Kauas pilvet karkaavat
Ei ole mikään salaisuus, että Skies of Arcadia oli ehdottomasti yksi Dreamcastin parhaista peleistä. Phantasy Star -sarjan luoneen Overworks-studion luomuksen tapahtumapaikka on taivas nimeltä arkadia, jossa valtavat laivat purjehtivat pilvien lomassa. Sineä halkovat niin siipiratasalukset kuin vanhan hyvän ajan purjelaivatkin. Tunnelma on kauttaaltaan idyllinen ja rauhallista etenemistahtia korostetaan melko vapaalla liikkumisella - lyhyen johdantokappaleen jälkeen pelaaja saa käyttöönsä oman aluksensa, jolla voi vapaasti liidellä pilvien lomassa kohti uusia alueita. Sopivan mantereen löytyessä paatti laitetaan parkkiin ja pääosassa oleva ilmapiraattiryhmä voi jalkautua. Epälineaarinen yleiskonsepti ruokkii optimismia, joka vie Skies of Arcadiaa yhä kauemmas muiden roolipelien jäykästä etenemistyylistä.
Myös hahmovalinnoissa on osuttu nappiin. Pelaaja ohjastaa hyväsydämistä Vyseä, joka parhaansa mukaan yrittää nousta esiin isänsä varjosta. Aitoon Robin Hood -tyyliin sankarimme joukkio seilailee taivailla varastaen rikkailta ja antaen saaliit sitten köyhille. Tarvitsevien auttamista häiritsevät muut taivaan pääryhmittymät: pahat merirosvot sekä universumin täydelliseen hallintaan pyrkivä imperiumi. Varsinainen tarina alkaa, kun pelaajan ohjastama joukkio onnistuu pelastamaan nuoren tytön vihollisten kynsistä. Juonikuvioiden kannalta tärkeän naikkosen menetystä ei roistojen puolelta suinkaan paineta villaisella, vaan Vyse kymppaneineen saa armotta kuolemantuomion. Tästä eteenpäin edessä on tutkimusmatkailua, aarteiden keräilyä ja alati kasvavan hahmojoukkion taitotason kehittämistä.
Vähitellen aukeava tarinalinja on Skies of Arcadian suurimpia vahvuuksia. Matala oppimiskynnys takaa aloittelijoillekin pehmeän laskun pelimekaniikkaa opetellessa, mutta myös vannoutuneemmat RPG-fanaatikot saavat kokonaisuudesta paljon irti. Juoni nivoutuu pelaajalle tarjoiltavilla pienillä vihjeillä, jotka hiljalleen kehittyvät kohti suurta kliimaksia. Vahvaa nostalgiateemaa korostavat persoonalliset hahmot, joiden panos nostattaa pelin kokonaan uusiin mittasuhteisiin. Pelikehitysfilosofiankin kannalta voimakas pää- ja sivuosakaarti on tärkeässä asemassa, sillä juuri bittimiehet pitävät etenemisen kiehtovana vaikeissakin kohdissa. Tässäkin ollaan tosin käännytty perinteiseen japanilaiseen suuntaan - haastetta on sopivasti, mutta ei liikaa.
Tulta täydeltä laidalta
Peli itsessään rakentuu muutaman peruspilarin varaan. Taistelut käydään vuoropohjaisina, ja vaikka niitä kieltämättä on liian tiuhaan tahtiin, niin pienet ideat parantavat turhauttavan suurta satunnaiskohtaamisten määrää. Perinteiseen tyyliin hulinoinnit ovat tasainen yhdistelmä tavaroiden oikea-aikaista käyttöä ja älykästä taktikointia. Heikommat viholliset kaatuvat muutamasta vaivaisesta iskusta, mutta voimakkaammat loppuhirviöt vaativat enemmän huomiota. Tappelut käydään yleensä myös ryhmissä, joten mielenkiintoisena yksityiskohtana pelaajan on mietittävä joukkiotaan kokonaisuutena. Tämä johtuu taikasysteemistä, jossa kaikki pelattavana olevat hahmot keräävät voimiaan yhteiseen mittariin. Taistelun aikana taikamäärä kohoaa ja ottelun jälkeen se palaa takaisin normaaliin perusasetukseensa. Tarpeeksi taikaa kerättyään jokin hahmoista voi laukaista tuhoisan erikoishyökkäyksen tai käyttää muuta spesiaalikykyään. Vaihtoehtoisesti vihollisia kohdatessaan on myös mahdollista hyödyntää Arcadian voimana toimivia kuukiviä. Kuuteen eri alkuaineeseen pohjautuvat murikat vaikuttavat ratkaisevasti mm. hahmojen kehitykseen, vihollisten ottamaan vahinkoon ja muihin tärkeisiin elementteihin. Tiettyjä kuukiviä on käytettävä oikeaan aikaan, jotta taisteluista saa haluamansa lopputuloksen.
