Vain elämää, ei sen enempää
Pelimaailmaa ja sen ilmiöitä vähänkin seuraavat eivät ole voineet olla törmäämättä nimeen The Sims. Tähän asti PC-pelaajien herkkuna tunnettu elämää enemmän tai vähemmän uskottavasti simuloiva peli ja sen lukuisat lisäpaketit ovat keikkuneet myyntilistojen kärkipäässä jo vuosituhannen alusta lähtien. Täten peli on ollut varsinainen runsaudensarvi sen kehittäneelle Maxisille, jonka vanhemmasta pelituotannosta löytyy Sim Cityn kaltaisia klassikoita. Se milloin tämä veikeä pelisarja saapuisi jossakin muodossa konsolipuolelle oli vain ajan kysymys. Lopputulos on nyt saatavilla ja kyseessä on hiukan muokkailtu versio PC-originaalista. Ihme ja kumma, kokonaisuus toimii GameCubellakin odotettua paremmin.
The Simsin parissa ei voi juurikaan sanoa pakoilevansa arjen aherrusta ilman että valehtelisi korvat heiluen. Tilanne on pikemminkin juuri päinvastoin, sillä samojen askareiden parissa siinäkin touhutaan. Virtuaalisen minäkuvan parissa vierähtää helposti tovi jos toinenkin, kiitos monipuolisten askareiden. Oma-aloitteisuuden puutteen takia poloinen on aika ajoin komennettava myös nukkumaan, suihkuun ja jopa vessaan. Kokkaaminen, siivoaminen ja töissä käyminenkin kuuluu päivien ohjelmistoihin, tosin taakka ei ole pelaajalle yhtä raskasta kuin reaalimaailmassa. Toivottavasti kukaan ei kuitenkaan ryhdy suosimaan näiden asioiden tekemistä ainoastaan Sims-maailmassa.
Leikitäänkö kotia?
The Simsin konsoliversioiden yhtenä uutukaisena on Get a Life -moodi, joka on PC:ltä tutusta perusmoodista poiketen tehtäväpainotteista puuhastelua. Aluksi luodaan oma hahmo, jonka olisi tarkoitus oppia pärjäämään omin avuin. Edessä onkin työpaikan etsiminen ja kotoa muuttaminen, kunhan äidin muutamat määräykset ovat suoritettu loppuun. Tämä toimiikin pelin harjoitusosiona, jonka jälkeen voi halutessaan siirtyä pääpelin kimppuun. Get a Lifestä löytyy pelattavaa vielä tämän jälkeenkin, ja tarkoituksena olisi löytää tuottava työpaikka, upea asunto ja elämän suuri rakkaus. Vaikka näihin pyrkimyksiin pääseminen onkin ohjattu melkein kädestä pitäen, moodi tuo kuvioihin konsolimaisempaa pelattavaa. Television ääressä tapittaminen onkin varsin viihdyttävää, kun jokin määränpää häämöttää horisontissa. Täten Get a Lifessä ei pääse samalla tavalla sormi suuhun, kuin huomattavasti vapaammassa The Sims -moodissa. Siksi se auttaakin valmistautumaan varsinaiseen koitokseen.
PC-version ytimenä tunnetussa moodissa seurataan kokonaisen naapuruston vaiheita. Moodin vapaus saattaa kenties olla hiukan hämmentävä kokemus ellei ole tottunut päämäärättömään pelailuun. Ensikertalaiselta alkuun pääseminen voi kestää muutamia pelikertoja, mutta pian pelin rytmi kulkee käsi kädessä pelaajan kanssa. Samalla tajuaa, kuinka monipuolinen ja laaja peli todella on kyseessä. Pelaajien on heti paneuduttava elämän moniin osa-alueisiin, sillä mikäli yhdestä ryhtyy luistamaan, muut seuraavat perässä. Raha-asiat tietenkin on pidettävä tärkeysjärjestyksessä ensisijaisena, eli töitä on hyvä tehdä elinolojen kohentamiseksi. Kun kaikki perustarpeet ovat kohdallaan, voi ryhtyä hankkimaan ystäviä tai vaikka järjestämään juhlia. Myös omissa oloissa voi pysyä sisustellen ja taloa rakennellen – valinnanvaraa tällä saralla pitäisi olla enemmän kuin tarpeeksi. Etenemisvaihtoehtoja on siis lukuisia ja jokaiselle syntyykin ajan mittaan omien intressien pohjalta muovautunut pelityyli.
