Aamulla isä ei ole enää kotona, eikä äiti tunnu pitävän asiaa erityisen merkittävänä. Näin kummallisesta lähtökohdasta käynnistyy lyhyt ja runsaasti haarautuva tarina, jonka kummallisuus ei vähene tarinan edetessä.
Papaoutai, lauloi Stromae
Ensimmäisenä vaikutelmana peli vaikuttaa tavanomaiselta tekstiseikkailulta, jota täydennetään melko yksinkertaisilla graafisilla elementeillä hieman Undertalen tapaan. Keskusteluissa ja tapahtumissa on ajoittain kaksi pelaajan valittavissa olevaa tapaa toimia. Juoni etenee seuraten omaa kummallista logiikkaansa hyppien kaupunginosasta toiseen. Tapahtumat ovat perin eriskummallisia, jopa unenomaisia, sillä tunnelma on usein uhkaava, mutta ajoittain se on myös yksinkertaisesti outo. Tarina saattaa kulkea vaikkapa lähtötilanteesta kotoa peliluolan kautta kafkamaiseen kouluun, eikä siirtymissä ole aina perinteistä selkeää loogista jatkumoa. Ennemminkin kyse on kokoelmasta mielenkiintoisia kohtaamisia.
Tarina ei ole täysin lineaarinen, vaan pikemminkin verkkomainen, jonka risteyskohdissa pelaaja valitsee etenemissuunnan. Valintakohdissa käynnistyy minipeli, jossa pelaajan tulee kerätä joko vihreitä tai punaisia esineitä ruudulta rytmisen musiikin tahdissa. Jotta tehtävä ei olisi liian helppo, ovat erilaiset juoneen liittyvät esineet yleensä liikkuvia. Lisäksi alue, jossa kursori voi liikkua, on rajoitettu ja reagoi kerättyyn väriin – vihreät objektit laajentavat aluetta, punaiset supistavat sitä.
Erilaisia loppuvaihtoehtoja on seitsemän, ja tarinapolut kulkevat osittain ristiin. Yksittäinen pelikerta kestää alle tunnin, mutta aikaisempiin risteyskohtiin on mahdollista palata, jolloin tarinaa voi jatkaa kohti uusia polkuja. Kompletionistinen peliaika lienee siis joitain tunteja. Vaikka isän etsiminen on taustalla kantava voima, on se kuitenkin eräänlainen MacGuffin, eli juonta eteenpäin työntävä apuväline. Viime kädessä tärkeää ovat kokemukset ja kohtaamiset matkan varrella.
Elämän mittainen labyrintti
Mistä koko pelissä on sitten kyse? Viime kädessä kyseessä on pikemminkin psykologinen, kuin konkreettinen matka kohti kadonnutta isää. Psykoanalyysistä kiinnostuneille tarina on täynnä vertauskuvia, jotka tekevät tapahtumien seuraamisesta ajoittain vaikeaa. Osittain esitystavassa mennään jopa tekotaiteellisuuden puolelle. Tarina on kirjoitettu ensisijaisesti kiinaksi. Käännös englanniksi vaikuttaa sivutuotteelta, sillä osa merkityksistä on kadonnut käännöksessä tai vaatisi ainakin syvempää ymmärrystä Kiinan kulttuurista.
Pelillisesti SELFin peruskomponentit ovat melko yksinkertaisia. Käytännössä tarinaa edistetään ainoastaan yksinkertaisten valintojen ja minipelien avulla, mutta reitti saattaa viedä mitä kummallisimpiin tapahtumiin. Olennaista onkin tarinan introspektiivinen ote, jossa tapahtumien voi tulkita tapahtuvan joko nimeltä mainitsemattomassa kaupungissa, tai vaihtoehtoisesti päähenkilön mielen sisällä.
SELF kuuluu selvästi kokeilevan pelitaiteen piiriin, eikä sen arviointi ole välttämättä täysin reilua perinteisten peliarvostelun kriteerien näkökulmasta. Pelinä teos on vankka kolmen tähden tuote, sillä lyhyydestään huolimatta se tarjoaa kohtuullisen nautinnon rahalle. Toisaalta kyseessä on kenties ennemminkin interaktiivinen tarina, jonka arvostelua tulisi lähestyä muistakin kuin pelijournalistisista näkökulmista. Jätämme tämän työn kuitenkin muille taiteen tutkijoille, ja toteamme pelin olevan yllättävä ja ostamisen väärti – hinta on 2,79 euroa Steamin kesäalessa 9.7. asti.
