Segan pitkäaikainen maskotti Sonic ei juuri esittelyjä kaipaa. Hahmosuunnittelija Naoto Ohshiman, suunnittelija Hirokazu Yasuharan ja ohjelmoija Yuji Nakan yhteistyössä luoma sininen siili haastoi 90-luvun alussa tosissaan Nintendon Super Marion taisteluun maskottien herruudesta samalla, kun Sega ja Nintendo kävivät raakaa taisteluaan videopelaavista asiakkaista. Ala-asteen pihoilla käytiin Suomessakin kovaa kinaa siitä, kumpi on kovempi: Sonic vai Mario.
Ikonisten hahmojen karismasta ja suosiosta kertoo jotain sekin, että rapiat 30 vuotta myöhemmin molemmat seikkailevat edelleen nykyalustoilla, joskin Mario vain Nintendon laitteistolla. Lisäksi Sonic ei ole pärjännyt 3D-maailmassa ihan yhtä hyvin kuin putkimies, mutta se ei ole estänyt Segaa yrittämästä. Aika näyttää, miten tuleva Sonic Frontiers lopulta pärjää.
Nyt ei kuitenkaan keskitytä tulevaan, vaan otetaan takapakkia Sonic Origins -kokoelman muodossa. Sega on yrittänyt keksiä 2000-luvulla Sonicin pään menoksi vaikka mitä, mutta kaksiulotteisissa retrohyppelyissä premissi on aina aika lailla sama: Dr. Robotnik (nykyään Dr. Eggman) on tiedemies, jolla on toistuvasti pahat mielessä. Hän yrittää muuttaa Maan villinä elävää eläimistöä roboteiksi, joiden avulla viiksivallu voisi vallata maailman. Sehän ei suinkaan sovi, joten Sonicin tehtäväksi jää pelastaa eläimet ja tehdä tyhjäksi proffan aikeet.
Ne pelit, ne ovatkin sitten laatutavaraa
Lähdetäänpä posin kautta liikkeelle: mukana olevien tasoloikkateosten laatu on huippuluokkaa. Projektia on ollut vetämässä koodariguru Christian Whitehead, joka on tunnettu muun muassa aiempien Sonicien onnistuneista mobiili- ja HD-konsolikäännöksistä sekä viimeisimpänä Sonic Maniasta. Whiteheadin tarina on inspiroiva, sillä herra pääsi työskentelemään Segan kanssa Sonic-fanikäännöksien parissa tehdyn työnsä ansiosta vajaa 15 vuotta sitten. Australialaisen koodivelhon Retro Engine -pelimoottoria on pitkälti kiittäminen siitä, miten hyvälaatuisia Sonic Originsinkin käännökset ovat.
Laadukkaan käännöstyön ohella kokoelman jokainen peli on siunattu hivenen parannellulla pelattavuudella sekä laajakuvaominaisuudella. Tuotoksia pääsee pelaamaan myös alkuperäisellä kuvasuhteella ja reunanpehmennysfiltterillä, mutta suoraan sanottuna leveämpi näkökenttä tekee pelaamisesta niin paljon mukavampaa, ettei retroon ollut enää omalla kohdallani paluuta. Filtteri puolestaan pehmentää ennestään pehmennettyä kuvaa entisestään, jolloin tuloksena on puhtaasti liian suttuinen kuva. PC-puolella Sonic Maniasta tutun filtterivalikoiman saa jo käyttöön modien avulla, joten toivottavasti ne lisätään päivityksen muodossa konsoliversioihinkin.
Äänipuolellakin kaikki kuulostaisi olevan ok, joskin Sonic 3:n musiikit ja efektit kuulostavat aavistuksen tukkoisemmilta kuin muiden tuotosten. Kolmososassa on sattumoisin eräs toinenkin fanien mieltä nakertava aspekti, josta lisää hiukan myöhemmin. Lisäksi kehittäjästudio Headcannonin mukaan Sega halusi kiirehtiä kokoelman ulos kesäkuiseen julkaisupäivään mennessä, joten muitakin ongelmia saattaa projektissa devaajana toimineen Simon Thomleyn mukaan löytyä. Digital Foundryn tekniikkavideon perusteella mukaan onkin lipsahtanut mitä ihmeellisempiä lapsuksia aina kirjoitusvirheistä Sonic CD:n muuta peliä kovemmalla voluumilla esitettäviin välivideoihin. Itse peleissä en häiritseviin bugeihin kuitenkaan törmännyt, mitä nyt kettukaveri Tails sekoili välillä omissa sfääreissään. Haitanneeko tuo: sitähän se häntäheikki teki alkuperäisissäkin peleissä.
