Sanatonta kerrontaa
Omalla kohdalla vierailut Aperture Sciencen laboratorioihin ovat edelleen lähellä sydäntä, vaikka kolmatta osaa on saanut odottaa kuin Half-lifea konsanaan. Shifting Tidesin debyyttijulkaisu The Sojourn lainaa varovasti mestarilta, vaikka pulmat eivät ole yhtä fysiikkapohjaisia kuin Valven vastaavissa. Teos kumartaakin enemmän toisen klassikon, The Witnessin, suuntaan – varsinkin estetiikkansa puolesta.
The Sojournissa pelaaja astuu valon ja varjojen maailmaan. Mystiseen paikkaan, jossa todellisuus ja illuusiot sekoittuvat yhdeksi suureksi haasteeksi. Kenttä ja pulma kerrallaan edetään kohti totuutta apunaan vain tietä näyttävät, leijuvat valopallot. Taustalla kerrotaan keskiaikaisilla veistoksilla tarinaa kuningaskunnan rikkauksista ja ritareista, suurista arvoista ja uhrauksista. Pääpaino on kuitenkin koko ajan tehtäväalueissa, joissa tavoitteena on aina avata ovi kohti seuraavaa haastetta.
Hitaasti mutta varmasti
Alussa pulmat ovat hyvinkin simppeleitä. Valolähteen päällä seisoessa pelaaja lataa itselleen voimia, jotka hupenevat jokaisesta askeleesta – oli askel sitten eteen tai taakse, sivulle tahi toiselle. Niin kauan kuin hahmolla on ripauskin latausta jäljellä, voi hän vaihtaa paikkaa eräänlaisen valopatsaan kanssa. Kuilun yli pääsee siis helposti teleporttaamalla patsaan tilalle. Seuraavaksi mukaan astuu pimeys. Osa kulkuväylistä on aktiivisia vain silloin kun on pimeässä maailmassa. Todellisuuksien välillä ei pysty vapaasti vaihtamaan, vaan se vaatii pimeydenlähteen valokeilaan osumista. Tämän takia patsaiden ja artefaktien oikea-aikaista aktivoimista pitää hieman suunnitella.
Vaikeustaso pysyy melko matalana jopa turhauttavan pitkään, eikä kentissä ole kovinkaan paljon variaatiota. Hiljalleen tasot kuitenkin monimutkaistuvat, sillä konseptiin sekoitetaan enemmän ja enemmän erilaisia esineitä ja vaihtoehtoja. Esimerkiksi harpun näköinen patsas soittaa lyhyen kappaleen, jonka ajaksi silta korjaantuu, patsaasta irtoava reliikki pitää kantaa kohteesta toiseen ja niin edelleen. Tavoite on aina kuitenkin sama: pääse irtonaisista saarekkeista rakentuvan kentän toiseen laitaan.
The Sojourn erottuu mielikuvituksellisen ulkoasunsa ansiosta massasta. Kentät rakentuvat komeasti lennosta uudelle alueelle saavuttaessa. Grafiikka on unenomaisen seesteistä, ja vehreät maisemat taivaanrannassa vievät ajatukset pois Suomen syksystä. Siinä missä ympäristöt ihastuttavat, niin muu sisältö ei aivan yllä samalle tasolle. Pulmat ovat kyllä kekseliäistä, mutta kampanjan aikana samaa kaavaa joutuu suorittamaan kentästä toiseen kyllästymiseen asti. Eteneminen ei ole kovinkaan motivoivaa tai innostavaa, kun tietää että oven takana odottaa periaatteessa sama tilanne pienellä twistillä. Taustatarinakaan ei tarjoa todellista (teko)syytä jatkaa kampanjaa nähdäkseen loppuratkaisun.
Jotain vain uupuu
Puzzlepelejä on markkinoilla sen verran paljon, ettei The Sojourn tarjoa tarpeeksi uutta ja ihmeellistä luodakseen aitoa ihmetystä. Hyvä pulmailu kummittelee takaraivossa myös silloin kun konsoli on pois päältä – ja sitä Shifting Tidesin uutukainen ei tee. The Sojourn on ihan kiva välipala, jos The Witnessin, Qube 2:n ja The Talos Principlen kaltaiset helmet on jo koettuna, mutta siihen se jää: tylsähköksi tuttavuudeksi innovatiivisempia teoksia odotellessa. Harmi.
