Street Fighter Anniversary Collection

Olipa kerran, ja toisenkin

Erityyppiset retrojulkaisut ovat nykyään muodissa, ainakin jos katselee uudelleenjulkaisujen nimilistaa. Esimerkiksi Sonic, Megaman Street Fighter ovat heränneet henkiin käännöstöiden ansiosta. Ostajia pelien uusintapainoksille on ollut varsin kiitettävästi, minkä myös Capcom lienee huomannut - Street Fighter -sarja kun on maailmalla todella tunnettu ja menekki vaikuttaa jo etukäteen varmalta.

Street Fighter Anniversary Collection on kokoelma, joka sisältää palan kaksiulotteisten taistelupelien kulta-aikaa tuomalla pelaajan käsiin Hyper Street Fighter II- ja Street Fighter III: Third Strike-pelit. Molemmat kokoelman peleistä on alun perin julkaistu SNES:lle 90-luvun alkupuoliskolla. Pelejä ei ole pahemmin uudistettu alkuperäisistä versioista, joten ne muistuttavat hyvin paljon originaaleja tuotoksia. Uusintajulkaisun yhteydessä alkuperäisyys on luonnollisesti hyvinkin suotavaa.

Halki, poikki ja pinoon

Street Fighter Anniversary Collectionin pelimekaniikka on varsin suoraviivaista mättöä, jossa hitaampi jää alakynteen ellei osaa erikoisliikkeitä. Pelkällä nappien tuuriin perustuvalla rämpytyksellä ei tässä pelissä pärjää, sillä kone osaa valita liikkeensä varsin napakasti, jos pelaaja pyrkii vain toistamaan samaa taktiikkaa koko ajan. Koska jokaisella hahmolla on vain muutama erikoisliike tavallisten lyöntien ja potkujen lisäksi, on niiden oikea-aikainen hallitseminen avain menestykseen. Esimerkiksi Ryun hitaasti tehtävillä, mutta koko ruudun kantavilla tulipalloilla voi grillata vastustajan kentän nurkkaan, mutta lähitaisteluissa tulipallot ovat auttamatta huono ratkaisu. Hyvänä puolena pelin hahmot ovat enimmäkseen tasapainossa, vaikkakin eräät erikoisliikkeet tuntuvat epäreiluilta varsinkin kaksinpelissä. Ulottuvalla ja nopealla hahmolla taitamattomampikin pelaaja voi murskata kokeneen konkarin itsetunnon, vaikkei peliin niin perehtynyt olisikaan. Pieni tasapainotus olisi siis ollut paikallaan varsinkin moninpeliä silmällä pitäen.

Nappien asettelu ohjaimelle on onnistunut, ja peli muistuttaakin SNES:n alkuperäisiä Street Fightereita paljon myös kontrolliensa osalta. Capcom on tehnyt peliä kääntäessään oikean päätöksen olla tunkematta ylimääräisiä toimintoja ohjaimen käyttämättömille napeille. Kontrollit toimivat myös käytännössä, sillä näppäinpainallukset rekisteröidään viiveettömästi, eikä ongelmia esiinny. Pelin kombojärjestelmän vaikeimmat erikoisliikkeet vaativatkin sellaista sormiakrobatiaa, ettei tahmaaminen kontrolleissa tulisi kysymykseenkään. Ensi kertaa pelisarjaa pelaaville pelin vaikeustaso saattaa olla pieni yllätys, sillä ilman erikoisliikkeiden hallitsemista menestyminen on tuuripeliä. Kun pelin vaikeustason nostaminen vaikuttaa vain pelin hahmojen nopeutumiseen, voi pelin multimediaväkivalta tarttua myös kärsimättömimpiin pelaajiin.

