Parempi kuin Batman
Viewtiful Joe edustaa Capcomin uudenlaisten ja rohkeiden pelien suuntausta, jonka ensimmäinen tuotos oli vaihtelevan vastaanoton saanut P.N. 03. Yhteistä molemmilla edellä mainituilla peleillä on se, että ne tuovat mieleen 90-luvun alun räiskintä- ja toimintapelit, joita monet ovat jääneet kaipaamaan. Nykyään pelejä pidetään liian helppoina tai monimutkaisina, mutta Viewtiful Joe on toista maata. Pelin kontrollit ovat helpot, vaikeusaste korkea ja juoni yhtä mutkaton kuin kymmenisen vuoden takaisissa toimintapeleissä.
Viewtiful Joessa tarina alkaa elokuvateatterista, jossa Joe on katsomassa tyttöystävänsä Silvian kanssa Captain Bluen elokuvaa. Leffassa esiintyy kaikkien suosikkisupersankari, eikä Joe halua lempiä tyttöystävänsä kanssa kesken jännittävän kohtauksen. Homma saa kuitenkin yllättävän käänteen, kun inhottava olio elokuvasta ryöstää Silvian sisään leffamaailmaan, ja Joe pääsee osaksi elokuvaa Captain Bluen avustuksella. Ihaillun sankarin opastuksella nuoresta elokuvafriikistä itsestäänkin tulee supersankari. Tästä alkaa tarina pelissä, jossa Joen on luonnollisesti pelastettava tyttöystävänsä pahuuden voimien kynsistä. Juoni on erittäin kliseinen, mutta siihen on pyritty aivan tahallisesti. Tekijät ovat selvästi halunneet tehdä perinteisen supersankarielokuvan pelattavassa muodossa.
Kuten jokaisella itseään kunnioittavalla supersankarilla, on myös Joella omat erikoiskykynsä. Hän pystyy tekemään lähes loputtoman pitkiä lyönti- ja potkusarjoja, joilta vastustajien on hyvin vaikea puolustautua. Lisäksi Joe osaa hidastaa ja nopeuttaa aikaa, mikä antaa hänelle edun vihollislaumoja vastaan. Hidastamalla hän saa lisää reagointiaikaa ja pystyy väistämään vastustajien iskut. Taasen nopeutusta käyttäessään supersankari syttyy palamaan piestyään tarpeeksi vastustajiaan, ja saa näin lisäpontta hyökkäyksiinsä.
Vaikka kaikki kuulostaa hyvin helpolta, niin sitä se ei todellakaan ole. Peli ei nimittäin anna pelaajalle kovinkaan monta virhettä anteeksi, sillä ajan nopeuden muutosta voidaan käyttää vain sen puitteissa, että VFX-mittarissa on tarpeeksi energiaa. Samaa mittaria käyttää myös zoomaus-moodi, jossa Joe pystyy käyttämään hieman voimakkaampia hyökkäyksiä. Juuri se on loistavaa, että edellä mainitut erikoisominaisuudet eivät ole vain hieno lisä taisteluihin, vaan ne istuvat myös koko pelin sisältöön. Esimerkiksi tavallista toimintaa katkovissa ongelmanratkaisukohdissa nopeutuksella saa kentän täyttymään nopeasti vedellä, jolloin pelaaja voi jatkaa matkaansa kohti tason loppua.
Täydellinen ominaisuuksien hallinta edellyttää sitä, että pelaaja käyttää paljon aikaa oman taistelutyylin löytämiseen ja oppii hyödyntämään oikeissa kohdissa oikeita tekniikoita. Parhaimmillaan homma onkin silkkaa taistelutekniikoiden juhlaa höystettynä hidastuksilla ja muulla übercoolilla tavaralla. Tekniikat tulevat vain monipuolisemmiksi, mitä pidemmälle päästään, sillä kaupasta saa ostettua lisää hyökkäyksiä. Valuuttana putiikissa hyväksytään vain V-pisteet, joita saa tasojen vihollisilta. Pistepussin karttuminen riippuu siitä, miten hyvin käyttää Joen laajaa hyökkäysarsenaalia, sillä toisista hyökkäyksistä saa enemmän pisteitä kuin toisista. Lisäksi tasoista löytyy V-merkkejä, joista kaikentasoiset pelaajat saavat pojoja ja näin myös huonommat pelurit voivat shoppailla jonkin verran.
Kätyrit ketoon
Tasot on Viewtiful Joessa jaettu seitsemään lineaarisesti etenevään episodiin, joissa jokaisessa on oma tarinansa. Pääasiassa niissä on kyseessä jonkinlainen pelastustehtävä, jossa sankari on pelastamassa milloin kenenkin hengen. Episodit ovat ikään kuin tv-sarjan osia, joiden kesto vaihtelee puolesta tunnista ylöspäin. Aina välillä pelaajalle tarjotaan huilimistauko, jolloin on mahdollisuus shoppailla kaupassa tai tallentaa pelinsä. Taukopaikkoja löytyy mukava määrä ja niitä on ripoteltu tasoihin sopivin välein. Esimerkiksi aina ennen loppuvastusta on huilimistauko, jolloin on hyvä valmistautua tulevaan tappeluun. Vielä helpoimmalla vaikeustasolla pomot kuolevat aika yksinkertaisilla taktiikoilla, mutta haastavuuden kasvaessa täytyy pelaajan opetella tuntemaan vihollisten heikkoudet. Pomotaistelut ovatkin pelin haastavimpia kohtia ja mitä pidemmälle päästään, sitä paremmin erilaisia taitoja tulee hyödyntää pomoja vastaan.