Kokoelman isoin plussa on ehdottomasti tarinatila, jossa Sonicit voi läpäistä ensimmäistä kertaa kronologisesti oikeassa järjestyksessä uusien, teosten välissä esiintyvien välianimaatioiden kera. Kirsikkana kakun päällä Sonicilla on rajoittamattomat lisäelämät, minkä lisäksi siili saa kerättyjen pisteiden avulla pelin valuuttana toimivia kolikoita. Hilujen turvin voi yrittää Chaos Emerald -bonuskenttiä uusiksi, mikä on sangen tervetullut ominaisuus niiden haastavuuden vuoksi. Takaisinkelausta ei ole, mutta normaalit kentät voi ottaa alusta uusiksi ilman lisäseuraamuksia, ja meneillään olevan suorituksen voi tallentaa aina kenttien välissä. Jokaisen Sonicin voi läpäistä myös peilikuvana ensimmäisen läpäisyn jälkeen, joskin tämä ominaisuus jäi itselläni testaamatta. Valuuttana toimivat kolikot eivät puolestaan ole pelkästään uusintayrityksiä varten, vaan niillä pystyy avaamaan biisejä, konseptitaidetta ja videoita pällisteltäväksi sekä kuunneltavaksi.
Sega ei olisi Sega ilman kyseenalaisia ratkaisuja
Tässä kohtaa on hyvä nostaa siili pöydälle: kyllä, Sonic 3 sisältää uutta musiikkia tekijänoikeussotkuista johtuen ja ei, ne eivät valitettavasti pääse alkuperäisten tasolle. Tämä siitäkin huolimatta, että originaalia ääniraitaa mukana luomassa ollut Jun Senoue teki oletettavasti parhaansa musiikin autenttisuuden eteen, sillä hän käytti versioinneissaan jopa Mega Driven oikeaa äänisirua sekä omaa äänikasettikokoelmaansa. Vertailuvideon voi tsekata täältä.
Sitten huonot uutiset: Sega on valitettavasti mennyt sisällön suhteen sieltä, mistä aita on matalin. Biisi-, konseptitaide- ja videomuseon ohella Sonic Origins -kokoelma sisältää Mega Driven Sonicit 1-3, Sonic & Knucklesin, joka on naitettuna yhdeksi peliksi Sonic 3:n kanssa sekä alun perin Mega CD -lisälaitteella nähdyn Sonic CD:n. Siinä se. Laatupelattavaa kaikki tyynni ja jokainen nimike on toki työstetty uusiksi Retro Enginellä pelkän emuloinnin sijaan, mutta koska kokoelman nimi on Sonic Origins, olisi 40 euron hintalapulla voinut kuvitella saavansa hiukan enemmän tavaraa. Missä ovat tekovaiheeseen liittyvät dokkarit ja haastattelut? Entä Sonic Spinball? Dr. Robotnik’s Mean Bean Machine? Sonic 3D? (Tiedetään, viimeisenä mainittu on aika kökkö, mutta olisi se ollut kiva kuriositeetti.) 32X:n Knuckles’ Chaotix? Tai ensimmäisen ja toisen osan Master System -käännökset? Älkää naurako, molemmat niistä ovat päteviä pelejä!
Sonic Origins on hyvin kaksijakoinen tapaus. Kokoelma osoittaa, että Sonicit ovat kestäneet varsin hyvin ajan hammasta, erityisesti CD, josta taisi uusintakierroksen tiimellyksessä muovautua oma suosikkini. Lisäksi sarjan taidetyyli miellyttää silmää, musiikit rokkaavat ja Retro Enginellä tehty käännöstyö on pääosin laadukasta. Sisällöllisesti paketin toteutus vain on jäänyt pahasti puolitiehen, sillä tästä olisi voitu tehdä se ultimaattinen Sonic-paketti, joka tekee vanhemmista kokoelmista turhia. Käyttämätön potentiaali nakertaa kovasti kehoa ja mieltä.
Näin vuonna 2022 tuntuu uskomattomalta, että muun muassa PlayStation 2:lle ilmestynyt 18 vuoden takainen Sonic Mega Collection Plus pieksee Sonic Originsin sisältönsä puolesta. Miettikääpä sitä.