Se, kumpi yksinpelimuoto istuu kullekin henkilölle, on tietenkin pelaajakohtaista. Molemmissa on omat viehättävät piirteensä, mutta näiden lisäksi Maxis on kehittänyt mukaan myös muutamia melko yksinkertaisia kaksinpelejä. Pelimuotoja löytyy kilpailuhenkisistä yhteistyötä vaativiin, mitkä tarjoavat pikkukivaa pelin muutoin puhki pelanneille. Muutaman ihan mukavankin pelikerran jälkeen mielenkiinto lopahtaa varsin nopeasti, minkä jälkeen kaksinkamppailut jäävät vähemmälle. Alkuinnostuksen jälkeen myös yksinpeli muuttuu hiukan turhauttavaksi, sillä vaihtelua ei pidemmän päälle ole luvassa. PC:lle julkaistujen lisäpakettien suomat mahdollisuudet loistavat poissaolollaan, mikä on suoraan sanoen tylsä veto Maxisilta. Tietenkin näin turvataan tulevien The Sims -pelien menekki, tosin tällä menolla ei kovinkaan pitkäksi ajaksi. Toistaiseksi on vain tyydyttävä siihen mitä on tarjolla, kun sekin ajaa asiansa varsin hyvin.
Teknisesti puolitiessä
On ilo havaita näppäimistöstä ja hiirestä siirtymisen GameCuben ohjaimeen tapahtuneen onnistuneemmin kuin monissa muissa PC-käännöksissä. Kursori tottelee uskollisesti ohjainsauvan komentoja ja herkkyysastekin on kohdallaan, mutta pientä sekamelskaa saattaa kuitenkin syntyä valikoissa. Selailu kun tapahtuu vain ristiohjaimella, mikä aina silloin tällöin sattuu unohtumaan. Toinen suurimmista eroista alkuperäiseen PC-versioon on kolmiulotteisuus. Kuvakulmaa voi käännellä ja väännellä mielensä mukaan, myös zoomaus onnistuu. Molemmat ominaisuudet ovat melko onnistuneita lisäyksiä peliin - seinätkin häivytetään yleensä tärkeiden kohteiden edestä, joten ne harvemmin tuppaantuvat näköesteiksi kamerakulmia kierrellessä. Zoomaus tosin ei onnistu aivan niin lähelle hahmoja ja ympäristöä kuin toivoisi.
Graafinen ilme on silti vanhahtavan oloinen, tuulahdus muutaman vuoden takaisista peleistä. Se tosin sopii peliin mainiosti, mutta kyllä GameCubesta olisi varmasti lähtenyt enemmänkin tehoja irti. Asunnot nimittäin tuntuvat hiukan kolkoilta ja autioilta, vaikka ne olisivat täynnä kuin Turusen pyssy. Mukavia yksityiskohtia löytyy muutamia, mutta välillä niitäkin saa etsimällä etsiä. Hahmoja mallinnettaessa polygoneja on käytetty ehkä liiankin säästeliäästi ja animaatiotkin ovat mitä ovat. Töksähteleviä hahmoja katsoo usein hammasta purren, mutta tämä kaikki ei loppujen lopuksi tunnu haittaavan pelin tunnelmaa niin paljoa kuin voisi kuvitella.
Audiopuolen pitäisi olla täysin identtinen PC-serkkunsa kanssa, mikä ei varmaankaan lämmitä kyseisen version omistajien mieliä. Muiden korviin Simsin äänimaailma pureutuukin paremmin, varsinkin hahmojen kälätys ja television mölinä on aluksi hauskaa kuunneltavaa. Ajan mittaan nämäkin alkavat vihastuttamaan ihastuttamisen sijaan, aivan kuten valikoiden tekopirteät rallatusmelodiatkin. Erilaisia äänitehosteita on kuitenkin runsaasti ja usein tilannekomiikka saa oivasti puhtia sopivan liioitelluilla äänillä. Osa äänistä on myös varsin vakuuttavia, esimerkiksi palo- ja varashälyttimien äänet. Itse asiassa ne olivat jopa niinkin vakuuttavia, että oikeat naapurit tulivat huolestuneena kolkuttamaan kotiovea...
Virtuaalielämän myötä- ja vastoinkäymiset ovat varsin addiktiivista puuhaa näin vuosienkin jälkeen, mikäli hommaan ei ole entuudestaan kyllästynyt PC-puolella. Sarjan vanhat ystävät eivät tule löytämään The Simsin GameCube-versiosta mitään maata järisyttävää, minkä takia se olisi välttämättä hankittavaa. Mikäli nimike ei ole tuttu tai peliaihe hiukan epäilyttää, kannattaa tuotosta ainakin testata muutamaan otteeseen – pelin hienouksien sisäistäminen ei nimittäin onnistu vain yhdellä pikaisella pelikerralla. Ikävä kyllä konsoliversio ei ole yhtä pitkäikäinen kuin PC-serkkunsa ja sen lukuisat laajennukset, mutta se pitää pelaajansa koukussa pitkään. Muistakaa kuitenkin aina silloin tällöin palata arjen aherruksien pariin, ettei oma elämä jää täysin hunningolle.