Pomotaistelujen ohella myös tavalliset taistelut ovat vaikeita, mutta niiden haastavuus koostuu hieman eri aineksista. Kun loppuvastuksien kohdalla haaste on kerääntynyt yksiin kuoriin niin suuremmissa mätöissä on kyse isojen joukkojen hakkaamisen hallinnasta. Silti tavallisiakin vihollisia vastaan pätevät samanlaiset lainalaisuudet kuin pomotaisteluissa. Heikkouksien hyödyntäminen ja monipuolinen taitojen käyttäminen on tärkeää hyvän tuloksen saavuttamisessa.
Menestyminen ei ole suotavaa pelkästään hengissä pysymisen kannalta vaan myös siinä mielessä, että peli antaa arvosanan pelaajan suorituksesta aika ajoin. Paremman todistuksen toivossa on hauska pelata tasoja uudelleen läpi, eikä puutuminen vanhaan vaivaa, kun pelaaminen on erittäin nautittavaa. Sinällään paremmista arvosanoista ei ole hyötyä, sillä niiden avulla ei saa avattua bonuksia. Pelaaja voi kuitenkin yrittää kehittää arvion perusteella taistelutyyliään ja kenties saada näin myös parempia tuloksia.
Anteeksi kuinka?
Valitettavasti äänien osalta Viewtiful Joessa on epäonnistuttu pahoin. Musiikki on kovin mitäänsanomatonta rallatusta ja vuoropuhelut kuuluvat kerta kaikkiaan liian hiljaa. Sinällään repliikeissä ei ole sisällöltään mitään vikaa, mutta kun musiikkien pauhaamisen jälkeen joutuu kuuntelemaan korvat höröllä dialogia, niin väistämättä tulee olo, että kyseisellä osa-alueella jälki on kovin viimeistelemätöntä. Hommaa vaikeuttaa vielä se, ettei Viewtiful Joessa ole useimpien pelien tapaan mahdollista säätää puheiden voimakkuutta verrattuna musiikkiin, joten sormen täytyy käydä vähän väliä kaukosäätimen volyyminappulalla. Muuten niin onnistuneessa kokonaisuudessa tämä on pieni kauneusvirhe, muttei se sentään pilaa pahemmin pelikokemusta. Onhan Viewtiful Joe ennen kaikkea toimintapeli, jossa puheosuudet ovat harvassa. Keskusteluja käydään lähinnä tasojen pomojen kanssa, jotka ovat lähes poikkeuksetta erilaisia elukoita. Useimmat heistä ovat vain isoja versioita esikuvistaan ja puhuvat kuin lajiensa edustajat. Esimerkiksi jättikokoinen lepakko sihisee lepakkomaiseen tyyliin englanninkielisiä lauseita. Puhe on vain sen verran epäselvää, että välillä tulee tunne kuin kuuntelisi pelkkää munkkilatinaa.
Onneksi äänimaailmasta poiketen pelin graafinen ulkoasu on suunniteltu erittäin hyvin. Viewtiful Joessa käytetty Cel-Shading-tyyli on uskomattoman hienon näköistä, ja se luo peliin oman persoonallisen tunnelman. Grafiikasta tulevat lähinnä mieleen sarjakuvalehdet, joissa hirviöt ovat rumia ja akrobaattinen sankari hyppii jumppa-asussaan. Värejä tyylisuuntauksessa on käytetty paljon, mikä saa maailman tuntumaan elävältä. Myös hahmoihin heittäytyvät varjot ovat hyvin liioiteltuja ja saavat aikaan omaperäisen säväyksen.
Oldschool rules
Kaiken kaikkiaan Viewtiful Joe on erittäin upeasti toteutettu peli. Se saa välillä pelaajalta palamaan käämit johtuen kovasta haasteesta, mutta jokin selittämätön voima kehottaa palaamaan aina uudestaan pelin ääreen. Kokonaiskestoksi seikkailulle tulee noin kahdeksan tuntia ja risat, joka on tämän tyyppiseltä peliltä juuri sopiva pituus. Vielä kun samoja tasoja jaksaa tahkota useaankin otteeseen voi pelaamiseen kuluvat pelitunnit laskea toiseen potenssiin.
Viewtiful Joe yhdistää upeasti sekä uutta että vanhaa, sillä pelissä vanhan koulukunnan toiminta on hienossa symbioosissa uudenaikaisten efektien kanssa, kuten hidastuksen. Kyseessä on eittämättä yksi vuoden parhaista Cube-tuotoksista ja siitä on vaikea löytää pahempia nautintoa pilaavia virheitä. Viewtiful Joessa palataan pelaamisen alkujuurille, ja siinä on kyse juuri siitä, mikä peleissä oli alunperin hauskaa.
