Last Action Joe
Joku Capcomilla on varmasti katsonut Arnold Schwarzeneggerin Last Action Heron liian monta kertaa. Viewtiful Joen päähenkilö Joe on tavallinen leffafriikki, joka on taas eräänä iltana elokuvissa tyttöystävänsä Silvian kanssa. Kesken elokuvan Joen idolin, Captain Bluen, arkkivihollinen nappaa Silvian teatterista mukaan elokuvaan. Joen on siis hyökättävä elokuvaan pelastamaan Silvia. Captain Bluen opastuksella Joesta tulee supersiisti supersankari, joka muiluttaa jokaisen vastaantulevan örvelön. Häkellyttävän typerä juoni johdattelee kohti erästä PS2:n vauhdikkaimmista toimintapeleistä.
Viewtiful Joe on perinteinen sivuttain vierivä kaksiulotteinen toimintapeli. Visuaalinen toteutustapa on kuitenkin kaikkea muuta kuin perinteinen. Ensimmäisenä silmiin pistää erittäin maukas cel-shadingilla toteutettu sarjakuvamainen grafiikka. Yksityiskohtia on paljon ja sarjakuvamainen tunnelma sopii peliin täydellisesti. Värikkään pelimaailman ja loistavien efektien ansioista peli on yksi PS2:n tyylikkäimmistä. Ongelmia on kuitenkin muutamia. Viewtiful Joe on Gamecube-käännös ja se näkyy myös ruudunpäivitysnopeudessa, joka laskee silloin tällöin myös 60 hertsin moodilla. Grafiikat näyttävät myös paikoin hieman repaleisilta. Pikkuvirheistä huolimatta peli on erittäin vakuuttavan näköinen.
Cut, cut, cut!
Vaikka grafiikat ovat kolmiulotteisia, pelaaminen tapahtuu siis lähes kokonaan kahdessa ulottuvuudessa. Nopeasti Viewtiful Joeta voisi luulla tyypilliseksi 90- tai jopa 80-luvun toimintapeliksi. Ruudun oikeasta laidasta valuu sadoittain vihollisia, jotka, jotka Joe tietenkin helpon näköisesti kukistaa. Peli on kuitenkin kaikkea muuta kuin helppo. Jo normaalilla vaikeusasteella vihollisten kanssa tulee olla hyvin tarkka. Sattumanvarainen ohjaimen rämpytys aiheuttaa varman kuoleman. Tallennuspaikkoja on 80-luvun henkeä vastoin tarpeeksi tiheästi, mikä on vain hyvä asia hermoja ajatellen.
Runsaslukuiset vihollisarmeijat käyttävät myös erilaisia hyökkäyksiä, joihin pitää reagoida eri tavalla. Onneksi Joe on supersankari, jolla on enemmän kuin yksi ässä hihassa. Ratkaisevassa asemassa on ajan nopeuden säätely, jota ei ole toteutettu perinteisellä Max Payne-kopiolla. Joella on käytössä rajoitettu määrä VFX-voimia, jotka mahdollistavat ajan kanssa kikkailun. Mikäli VFX-mittari tipahtaa nollille, Viewtiful Joe muuttuu tavalliseksi Joe Averageksi, jolla ei ole mitään mahdollisuutta elokuvamaailman friikkejä vastaan.
Ajan säätely toimii kahteen suuntaan. Nopeuttamalla sitä Joe kykenee uskomattoman nopeisiin iskukombinaatioihin. Samalla taustalle ilmestyy muutamia Joen varjokuvia, jotka auttavat Joeta. Hidastamalla puolestaan Joe osuu varmemmin ja tehokkaammin. Käytössä on myös hieman erikoisempi Zoom-toiminto, jolla Joesta tulee vieläkin voimakkaampi. Peli etenee lineaarisesti kentästä toiseen. Matkan varrella kerätään pisteitä, joita pääsee kuluttamaan uusiin erikoisominaisuuksiin. Näitä ovat esimerkiksi uudet väistöliikkeet, kestävämpi VFX-mittari ja perinteiset lisäelämät. Joen oppiessa uusia liikkeitä taistelut muuttuvat entistä maukkaammiksi. Sulavat kierto- ja lentopotkut, iskusarjat ja muut vastaavat näyttävät erittäin tyylikkäiltä.
Perusmörköjen lisäksi vastaan tulee silloin tällöin erilaisia puzzleja. Ongelmat tosin ratkeavat itsestään joko aikaa hidastamalla tai nopeuttamalla. Tasojen lopussa majailevat pääpahikset aiheuttavat sen sijaan enemmän haastetta. Aluksi mahdottomilta tuntuvista puolen ruudun kokoisista hirviöistä on etsittävä jokin heikkous, jota on sitten hyödynnettävä tehokkaasti.
Äänimaailma Viewtiful Joessa ei ole grafiikoiden veroista. Musiikit sopivat paikoitellen hyvinkin pelin tyyliin, mutta ääninäyttelyssä on käynyt hieman köpelösti. Vaikka dialogi on varmasti tarkoituksellisesti kornia, se ei ole yhtään hauskaa. Muka-hauskat vitsit eivät edes hymähdytä. Lisäksi välipomojen puhe on uskomatonta mussutusta, josta ei saa lähes mitään selvää. Tekstitystä ei ole saatavilla millään kielellä.
Parille kympille vastinetta
Kuten arvattavissa, Vieftiful Joe ei ole kestoltaan järin pitkä. Pelin seitsemän episodia suorittaa hyvin nopeasti. Läpipeluun jälkeen avautuu toki lisää pelattavaa sekä vaikeampia vaikeusasteita. Viewtiful Joen terä kuluu kuitenkin jo ensimmäisellä kerralla, eivätkä vaikeammat vaikeusasteet ja uudet kentät jaksa innostaa. Ensimmäisellä kerralla se on, kaikesta huolimatta, yksi PS2:n parhaista toimintapeleistä. Kun peliä myydään heti julkaisusta lähtien puoleen hintaan muihin uutuuspeleihin verrattuna, lyhyt kesto on vain erittäin pieni miinus.