Mielenkiintoisena kuriositeettina taivaalla seilatessaan joutuu ajoittain myös kahden aluksen välisiin massiivisiin ilmataisteluihin. Näitä pitkäkestoisia mittelöitä ei onneksi viljellä jatkuvasti, mutta tapahtuessaan vuoropohjaiset laivataistelut lohkaisevat aimo ajan pelaajan elämästä. Onneksi taistot eivät ole mitenkään turhauttavia, sillä oikean taktiikan hiominen on yllättävän antoisaa puuhaa. Tulituksen ja väistelyn ajoittaminen on avainasemassa. Tappiokaan ei turhauta, sillä pahemmalle viholliselle hävitessään samaa taistelua voi halutessaan yrittää uudestaan.
Pelisuunnittelun virstanpylväs
Leikkimielinen alueiden seulominen on yksi Skies of Arcadian osa-alue, joka vaatii pelaajalta tietyn määrän kärsivällisyyttä. Halutessaan tarinan voi ampaista läpi nopeasti eri löytöretkistä liiemmin välittämättä, mutta Zelda: The Wind Wakerin tavoin tämä vie osan pelin vetovoimasta. Valtava maailma pursuaa mielenkiintoista löydettävää ja pelaaja tuntuukin jatkuvasti havaitsevan jotain uutta. Systeemi on suorastaan hämäävän nerokas, sillä turhautuminen ei iske, kun kaikenlaista herkkua tuntuu pursuavan jokaisesta välistä. Tämä ei tietenkään ole koko totuus, sillä palkintojen poimimiseksi on tehtävä paljon tarkkaa tutkimustyötä. Ympärilleen haluaa kuitenkin katsella mielellään, kun tietää aarteiden olevan käden ulottuvilla. Kaupunkeja ja luolastoja tutkiessaan sankarijoukkio joutuu myös muutaman yksinkertaisen ongelmanratkaisun eteen. Puzzlet eivät kuitenkaan ole mitään epäloogisuuden huipentumia ja ne edustavat samaa osastoa kuin muukin jalkaisin käytävä perusseikkailu ollen esimerkillisen hienoa jälkeä. Kolmannen persoonan perspektiivissä leijaileva kamerakin pysyy suurimman osan ajasta kurissa ja nuhteessa.
Hämmästyttävintä Skies of Arcadiassa onkin eri pelityylien saumaton yhdistely. Vuoropohjaisten taisteluiden, juonenkuljetuksen, tutkimusretkien ja muiden elementtien symbioosi on aukotonta. Erinomaisena esimerkkinä mainittakoon tarinasyvyyttä oivasti lisäävä palkkionmetsästäjä, joka lahjotaan metsästämään Vysen uhkarohkeaa joukkiota. Dreamcast-versiossa moista juonikäännettä ei ollut lainkaan ja pelaajia jahtaava epatto edustaakin tekijöiden lupausta tuoda pieniä uudistuksia Legends-lisänimeä kantavaan GameCube-näkemykseen. Käsi sydämellä vannotut valat pidetään myös muutaman pienen sivuseikkailun muodossa. Pinttyneistä huhuista huolimatta Cuben SoA:aa ei ole myöskään sensuroitu muutamaa poisotettua vuoropuhelua lukuun ottamatta.
Audiovisuaalisesti Skies of Arcadia Legends on uskollinen vanhalle versiolle niin hyvässä kuin pahassa. Graafiset uudistukset ovat jääneet minimiin rajoitetun kehitysajan johdosta ja peli onkin ulkoasunsa puolesta kevyt tuulahdus monen vuoden takaa. Äänipuolella uudet miksaukset eivät onneksi ole pilanneet DC-edition mainiota musiikkiraitaa. Auraalinen tunnelma on kiitettävän mahtipontinen ja se korvaakin puutteellisen silmänruoan aiheuttamaa teknistä aukkoa. Lopulta sisäinen kauneus ratkaisee. Häkellyttävän toimiva pelimekaniikka mahdollistaa parhaan japanilaisvaikutteisen roolipelin vuosiin. Dreamcastillä Skies of Arcadian läpi tahkonneet eivät saa Legendsistä kuin pieniä nostalgisia vivahteita. Loppupisteet onkin annettu tämän Overworksin tekeleen aiemmin sivuuttaneille.
