Shaun White Snowboarding

Lumilautapelien ystävillä ei ole ollut aihetta pirskeisiin viime vuosina. Electronic Artsin SSX:n ja Microsoftin tukeman Ampedin valtakauden jälkeen kukkulalle ei ole tullut uutta kuningasta, kun SSX Blur jäi Wiin yksinoikeudeksi. Lievään toiveikkuuteen on kuitenkin syytä, sillä Ubisoft on heittänyt yläfemmat Shaun Whiten kanssa uuden lumilautailusaagan luomiseksi. Markkinarako on hyvä, mutta valitettavasti Ubisoftin suoritus ei selviä ehjin nahoin maaliin saakka.

Mies, lauta ja vuori

Lähtökohdiltaan Shaun White Snowboarding vaikuttaa mainiolta. Peli tarjoaa tutkittavaksi neljä isoa vuorta, joilla päästään liikkumaan vapaasti heti alusta lähtien. Kun rinne on laskettu alas, ylös päästään kätevästi hisseillä ja helikoptereilla. Pelaajan ei tarvitse edes raahautua kulkuneuvolle asti, sillä pelkkä virtuaalikartan käyttäminen riittää. Ympäristöjen tutkiminen hoituu helposti ottamalla lauta kainaloon ja talsimalla jalan puuterihangessa. Pelaaja voi lisäksi merkitä nopealla näppäinkomennolla paikan, johon voi myöhemmin hypätä toisella pikakomennolla. Onnistuneen käyttöliittymän kruunaa ruudun alanurkassa pälyilevä tutka, joka kertoo lähimmistä haasteista ja muista mielenkiintoisista kohteista. Käytännöllinen järjestelmä vaatii kuitenkin totuttelua.

Vuorilla seikkailemisessa on tunnelmaa, sillä ääniraita pursuaa Alppien hohtaville hangille sopivaa fiilistelymusiikkia. Kappaleiden joukosta voi poimia Blue Öyster Cultin "Don't Fear the Reaper" ja Loverboyn "Working for the Weekendin" kaltaisia hittejä. Epämiellyttävän biisin voi hypätä yli näppärästi kuin MP3-soittimella konsanaan. Visuaalisella osastolla peli ei onnistu säväyttämään. Kauniin valkoista maisemaa riittää silmänkantamattomiin, mutta vuoret ovat ilmeeltään turhan samanlaisia, eikä esimerkiksi valaistusta hyödynnetä tarpeeksi tunnelmoinnissa. Kovassa vauhdissa pelimoottori alkaa nykiä, mutta suuremmaksi rasitteeksi kasvavat tsiljoonat bugit. Hahmot tapaavat liukua laudallaan tökerösti tai kaatuilla näkymättömien voimien vaikutuksesta. Teknisestä toteutuksesta paistaa ikävästi läpi hiomattomuus.

Kontrollien osalta Shaun White Snowboarding ei yritä mitään erikoista, joten Skaten kaltaisesta vallankumouksesta on turha haaveilla. Samalla ohjauksessa vältetään myös suuremmat virheet. Pienen totuttelun jälkeen hypyt lähtevät liipaisimella ja gräbit hoituvat tatilla luonnollisesti. Ainoastaan lautailijan kääntyileminen tuntuu turhan kiikkerältä. Peli pysyttelee hillityn temppuvalikoimansa kanssa etäällä realismin molemmista ääripäistä. Se ei lähde tavoittelemaan Ampedin kaltaista autenttisuutta, mutta toisaalta se ei irtaudu SSX:n tyyliseen revittelyyn. Aloittelijatkin pääsevät heittämään näyttävää settiä nopeasti, sillä laskeutumiset ja grindaamiset eivät vaadi liikoja. Riittää, kunhan hahmo osuu maahan edes suurin piirtein oikein päin. Onnistuneet kikat palkitaan kunnioituksella eli käytännössä pisteillä. Samalla ruudun ylänurkkaan voi kerätä kerrointa, jonka avulla pistesaalis kasvaa nopeammin. Ei siis mitään uutta auringon alla.

