ole missään nimessä pelaamista haittaavasta ilmiöstä. Ajofysiikat tuntuvat alkuun aavistuksen liioitelluilta, kun jo Renault Clio -cupin etuvetoiset taskuraketit karkaavat hallitsemattomiin peräluisuihin. Pelin lainalaisuudet opittuaan haaste on kuitenkin ainoastaan hyvästä.
Audiopuoli korostaa osaltaan aggressiivista menoa. Miehekkäiltä kuulostavia pörinöitä höystetään peltilehmistä satunnaisemmin kumpuavilla äänillä, kuten alustan vikinöillä tai turbon ujelluksilla. Monipuoliset efektit ja valikoiden taustaluritukset tuovat vahvasti mieleen studion edelliset Need For Speed: Shift -pelit. Hauskana yksityiskohtana varikkopilttuun kommentit toistetaan ohjaimen kaiuttimesta, mutta jostain syystä osa ohjeistuksista jää pelkän teksti-ilmoituksen tasolle. Pitkästä kehitysajasta huolimatta mukaan mahtuu muutamia muitakin teknisiä kömmähdyksiä. Useimmiten kyseessä ovat silti puhtaasti kosmeettiset mokat, kuten varikolla toistensa läpi lipuvat autot tai radiossa puuta heinää puhuva kisainsinööri.
Lupauksia lunastamassa
Verkkopuolella ei ilmene suuremmin moitteen sijaa. Testisessioiden ainoat ongelmat liittyivät aika-ajohaasteiden suoritusten rekisteröitymiseen, kun kierros ei siirtynytkään tulostaululle. Toisia vastaan kaahaaminen toimii teknisesti mallikelpoisesti, ja laajat kustomointivaihtoehdot pitävät kilpahenkisen kaveriporukan pitkään tyytyväisenä. Vaikka julkisten aulojen sutjakka seuranhaku aiheuttaa miltei riemunkiljahduksia, hyytyy hymy viimeistään ensimmäisen mutkan törttöilyissä. Kanssakuskien käytöstapojen puutteesta ei kannata peliä syyttää, mutta ainakin räikeimpiin oikomisyrityksiin tarvittaisiin tehokkaampia lääkkeitä. Lisäksi toivomuslistalle jäävät laajemmat tulostauluvertailut kaverilistan nimimerkkien kesken.
Project CARS onnistuu lunastamaan suurimman osan sille asetetuista kovista lupauksista. Vaikka pienet rosoisuudet himmentävät aavistuksen verran sen kirkkainta loistoa, on kokonaisuutena kyseessä äärimmäisen tiukka paketti kaikille moottoriurheilusta kiinnostuneille. Mikäli autopeleiltään hakee huoletonta huvia komeilla kieseillä kuorrutettuna, ei Slightly Mad Studiosin luomus välttämättä ole paras mahdollinen valinta. Sen sijaan aiheeseen vakavammin suhtautuvien konsolikaahaajien ei kannata jättää tätä väliin. Harvoin näin paljon laadukasta sisältöä tarjotaan yksissä kuorissa.
