Perinteitä kunnioittaen
Silpheed edustaa lajiltaan jo pitkään hidasta kuolemaa tehnyttä perinteistä räiskintäpeliä. Yksinkertaisimmillaan lajityypin peli koostuu
ruudun alareunassa olevasta avaruusaluksesta ja yläreunasta
sinkoilevista vihamielisistä vieraiden maailmojen hävittäjälaivueista.
Legendaarisesta "kun vaari konsolin osti" aikojen Space Invadersista
lähtenyt kehitys on tuonut pelilajiin mukaan ajan saatossa erilaisia
power-uppeja, (kerättävät aseet, suojukset ja muut
lisäominaisuudet), mahtavat pääpahikset sekä
viimeaikojen trendin mukaisesti tietenkin 3D-renderoidut huikeat grafiikat
mahtavine räjähdyksineen. Kolmiulotteisista grafiikoista
huolimatta Silpheedissä pelaajan aluksen ohjailu tapahtuu vanhaan
malliin,
maiseman vieriessä ja kieppuessa alusta liikutellaan ruudulla perinteiseen tapaan. Ei siis mitään vapaata samoilua aidossa kolmiulotteisessa maailmassa.
Viime vuosina räiskintäpelejä ei ole liikaa tehty, joten Silpheed on mielenkiintoinen lisä PS2:n pelivalikoimaan jo aiemmin Gradius III & IV paketin tuomaa tuhoamisen nälkää tyydyttämään. Silpheedin juoni on se vanha tuttu, eli ulkoavaruuden vihamieliset hyökkääjät on hätistettävä pois ja tuhottava maailmanrauhaa häiritsemästä. Silpheedissä vihollisalukset ovat synteettisen ja orgaanisen materiaalin yhdistelmästä koostuvia hirviöitä. Pelin alussa ja tasojen välissä on hienoja välianimaatioita kertomassa tapahtumien etenemisestä, sekä lopussa tietysti hienoakin hienompi loppuanimaatio. Ennen jokaista tasoa luetaan myös pelilajin tyyliin sopivasti robo-mölöttäen tehtävänanto, joka sinänsä on perinteisen merkityksetön pelaamisen kannalta. Kuten aina ennenkin "all your base are belong to us!". Ihmiskunta on siis jälleen vaarassa ja vain pelaaja voi sen pelastaa!
Pauke alkakoon
Peli alkaa mukavasti lämmittelyllä pienempiä vihollismörköjä tuhoten. Joka tason puolivälissä vastaan tulee isompi vihollinen, jonka jälkeen tankataan hävittäjän suojia ja hengähdetään hieman jälleen pienten vihollisten parissa ennen loppukohtausta, jossa tuhotaan tason jättiläismäinen ja ilkeä päävihollinen. Tason selvittämisen jälkeen urhea pelaaja saa käyttöönsä uusia tehokkaampia aseita seuraavan tason entistä pahempia vihollisaluksia vastaan.
Audiovisuaalisesti Silpheed tarjoaa lajinsa loistokkainta räiskettä ja mäiskettä käyttäen PS2:n tehoja hyväkseen. Vihollisalukset ja pelin taustamaisema liikkuu sulavasti ruudun vilkkeen täyttäessä pelaajan tajunnan laukausten ja mahtavien räjähdyksien kumistessa korvissa. Erikoisefektit ovat todella vaikuttavan näköisiä ja tasojen isommat viholliset täyttävät koko ruudun toiminnallaan. Hienoista taustamaisemista mieleenpainuvimpia ovat laava-efekti sekä aliavaruudessa pelkästään isoja pahiksia vastaan pelattava taso. Silpheedissä taustamaisema ei vieri pelkästään eteenpäin vaan kaikkiin mahdollisiin suuntiin, pilvien läpi, kaatuvien talojen välistä ja massiivisen kompleksin sisällä. Välillä pelaajan hävittäjää pommitetaan laavalla tai asteroideilla vihollisaluksien onneksi hoitaen niistä osan.
Koreaa grafiikkaa tukeekin mainiosti pelin äänimaailma. Räjähdysten ohella korviin tulvii taistelun tiimellyksessä oman laivueen ohjeita ja musiikin sopiessa peliin kuin nyrkki silmään tunnelma on todella kohdallaan. PS2 ja Silpheed tuovat kolikkohallin vilkkeen ja äänimaailman olohuoneeseen.
Pelattavuus
Kakku hieman lässähtääkin sitten pelattavuuteen. Aluksen kontrollit toimivat hyvin, mutta itse peliä olisi voinut hioa hieman lisää. Eri aseita on määrällisesti mukavat yhdeksän kappaletta, mutta niiden käytettävyydessä ja tehossa on puutteita. Lopulta huomaa että pelissä on oikeastaan vain yksi käyttökelpoinen ja tehokas ase, jolla pelin pelaa läpi. Joka tason alussa ja puolivälissä valitaan käytettävät aseet, joten Silpheediin olisi saanut huimasti lisää syvyyttä edellyttämällä eri aseiden ja aseyhdistelmien käyttöä eri tilanteita selvitellessä. Nyt eri aseiden ja eri yhdistelmien käytön opetteluun ei juuri kannusteta.
Samoin power-upit rajoittuvat aseisiin, eli erilaisia näyttäviä lisäsuojia ei ole, tai kokonaisen vihollislaivueen täydellisestä tuhoamisesta ei saa mitään ekstraa, joka toisi peliin lisää sisältöä tahkotessa tasoja uudelleen. Kun aluksen suojat on loppu, peli alkaa sen tason alusta jolle asti oli selviydytty. Mahdollisuutta pelin tallentamiseen ei ole ja tasojen alut alkavat hieman puuduttaa hakiessa loppupahiksen tuhoamiseen sopivaa taistelutaktiikkaa. Tämä toisaalta kuuluu asiaan ja lisää sopivasti kiukkua pelin "voittamiseksi".
Lopulta pelin voittaminen sujuu ehkä hieman liian suoraviivaisesti kun lähes sama taktiikka käy lähes kaikkiin vihollisiin pelissä. Vaikeustasot (normal tai hard) on onneksi ruuvattu riittävän korkealle, jotta haastetta riittää useammaksi illaksi pelin parissa ennen kuin vihollinen on voitettu ja on huikean hienon loppuanimaation ja