Uudet keksinnöt eivät aina toimi
Vaikka ensimmäinen Star Wars -elokuva julkaistiin parikymmentä vuotta sitten, jaksaa elokuvasarja yhä kiinnostaa. Kahdella uudella elokuvalla on varmasti ollut vaikutuksensa, mutta myös pelit ovat pitäneet Star Warsin nimen tuoreena. Tällä kertaa vuorossa on vain Nintendon koneella julkaistava Rogue Squadron -sarjan kolmas osa, joka poikkeaa jonkin verran edeltäjistään. Ilmeisesti tekijätiimi Factor 5 ei enää löytänyt elokuvista tarpeeksi lentokohtauksia, koska tässä osassa pelaaja päästetään myös aluksen ulkopuolelle.
Factor 5:n kunnianhimoinen idea yhdistää lentäminen ja juoksentelu kuitenkin mietityttää: miksi loistavaan reseptiin piti tehdä näin radikaaleja muutoksia? Luulisi paljon hienovaraisempien muutosten, kuten juonen syvyyden, tehtävien monipuolisuuden ja muiden ominaisuuksien hiomisen riittäneen. Nyt jo paperilla arveluttavalta kuulostanut idea kaatuu paikoittain kehnoon toteutukseen. Lopputuloksena pelaaja jää paikoittain suu auki ihmettelemään kuka vaihtoi peliä kesken tehtävän: kahden pelityypin yhdistäminen on onnistunut surkeasti. Suurin ongelma jalkaisin pelattavissa tehtävissä on yksinkertaisesti niiden tavanomaisuudesta johtuva tylsyys.
Tylsyys on monen osatekijän summa, suurimpina ongelmina ovat kentät, taistelut ja kontrollit. Nykyisellään kentät ovat pieniä putkimaisia pyrähdyksiä, joiden läpi juostaan hujauksessa. Myös taistelut ovat mitäänsanomattomia, vaikka vihollisista ei ole pulaa. Kamppailuja olisi pitänyt parantaa kehittämällä aseita ja tekemällä liikkeistä monipuolisempia, nyt käytännössä seisotaan paikallaan ja painetaan nappia kunnes vihollinen kuolee. Edes valomiekka ei onnistu pelastamaan taisteluita. Siinä ei ole mitään elokuvista tuttua tyyliä ja hohtoa, valomiekka on vain yksinkertainen keppi, jota huitaisemalla vihollinen kuolee.
Kontrollit ovat aavistuksen epätarkat, mutta onneksi vain muutamissa kohdissa tarvitsee tarkkaa hyppimistä, joten ongelmaksi ohjaus ei muodostu. Viimeinen niitti on kuitenkin kamera. Se ei seuraa pelaajaa tarpeeksi tarkasti ja välillä pelihahmo katoaa kokonaan ruudulta. Tästä on haittaa etenkin taisteluissa. On vaikea sanoa onko Factor 5 yrittänyt liikaa, vai onko tiimiltä loppunut vain into kesken. Kuitenkin perusainekset kunnon juoksentelutoimintaan ovat kasassa, nyt vain loppuhiominen on jäänyt pahasti puolitiehen.
Lentäminen on hauskaa
Onneksi edellisistä Rogue Squadroneista tutut lentelyt ovat edelleen täyttä rautaa. Tunnelma on mahtava pujotellessa huimaa vauhtia Imperiumin Star Destroyerin pintaa pitkin tykkitorneja väistellen. Ero lentelyiden ja juoksenteluiden välillä on pienimmilläänkin valtava. Pieni särö lentelyiden hienossa toteutuksessa on välillä häiritsevä tutka. Siitä ei mitenkään näe kuinka korkealla kohde on, mikä aiheuttaa pieniä ongelmia avaruudessa lennellessä. Toisaalta suuri osa tehtävistä tapahtuu planeettojen pinnalla, missä välillä päästään myös hauskojen AT-ST-kävelijöiden ohjaimiin.