Kolikkopelitomaatti

Shaun Whiten nimikkotekeleen todelliset ongelmat piilevät pintaa syvemmälä. Avoin lähestymistapa kuulostaa varmasti houkuttelevalta, mutta hutiloidun suunnittelun ansiosta se kääntyy itseään vastaan. Pelaaja heitettään heti alussa tylysti oman onnensa nojaan, eikä varsinaisia tavoitteita aseteta selkeästi. Vuorille on ripoteltu haasteita, joista saa palkinnoksi rahaa. Kahisevalla puolestaan hankitaan uusia vaatteita, tarvikkeita ja lumilautoja. Näistä ainoastaan jälkimmäisellä on jonkinasteinen konkreettinen vaikutus pelikokemukseen. Tehtäviin suhtautuu välinpitämättömästi, kun suurin osa niistä menee läpi viimeistään muutamalla yrityksellä, eikä niistä saa vaikkapa kokemuspisteitä hahmolleen tai avattua uusia rinteitä.

Haasteet on jaoteltu tyyppeihin, joista varsinkaan hyppäämiseen ja mystisten kitaroiden keräilemiseen keskittyvät tehtävät eivät istu lainkaan lumilautailupeliin, eikä tällainen puuhastelu motivoi pelaamaan. Kaikkein kamalinta suunnittelua edustavat Shaunin antamat keräilytehtävät. Maastoon on aseteltu valtavia kolikoita, jotka hän haluaa jostain kumman syystä omakseen. Kahdentoista kolikon jälkeen mies lahjoittaa pelaajalle uuden erikoiskyvyn, jolla ei ole käytännössä minkäänlaista vaikutusta muuhun pelimekaniikkaan, sillä taitoja on tarkoitus hyödyntää vain uusia kolikoita metsästäessä. Keräileminen muistuttaa äkkikuolemineen enemmän tasohyppelyä kuin lumilautailua. Shaunin antamalla päätehtävällä ei ole minkäänlaista tekemistä muun kokonaisuuden kanssa, joten se tuntuu käsittämättömän irralliselta ja turhauttavalta.

Lautailijaa ei yksinkertaisesti palkita riittävästi kokemuksen koukuttavuuden takaamiseksi. Kolikoiden ja tehtävien hakeminen rinteiltä alkaa pikku hiljaa maistua enemmän työltä kuin huvilta, kun varsinaista edistystä ei tapahdu. Moninpelin parissa osa suunnittelun epäkohdista putoaa kuitenkin kelkasta pois. Parhaimmillaan 16 lautailijan sessioissa pääsee nauttimaan todellisen harrastuksen parhaasta puolesta eli yhdessä kikkailemisesta. Pelaajat voivat suorittaa yksinpelistä tuttuja haasteita, lyödä vetoa virtuaalirahalla tai vain örveltää pitkin vuorta. Yhteisöllisyyteen kannustaa myös uusintojen editointityökalu, joka tosin kärsii muun toteutuksen tapaan ikävistä teknisistä ongelmista. Mikään ei kuitenkaan poista sitä faktaa, ettei eeppisimmästäkään ilmalennosta irtoa kunnollisia kiksejä, kun pelimekaniikasta puuttuvat todelliset hienoudet.

Shaun White Snowboardingin jotkin suunnittelupäätökset antavat ymmärtää, että kehittäjät tietävät todella, mistä lumilautailussa pitäisi olla kyse. Pidemmissä sessioissa käsittämöttömät ratkaisut jyräävät helposti hauskuuden alleen lumivyöryn lailla. Tilanteesta tekee erityisen ikävän markkinoiden heikko lumilautailutarjonta, jonka ansiosta Shaun White ponnahtaa ansaitsemattoman korkealle usean pelaajan ostoslistalla. Jos virheitä kykenee sietämään, tarjoaa peli jonkinasteista hoitoa akuuttiin lautailukuumeeseen, mutta parempaa lääkettä saa kaivamalla vaikkapa Amped 2:n naftaliinista. Toivottavasti Ubisoft ei lannistu täysin, sillä kaikki virheet ovat korjattavissa jatko-osaan, kunhan kehittäjät muistavat keskittyä itse asiaan sekä unohtavat tunnetulla nimellä ratsastamisen. Liian rankka alastulo saa nimittäin lentävän tomaatinkin lässähtämään.