Jottei peli olisi liian yksinkertainen, on taisteluita pyritty sitomaan toisiinsa arcade-moodilla, jossa pelaajan valitsema taistelija kohtaa vastustajansa turnauksen merkeissä eri puolilla maapalloa. Ainoastaan voitolla selviää jatkoon ja tarkoituksena on luonnollisesti murskata kaikki vastustajat. Piristävänä lisänä molemmat kokoelman Street Fighterit sisältävät useimmista nykyisistä taistelupeleistä puuttuvan pistelaskurin, jonka avulla pystyy esimerkiksi kaksinpelin ohella kilpailemaan vertaamalla pistemääriä kavereiden kanssa. Arcade-moodin lisäksi paketti ei juuri tarjoa Livettömälle pelaajalle erikoisuuksia, eli luvassa on lähinnä irtonaisia kaksinpeliotteluita kaveria tai konetta vastaan. Xbox Live -tuki tuo peliin sopivasti vaihtelua, eikä ainakaan pelattavan pitäisi loppua pian kesken. Peli tukee myös Xbox Liven scoreboard -ominaisuutta, eli pelisuoritusten vertailu muiden kanssa on todella helppoa.

Bittejä enemmän kuin paljon

Paketin sisältämien pelien graafinen ulkoasu on käytännössä suoraa perintöä SNES-originaaleista, mikä näkyy muun muassa värimäärässä ja 2-ulotteisessa pelimaailmassa. Toisille tämä merkitsee nostalgiamielessä varsin paljon, uudemmat pelaajat voivat nähdä Street Fighter Anniversary Collectionin pelkkänä rahastusyrityksenä. Pääasia ulkoasussa on kuitenkin sen toimivuus, eli taustat ja hahmot ovat sarjakuvamaisine yksityiskohtineen miellyttävää katseltavaa. Liikkeiden animaatiot ovat nykymittapuulla yksinkertaisia, mutta suurta poikkeavuutta ei graafiseen yleisilmeeseen pääse animoinninkaan osalla syntymään. Mielenkiintoisena bonuksena pakettiin on lisätty myös Street Fighter -aiheinen anime-elokuva vuodelta 1994. Elokuvallisesti kyseessä ei ole mikään huipputeos, mutta ainakin sarjan faneille elokuva on mukava lisä.

Sekä Hyper Street Fighter II:n että Street Fighter III: Third Striken heikoin lenkki on niiden äänimaailma, joka ei onnistu tarjoamaan minkäänlaisia elämyksiä. Esimerkiksi pelin musiikit ovat varsin ennalta arvattavaa taustapauketta, joka mikä ei sitten millään jää mieleen. Ääniefektit ovat hieman musiikkia onnistuneemmat, mutta ennen kaikkea monipuolistettavaa olisi ollut niissäkin - mitäpä sitä muuta tappelupeli tarvitsee kuin huutoa ja karjuntaa. Omia soittolistoja ei tueta, joten musiikkeihin tyytymättömälle jää vaihtoehdoksi joko vaientaa se kokonaan tai tulla toimeen heikon äänimaailman kanssa.

Rajatulle käyttäjäkunnalle

Vaikka Street Fighter Anniversary Edition on pelillisiltä avuiltaan kohtuullisen onnistunut, ei se vielä takaa viihdyttävyyttä. Korkea vaikeustaso yhdistettynä yksinkertaiseen toteutukseen saa pelin maistumaan nopeasti vanhan toistolta, eikä Street Fighter Anniversary Editionin pariin tulekaan alkuinnostuksen laannuttua palattua kuin kaveriporukalla. Näinkin menestyksekkäälle pelisarjalle olisi toivonut arvoisensa nostalgiapaketin, mutta nykyisellään sen lyhyt elinikä tiputtaa kokoelman osakkeita pelikauppojen hyllyillä. Viime vuosikymmenen alussa peliharrastuksen parissa viihtyneet tulevat varmasti kokemaan nostalgiaväristyksiä pelin takakannen nähdessään, mutta nuoremmille pelaajille teoksen anti jää hieman vaisuksi. Hyvää kaksiulotteista tappelupeliä etsittäessä Street Fighter Anniversary Edition on toki loistava vaihtoehto kaikille pelaajille, edellyttäen että genre kiinnostaa.