Pelin lentomalli on varsin suoraviivainen, mikä mahdollistaa huolettoman lentelyn. Tämä sopii hyvin pelin nopeatempoiseen rytmiin, ja pelaajalle jää aivokapasiteettia huolehtia esimerkiksi TIE Fightereiden tuhoamisesta. Perusaseena jokaisessa aluksessa on rajoittamattomilla ammuksilla varustettu laser, mutta rajumpaa tuhoa aiheuttavat ammukset ovat rajallisia. Aseissa on tietysti eroja alustyyppien välillä, kuten myös muissa ominaisuuksissa, esimerkiksi nopeudessa tai ketteryydessä.
Tehtävät kunnossa, kokonaisuus ei
Tehtävät ovat pääpiirteittäin onnistuneita, mutta pituutta olisi kaivannut hieman lisää. Onneksi vaihtelua sentään riittää, sekä tapahtumapaikoissa, että tehtävien teemoissakin. Mitään mullistavaa ei silti nähdä, vaan kaikki tehtävät ovat tuttuja tuhoamis- tai puolustamiskeikkoja. Perustehtävien lisäksi tarjolla on muutama lisätehtävä. Niiden avaamiseen tarvitaan pisteitä, joita saa suorittamalla perustehtäviä tarpeeksi hyvin.
Vaikka yksittäiset tehtävät ovatkin hyviä, jää juoni silti varsin ohueksi kulissiksi. Ongelman aiheuttaa kolme kampanjaa, joiden välillä voi hyppiä vapaasti. Hentoinen juoni kuitenkin noudattelee pääosin alkuperäisen elokuvatrilogian juonta, joten kaikki varmasti tajuavat tapahtumat. Välillä pelaajaa hemmotellaan elokuvista napatuilla videopätkillä, jotka ovat oiva lisä tunnelmaan.
Lähes jokaisessa tehtävässä on muutama tiimikaveri auttamassa. Heitä voi komentaa seuraamaan pelaajaa tai hyökkäämään suoraan vihollisia kohti. Vihollisten älykkyys on samaa tasoa kuin elokuvissa, eli TIE Fightereitä ja muuta kalustoa putoaa varsin tasaiseen tahtiin. Tämä ei silti tee pelistä helppoa, sillä vihollisia on varsin runsaasti. Pahimmillaan samaa tehtävää joutuu uusimaan kymmenenkin kertaa, mikä alkaa raivostuttamaan. Jonkinlaiset checkpointit auttaisivat asiaa, sillä kolmen kuoleman jälkeen tuleva "Mission Failed" -teksti on nyt turhan tuttu näky.
Jaettu ilo
Moninpeliin on panostettu ja se näkyy. Tuttujen ja tavallisten deathmatchien lisäksi peli tarjoaa co-op vaihtoehdon. Co-opissa pelataan kahdestaan koko Rogue Squadron II: Rogue Leader läpi ja vieläpä varsin hyvin toteutettuna. Tavallaan mukana tulee siis kaksi kokonaista peliä. Teknisesti moninpelissä ei ole suuria ongelmia, jopa grafiikka on lähes samaa tasoa kuin yksinpelissä.
Tekniikkapuoli toimii hyvin myös yksinpelissä. Grafiikka on kaikin puolin kaunista, alukset on mallinnettu hienosti ja tekstuurit ovat hyvälaatuisia. Myös piirtoetäisyys on hyvä, ja parhaimmillaan näkeekin kymmeniä aluksia taistelemassa pitkin pelialuetta. Tärkeintä kuitenkin on, että peli näyttää ja tuntuu Star Warsilta. Myös äänet ovat korkeatasoisia. Musiikki on kyllä vanhaa tuttua Tähtien sotaa, mutta vanhat teemat toimivat yhä. Myös ääniefektit ovat hyviä ja ääninäyttelykin menettelisi, ellei dialogi olisi äärimmäisen koomista. Muutenkaan suuria virheitä ei teknisestä toteutuksesta löydä.
Kokonaisuutena Rebel Strikestä jää hieman ristiriitainen kuva. Tietyillä osa-alueilla peli on loistava, toisilla taas välttävä. Pelistä olisi voinut saada aikaan loistavan klassikon, mutta näin ei valitettavasti tapahtunut. Aikaan olisi saatu jo huomattava parannus korjaamalla suurimmat ongelmat, pelin keston sekä tylsät ja tarpeettomat juoksentelut. Jossittelu ei kuitenkaan auta, Rebel Strike on kokonaisuutena vain keskinkertainen tuote.
