Alkuun pari huomautusta: Tätä kirjoittaessa olen ehtinyt pelata Breakpointia noin 40 tuntia, mihin ei ole sisältynyt lainkaan 4v4-moninpeliä, eli Ghost Waria. Tämä perustuu siis vain yksin- ja yhteistyöpeliin. Kirjoitin myös ensikokemusten innoittamana lyhyen artikkelin, jossa selitän pelin lähtökohtia niille, jotka ovat onnistuneet välttymään Ubisoftin mainosrummutukselta. Tämä arvostelu on helpompi ymmärtää, jos on lukenut aiemman avautumiseni. Kiitos ja anteeksi.
Valikkoviidakon naarmuttamat
Ghost Recon Breakpoint on malliesimerkki pöhötaudista: Kaikkea on paljon, jopa liikaa. Puuhaa on loputtomasti, sillä joka päivälle arvotaan erilaisia puolustus-, hyökkäys- tai noutotehtäviä. Aseita ja haarniskoja putoilee vihollisilta jatkuvasti ja uusien kamojen päällepukemista saa harrastaa tuon tuosta. Ja ennen kaikkea valikot ovat laajoja, syviä ja epäloogisia. Ja näissä valikoissa niiden kamojen kanssa puljaaminen vie tosiaan hermot.
Pöhöttyneisyyden lisäksi monen soolosoturin on hyvä ymmärtää tämä: Vaikka Breakpointia voi teoriassa pelata yksin, tämä on yhtä mielekästä kuin keskiverto free-to-play-mobiilipelin hakkaaminen. Pelaaminen ei vaadi eikä kehitä taitoa ja lopulta se pelkistyy aivottomaksi naksutteluksi. Varmista siis etukäteen peliseuran olemassaolo tai jätä tämä peli kauppaan.
Kaverin kanssa — ja etenkin tutussa nelikossa — Breakpoint pääsee oikeuksiinsa. Vihollisleirin vyörytys muodostuukin yhdistelmäksi tiedustelua, harhautuksia, tulitukea ja selustaan hivuttautumista. Vihollisten tekoälyttömyys ei näy niin pahasti, kun kaaos vallitsee joka puolella. Koordinoitu toiminta kihelmöi taktisista manöövereistä kiksejä saavan taistelijan mielihyväantureita.
Velvollisuus kutsuu ajattelevia sotureita
Pelistä on yritetty tehdä astetta realistisempi kuin aivottomimmista reaktioräiskinnöistä. Pahoista vammoista ei parane itsekseen, vaan ne täytyy käydä paikkaamassa jossain vihollisluotien ulottumattomissa. Toimintakyvyttömäksi paukutetun kaverin voi raahata nurkan taakse ennen ensiapuoperaation käynnistämistä.
Toisaalta vihollisten havainnointikyky jättää uskottavuutensa puolesta melkoisesti toivomisen varaa. Vieressä kaverin kallosta ulos purskahtavat aivot herättävät lähinnä hämmästeleviä huudahduksia tyyliin: "Luulenpa että täällä on jollakulla pahat mielessä."
Aivan ultrarealistiseksi ei voi luonnehtia sitäkään, että kertaalleen droonilla havaittu pahis on paikannettavissa kumpareitten ja seinien läpi aina edesmenoonsa asti. Mutta ehkä tässä näkyvät Tom Clancyn vaikutteet: sodassa huipputekniikka tekee haltijastaan kaikkivoivan.
Vastassa tasavertainen(?) vihollinen
Ghost Recon Breakpointia on mainostettu Punisherista ja Walking Deadista tutun John Bernthalin naamalla. Bernthal esittää eversti Walkeria, joka pimeälle puolelle kääntyneenä entisenä Ghost-joukon jäsenenä tuntee parhaat taktiikat ja osaa käyttää parasta teknologiaa. Walkerin johtamat Wolf-joukot kuljettavatkin yleensä matkassaan erilaisia maata pitkin rullaavia tai ilmassa lenteleviä drooneja. Lisäksi taivaalla liitää aika ajoin tiedustelulennokki, joka saattaa havaita pelaajan ja hälyttää paikalle iskujoukot.
Tähän astisella pelikokemuksella Wolf-joukkojen ylivertaisuus ei ole näkynyt juuri muuten, kuin että ne ymmärtävät hakeutua suojaan nopeammin kuin rivisoltut. Erilaisia automatisoituja sotakoneita tuntuu olevan mukana vähän kenellä sattuu ja niistä paljon puhutuista taktiikoista tuskin maanpuolustuskorkeakoulun graduja kirjoitellaan.
Pelaajien käyttämät taktiikat saavat olla vähän mitä halutaan. Toisaalta jokaiseen yhteenottoon voi valmistautua tekemällä huolellista tiedustelua, virittelemällä miinoja ja sopimalla etenemisreiteistä. Toisaalta jos vaikeustasoa ei viritä äärimmilleen, niin tilanteesta kuin tilanteesta selviää Burn Noticesta tutulla "should we shoot them"-metodilla.
Arvosana: vahva ehkä
Ghost Recon Breakpoint on samanlainen arvosteltava kuin mikä tahansa Games as a Service -peli: se on suunniteltu haalimaan pelaajat ääreensä ilta toisensa jälkeen. Keinoina tässä käytetään sosiaalista painetta, jatkuvasti horisontissa häämöttäviä saalisarkkuja, joista ehkä löytyy marginaalisesti parempaa tavaraa, ja itseään toistavia tehtäviä joissa hyödynnetään ihan mukiinmenevää samoilu- ja taistelumekaniikkaa.
Päätarinan ja sivujuonteiden seasta löytyy jokunen oikeasti hyvin suunniteltu tehtävä, vaikka porukalla pelatessa juonta kuljettaviin välivideoihin ei jaksa keskittyä. Polulta harhauttavaa puuhaa on niin paljon, että itsekin olen ehtinyt koko tänä aikana selvittää kampanjasta vain neljäsosan.
Jos siis tavoitteena on maksimoida pelitunnit per euro, Ghost Recon Breakpoint tarjoaa varmasti rahalle vastinetta. Oikeassa seurassa pelitunnit hurahtavat kuin siivillä.
Laajuuden sivutuotteena tosin pakettiin mahtuu myös erilaisia bugeja. Vaikka varsinaista kaatuilua ei juurikaan tapahdu, pikkubugien fiksailua saavat Ubisoftin jampat harrastaa vielä pitkään. Kivenkoloon juuttumisia, grafiikkavirheitä, toimimattomaksi muuttuvia drooneja ja muuta pientä vikaa tulee vastaan jatkuvasti. Ja joskus fysiikka villiintyy totaalisesti.
En yleensä tykkää selittää arvosanojani, mutta tämän pelin kanssa täytyy tehdä poikkeus. Breakpointin saamat neljä tähteä perustuvat siihen, miten hauskoja hetkiä sen parissa on saanut hyvässä seurassa viettää. Yksinpelinä pitäisin tätä vaivoin kolmen tähden arvoisena. Mutta nykyaikana tilanne voi muuttua, sillä uutta sisältöä ja korjauksia on varmasti odotettavissa vähintään seuraavan parin vuoden ajan. Sinä aikana on varmasti luvassa alennusmyynti jos toinenkin.
Loppukaneetiksi vielä tämä: yksi niistä mielenkiintoisemmista tehtävistä pelattiin läpi KonsoliFIN-kolmikon streamissa 15.10. Siitä saa käsityksen, millaista kohellusta Breakpointissa voi harrastaa.
