"Puckman from Japan"
Namcon jo miehenikään päässyt Pac-Man mielletään usein pelien synonyymiksi ja alaa järisyttäneeksi ikoniksi. Maineikas tie alkoi kolikkopelihalleissa Japanissa vuonna 1979 ja muualla maailmassa vuonna 1980. Vuosien mittaan keltainen Pac-Mies on saanut jos jonkinlaista jatko-osaa ja myös tyttöystävän. Ms. Pac-Man -peli seurasi alkuperäistä Pac-Mania vain muutaman vuoden päästä tämän julkaisusta. Kuten siippansa, Ms. Pac-Man on saanut usean jatko-osan, joista pari uudempaa ovat olleet 3 D-muodossa.
Siinä missä alkuperäinen Pac-Man porskuttaa yhä eteenpäin yhtenä pelatuimpana ja suosituimpana pelinä ikinä, jatko-osat ja muut Pac-Manin nimeä kantavat epämääräiset viritelmät ovat epäonnistuneet nöyryyttävästi kerta toisensa jälkeen. 3D-muotteihin vaivalla astunut Pac-Man tuntuu menettävän vetovoimaansa kerta kerran jälkeen, pelien tuodessa yhtä paljon uutta kuin vuoden vanha halkopino.
Spooky-Dookyn ja Kummitusten jäljillä
Lineaarisesti peliä eteenpäin kuljettava juoni ei ole sieltä kirkkaimmasta päästä. Eräänä yönä Pac-Townissa Kummitukset tekevät tepposiaan ja huomaamattaan vapauttavat itse pääpirun, Spookyn, jonka Pac-Townilaisten esi-isät vangitsivat lumotun kultahedelmiä täynnä olevan puun alle. Vapauduttuaan Spookyn aikeena ei ole ilon jakaminen Pac-Landiassa. Niinpä Pac-Man laitetaan hommiin noutamaan Kummitusten varastamat hedelmät takaisin ja pysäyttämään Spooky.
Kenttäsuunnittelussa ollaan luistettu pahemman kerran, sillä samassa episodissa olevat kentät muistuttavat auttamatta toisiaan niin rakenteeltaan kuin tekstuureiltaan. Pulmat ovat tasoloikan henki ja veri. Valitettavaa on ettei Namco ole viitsinyt jättää pelaajalle mitään pohdittavaksi. Kaikki on jo valmiiksi jauhettu, pelaajan täytyy vain tehdä niin kuin peli käskee asiaa sen kummemmin miettimättä. Sama lineaarinen ja surullisen kehno kaava toistuu pomo-taistoissa, jotka odottavat jokaisen episodin lopussa. Peli kertoo mikä on pomon heikkous ja milloin ja miten siihen kannattaa iskeä. Pac-Man on kautta aikain ollut tunnettu haasteellisuudestaan, joka toimi innovaation lähteenä nykypeleille, mutta nyt kolmiulotteisena haasteet ovat kadonneet.
Nostalgia-trippi
Erittäin hienona plussana pelistä löytyy kaikki aikaisemmat kaksiulotteiset Pac-Man pelit, Ms. Pac-Manit mukaan lukien. Tämä nostaa Pac-Man World 2:n peli-ikää roimasti, sillä aikaisemmat Pac-pelit avautuvat vain keräämällä tiettyjä kentistä löytyviä poletteja. Tarpeeksi poletteja kerättyään pelaaja voi palata Pac-Townin arcade-halliin, josta pelit sitten löytää. Tämä nouseekin pelin parhaimmaksi puoleksi ja pelaamisen innoittajaksi.
Pulmien lisäksi hyvälle tasoloikalle tärkeää on niinkin yksinkertainen asia kuin toimiva kamera. Muutamaa loikkakohtausta lukuun ottamatta kamera on täysin pelaajan hallinnassa, mutta juuri niissä kohdissa, jotka ovat pelin etenemisen kannalta tärkeimpiä, on kamera koneen luotsattavana. Hyvin harmittavaa on se, että usein pelaaja ei näe tärkeän loikan edessä minne laskeutua, tai että peli päättää muuten vain siinä kohtaa vaihtaa kuvakulmaa, joka taasen johtaa liian usein äkkikuolemaan.
Keltaisen sankarin raskas taival
Pac-Manin muuntautuessa kolmiulotteiseksi tasoloikkaajaksi, hänen on ollut syytä oppia jokunen temppukin. Bounce-liikkellä Pac-Man voi rikkoa hedelmiä tai poletteja sisältäviä laatikoita ja Marion tyyliin pistää vihollisilta ilmat pihalle. Kielekkeellisten rotkojen yli voi juosta Rush-liikkeellä. Näiden lisäksi Pac-Manilta löytyy jokunen muukin niksi, kuten kielekkeiltä roikkuminen ja hyppypotku. Loppujen lopuksi Pac-Man tottelee ohjausta kiitettävän hyvin, vaikka kamera luokin toisinaan epämukavia tilanteita ja haasteita reflekseille.
Audiopuoli on varsin uskollinen alkuperäiselle Pac-Manille, sillä äänet ja musiikit ovat uudelleen miksattuja vanhoja raitoja, jotka sopivat kuitenkin peliin kuin nyrkki silmään. Vaihtelua ei kuitenkaan pääse suuremmin syntymään, sillä jokaisella episodilla on omaan teemaansa sopiva musiikki, joka soi läpi episodin kaikkien kenttien. Ihan kuunneltavaa, mutta liian usein toistuvaa.
Yli 20 vuoden jälkeen on tultu siihen vaiheeseen, mihin loistavaa pelisarjaa ei koskaan haluttaisi. Pac-Man on menettänyt erittäin paljon karismaansa muuttuessaan 3D:ksi, eikä asiaa auta kehittäjien löysäily kenttäsuunnittelussa ja kameran optimoinnissa. Graafisesti Pac-Man World 2:a ei uskoisi PS2-peliksi. Ei grafiikka toki huonoa ole, mutta nykymittapuut vaativat grafiikalta paljon, eikä tähän riitä vain sulava ruudunpäivitysnopeus. Teknisesti Pac-Man World 2 on kelpo peli, joka kompuroi kehittäjien piittaamattomuudessa, sillä taitoa Namcolta ei ainakaan pitäisi puuttua. Vanha pelialan ikoni ei valitettavasti jaksa innostaa kuin avattavien arcade-klassikkojen verran.
